Akademik Lomonosov näyttää pienikokoiselta matkustajalaivalta, mutta se ei ole laiva. Sillä nimittäin ei ole köliä eikä potkuria.
Liikkuakseen 144 metriä pitkä ja 30 metriä leveä ydinvoimalalautta tarvitsee hinaajia.
Venäjän ydinvoimayhtiö Rosatomin mukaan hinaus Murmanskista Pevekiin Tšukotkan niemimaalla tapahtuu "tiukoissa ohjaksissa". Matka on pitkä, noin 6 000 kilometriä, ja laitoksen odotetaan olevan perillä noin kolmen viikon päästä.
Pevekissä sitä odottavat uudet satamarakenteet ja kaikki tarvittava infrastruktuuri, jotta energia saadaan jakeluun.
Käytännössä laitoslautta kiinnitetään perillä aallonmurtajiin joustavilla tangoilla, ja siihen liitetään sähkö- ja vesijohtoja.
Pienen ydinvoimalan reaktorit ovat käyttövalmiit
Ydinpolttoaine on ladattu Murmanskissa, jonne laitos hinattiin rakennustelakaltaan Baltijski zavodilta, Pietarista keväällä 2018.
Tämän vuoden keväällä laitos oli täydessä koekäytössä. Rosatomin mukaan kaikki toimi moitteettomasti. Hinauksen ajan reaktorit eivät ole toiminnassa.
Ydinvoimalaksi Akademik Lomonosov on pieni. Sen kahden reaktorin teho on yhteensä 70 megawattia. Vertailuna voi todeta, että Olkiluodon ydinvoimalan yhden reaktorin teho on 900 megawattia.
Aademik Lomonosov tuottaa myös lämpöenergiaa noin 50 gigakaloria tunnissa. Tämä riittää noin sadantuhannen asukkaan kaupungin lämmittämiseksi. Sellaisia väkimääriä harvaan asutussa Venäjän koillisosassa ei ole.
Turvallisuus puhuttaa
Laitoksen turvallisuudesta kiistellään. Norjalainen ympäristöjärjestö Bellona ja Greenpeace ovat kritisoineet hanketta. Bellonaa muun muassa huolestuttaa sen merikelpoisuus Jäämeren olosuhteissa.
Greenpeace on kutsunut laitosta nimellä "Tšernobyl jäällä".
Akademik Lomonosovin varajohtaja Dmitri Aleksejenko ei halua kommentoida kritiikkiä.
– Järjestöjen mielipiteet ovat heidän mielipiteitään, hän sanoo.
Aleksejenko itse on ylpeä ydinvoimalasta ja kehuu sen edustavan uusinta ja parasta tekniikkaa.
– Pidän sitä täysin turvallisena, hän sanoo.
Samat turvamääräykset maalla ja merellä
Suomen Säteilyturvakeskuksen projektipäällikkö Kim Söderling sanoo, että samat turvallisuusmääräykset koskevat niin maalla seisovia ydinvoimaloita kuin tätäkin laitosta.
Akademik Lomonosov on tavallisia ydinvoimaloita huomattavasti pienitehoisempi. Siksi vaaratkin voivat olla pienempiä.
– Pienempi koko, pienemmät vaikutukset, Söderling sanoo.
Kelluva voimala korvaa kaksi vanhaa voimalaa
Akademik Lomonosov alkaa tuottaa energiaa ensi vuoden alussa. Se korvaa silloin kaksi vanhaa voimalaa: ydinvoimalan Bilibinskissä ja hiilivoimalan Tšaunskissa.
Silloin ilmastoa lämmittävän mustan hiilen kuormitus vähenee hiukan arktisella alueella. Tosin suurin osa alueen jäätiköiden sulamista nopeuttavasta mustasta hiilestä tulee alueelle kauempaa.
Rosatom toivoo uudenlaisesta ydinvoimalastaan vientituotetta.
Yhtiö ei kerro, kuinka paljon laitos on maksanut, mutta asiantuntijat arvioivat sen maksaneen 400–450 miljoonaa euroa. Laitoksen rakentamiseen kului 12 vuotta.
Lisää aiheesta:
STUKin pääjohtaja: Suomenlahdella seilaava ydinvoimala ei ole säteilyturvariski
Venäläismedia: Kelluvaa ydinvoimalaa aletaan hinata Pietarista kohti Murmanskia ensi viikolla
Pietarin kelluva ydinvoimala kuljetetaan Suomenlahdella ilman radioaktiivista ainetta