Kahdeksan vuotta sitten Tina ja Juha Karvonen istuivat autossa ja yskien ja silmät vettä valuen. He olivat juuri tehneet kierroksen asunnonvälittäjän kanssa Loviisan keskustassa olevassa vanhassa puutalossa. Tyhjillään ollut talo oli päässyt huonoon kuntoon ja home oli vallannut rakenteita. Välikatosta kasvoi alaspäin iso sieni.
Voisi kuvitella, että kivistävä kurkku ja kirvelevät silmät olisivat saaneet pariskunnan kaasuttamaan pois paikalta mahdollisimman pian.
Ei, sen sijaan he miettivät tovin ja päättivät tehdä ostotarjouksen. Loviisan ainut säilynyt porttitalo oli hurmannut heidät.
– Alkuhuumaan jälkeen iski tietenkin pieni paniikki. Mietimme, olimmeko tehneet liian rohkean päätöksen. Siitä kuitenkin selvisi, kun ryhtyi vain hommiin, muistelee Tina Karvonen.
Työtä on riittänyt. Karvoset purkivat paljon rakenteita ja poistivat kaikki vioittuneet ja homeiset hirret. Osa Vackerbackaksi kutsutun talon rungosta on peräisi 1700-luvulta. Koska Vackerbacka koostuu kahdesta erillisestä katollisen porttikongin yhdistämästä talosta, pystyivät Karvoset ensin remontoimaan toisen puolen ja muuttamaan siihen. Aikaa remontointiin on kulunut kaikkiaan neljä vuotta.
– Kun urakka oli vielä alussa, ryhdyin ostamaan tapetteja ja muita sisustustarpeita. Niiden voimalla jaksoin uurastaa homeisten hirsien kanssa. Ajattelin, että joku päivä saan nuo ihanat tapetit seinään.
Karvoset ovat tehneet niin paljon kuin mahdollista itse. He ovat tehneet kunnostustyön perinteitä kunnioittaen. Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa heiltä kysellään jatkuvasti vinkkejä ja neuvoja vanhan talon kunnostamiseen.
– On ihanaa, kun tässä tapahtumassa pystyy jakamaan tietoa. Tärkeintä on kuitenkin rohkaisun antaminen - kyllä isostakin urakasta selviää.
Karvoset avasivat ovensa LWT-tapahtumalle, kun talossa vasta purettiin seiniä. Silloin monet kävivät tsemppaamassa heitä.
– Taisi siinä seassa olla vähän sääliäkin, Tina Karvonen nauraa.
Nyt nelilapsinen perhe kissoineen on elänyt kolmisen vuotta remontitonta elämää. Talo on kuin sisustuslehdestä ja ihmiset jonottavat päästäkseen kurkistamaan huoneisiin.
– Elän unelmaa. Tämä on ihana ja juuri meidän perheelle sopiva talo.
"Jokaisen vanhan rakennuksen kunnostaminen on kulttuuriteko"
Unelma vanhassa puutalossa asumisesta tuntuu häivähtelevän monen suomalaisen mielessä. Loviisan Wanhat Talot -tapahtuma on kasvattanut jatkuvasti kävijämääriään. Tänä vuonna tehtiin ennätys – pelkästään lauantaina myytiin noin 4000 pääsylippua, mikä on yleensä koko viikonlopun saldo. Loviisan kaduilla ja kirpputoreilla kiertelee vielä enemmän ihmisiä. Vuosittain vanhan kaupungin tunnelmaan tutustuu viikonlopun aikana noin 17 000 kävijää.
Suuri osa ihmisistä tuntuu hakevan inspiraatiota sisustukseen, mutta mukana on myös paljon perinnerakentamisesta kiinnostuneita. Kojuissa jaetaan tietoa eri materiaaleista, ikkunoiden korjaamisesta ja painovoimaisesta ilmanvaihdosta.
Kadulla vastaan kävelee myös itse talotohtori Panu Kaila. Arkkitehtuurin emeritusprofessori jaksaa 80-vuotiaanakin jakaa perinnerakentamisen tietoutta.
– Ihmiset ovat yhä enemmän kiinnostuneita perinteisistä menetelmistä. Nykyisen rakentamiskulttuurin aiheuttamat sisäilmaongelmat ovat saaneet ihmiset kääntymään hyviksi havaittujen rakenteiden ja materiaalien puoleen.
Kaila on hyvillään, että vanhaa arvostetaan. Nykyään rakennuksia ei pureta tuosta vain, koska yleensä vastustus herää. Vuosikymmenien takaista purkubuumia Kaila ei edes halua muistella, koska silloin menetettiin niin paljon.
– Jokaisen vanhan rakennuksen kunnostaminen on kulttuuriteko, oli se sitten omakotitalo tai julkinen rakennus.
Kaila on LWT-tapahtuman vakiovieras. Nyt hänellä tosin olisi hieman muutakin puuhaa. Tekeillä on nimittäin jatkoa klassikoksi kohonneelle Talotohtori -kirjalle. Ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1997 ja siitä on otettu lähes parikymmentä painosta tähän mennessä.
"Talo on kasvattanut minua"
Lilla Ljuvan ovelle luikertelee jono. Sisältä kuuluu talonomistajan Nina Wiklundin tarinointi. Kävijät kyselevät talon historiasta ja tavaroista, joita huoneissa riittää. Tervehtimisvuoroa on vaikea saada, sillä kävijöissä on vanhoja tuttuja ja myös uusia sukulaisia löytyy. Kaikki ihastelevat Wiklundin persoonallista kotia.
Vuonna 2011 Wiklund oli itsekin ihan tavallinen kävijä LWT-tapahtumassa. Hän oli voittanut arpajaisissa lipun ja tuli ystävänsä kanssa kiertelemään Loviisaan.
– Silloin syntyi ajatus, juuri tällaista elämää minäkin haluaisin elää.
Kului muutama vuosi ja Wiklund toteutti haaveensa. Hän osti Loviisasta vanhan puutalon. Se ei tosin ollut heti unelmakunnossa. Vuosikausien tyhjillään olo oli jättänyt taloon karuja jälkiä. Mökinrähjä oli ollut ilkivallan kohteena, eikä siellä ollut nykyajan mukavuuksia, kuten sisävessaa tai sähköä.
Talonkunnostustyön myötä Wiklund on oppinut sietämään keskeneräisyyttä.
– Talo on kasvattanut minua. Tuntuu, että nykyaikana kaiken pitäisi olla valmista heti.
Koska budjetti on rajallinen, täytyy tehdä paljon itse. Onneksi Wiklundin isä ja lähipiiri ovat olleet innokkaita auttamaan.
– Vaikka moni unelmoi tällaisesta asumisesta, eihän tämä kaikille sovi. Täytyy olla intohimoa ja miettiä aidosti, onko aikaa tällaiseen urakkaan.
Sisustuksen suhteen Wiklundilla on selkeä ja omaperäinen näkemys. Kunnostuksessa hän on kuitenkin kuunnellut muiden neuvoja ja ottanut loputtomasti selvää asioista.
–Perinnerakentamisessa ei kannata tehdä kompromisseja. Tärkeintä olisi, että nämä yli satavuotiaat talot olisivat terveitä myös seuraavat 100 vuotta.
Wiklund aloitti keväällä LWT-tapahtuman puheenjohtajana. Hän pitää tällaista perinnerakentamiseen keskittynyttä tapahtumaa tärkeänä.
– Suomessa on osattu rakentaa hyviä kestäviä taloja. En voi käsittää, miten se taito on voinut kadota näin nopeasti. Tuntuu, että sisäilmaongelma piinaa monia, etenkin uusia rakennuksia.
Tapahtuman idea on levinnyt Loviisasta ympäri Suomea. Nykyään monessa kaupungissa ja kylässä järjestetään avoimien ovien päiviä. Tänä vuonna Loviisaan saapui delegaatio Virosta asti ottamaan mallia tapahtuman järjestämisestä.
– Onhan tämä ainutlaatuinen tilaisuus päästä kurkistamaan ihmisten koteihin. Samalla voi pohtia haluaisiko itse elää vanhassa talossa, toteaa Wiklund.