Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Villiintynyt nautalauma saatiin vihdoinkin aitaukseen Laukaassa

Laukaassa huokaistiin alkuillasta helpotuksesta, kun keväästä asti pakoillut nautalauma kotiutui uuteen aitaukseen.

Laukaan villinautalauma saatiin houkuteltua karkumatkalta takaisin aitaukseen.
29 sonnia, lehmää ja vasikkaa suunnistivat lopulta herkkujen perässä takaisin kotitilalle. Kuva: Jari Halttunen
Arvo Vuorela
Avaa Yle-sovelluksessa

Noin kolmenkymmenen sonnin, lehmän ja vasikan lauma saatiin houkuteltua rehuilla ja muilla herkuilla torstaina rakennettuun uuteen aitaukseen. Karkurit saatiin ohjattua ajomiehen avulla aitaukseen noin kello 19.

– Alkuperäinen ruokahoukutin puri hyvin. Se kävi nenään niin hyvin, että tulivat katsomaan ja koko porukka on tullut aitaukseen, kertoo Laukaan ympäristötoimenjohtaja Jukka Lappalainen.

Lauman tarkaksi nuppiluvuksi on vahvistunut 29 eläintä.

Maatilan isäntä kertoi puhelimessa olevansa erittäin helpottunut pitkään jatkuneen tilanteen laukeamisesta.

Vielä aamulla viiden aikaan laumaa ei tilan lähettyvillä näkynyt. Todennäköisesti lauma oli suojatunut runsailta sateilta lähimetsän tiheään kuusikkoon.

– Nyt on välintilinpäätöksen aika. Katsotaan nyt kuinka ne rauhoittuvat siellä olemaan, miettii Jukka Lappalainen.

Uteliaita ei kaivata maatilalle

Tilalle johtava tie on suljettu traktorilla, jotta sivulliset eivät pääse häiritsemään nautajahdin finaalia. Lauma on tarkoitus saada laajasta aitauksesta vielä pihattoon. Jännitettävää riittää vielä siitä, pysyvätkö eläimet aitauksen sisällä ennen pihattoon saamista.

– Nyt pitää erityisen tarkasti pysyä pois sieltä alueelta, että eläimet eivät lähde ryntäilemään. Siellä on massaa niin paljon, että vaikka on tehty vahvat sähköaidat, niin lauman vauhkoontuessa niitä ei pidätä mikään muu kuin betoni, muistuttaa Lappalainen.

Koska kyseessä on lihakarja, niin seuraavassa vaiheessa sitä odottaa teurastamokyyti.

Villinautalauma saatiin melkein kiinni perjantaina illansuussa, mutta toimittajien hurautettua paikalle autolla, osittain aitauksessa sisällä ollut lauma pakeni takaisin lähimetsiin.

Jukka Lappalainen ja suurriistayhdyshenkilö Jari Halttunen tunnustavat olevansa helpottuneita operaation saamisesta maaliin.

– Laitoin saunan päälle ja Jari laittaa varmaan myös, naurahtaa Lappalainen.

Karanneita nautoja.
Villinaudat olivat karkuteillä keväästä asti. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle

Suosittelemme sinulle