Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lentisnaisilta vaaditaan tänään voittoa, jotta jatkohaave pysyy elossa – "Suomen on keskityttävä niihin osa-alueisiin pelissä, jotka heillä jo toimivat"

Suomen naisten lentopallomaajoukkue on selkä seinää vasten, jos se mielii päästä jatkoon EM-turnauksessa. Suomi kohtaa tänään Turkissa Ranskan.

Michaela Madsen (oik.) ja Salla Karhu.
Michaela Madsenilta (oik.) ja Salla Karhulta kaivataan jälleen huippupeliä, kun vastaan asettuu tiistaina Ranska. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen
Petri Sjöblom,
Mikko Hannula,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomen lentopallomaajoukkue on asettanut tavoitteekseen päästä jatkoon EM-turnauksessa, mutta tehtävä ei ole helppo. Joukkue kärsi kirvelevän tappion sunnuntaisessa pelissä Kreikkaa vastaan, joten se on tänään Ranska-ottelussa pakkovoiton edessä. Sen lisäksi Suomen pitää voittaa myös viimeinen alkulohkon ottelunsa Bulgariaa vastaan.

A-lohkossa Serbia johtaa puhtaalla pelillä ennen Kreikkaa, Turkkia ja Ranskaa. Kreikka on Suomen tavoin pelannut kolme peliä, kun muut ovat pelanneet kaksi. Kreikalla on kaksi voittoa, Ranskalla yksi, kun taas Bulgaria ja Suomi ovat ilman voittoja.

Vaikka tilanne näyttää epätoivoiselta, ei se Yle Urheilun asiantuntija Pauliina Vilposen mukaan ole vielä mahdoton

– Mahdollisuuksia on ehdottomasti vielä. Suomen on nyt vain keskityttävä niihin osa-alueisiin pelissä, jotka heillä jo toimivat, Vilponen muistutti.

– Sekä Ranska että Bulgaria ovat myös hävinneet tässä turnauksessa otteluita, joten nyt on ehdottomasti asetettava katse tulevaan ja latauduttava kovaa seuraavaan otteluun.

Piia Korhonen ja Suvi Kokkonen (oik.)
Hakkuri Piia Korhonen on ollut Suomen tehohyökkääjiä, Suvi Kokkonen on ottanut myös hyvin paikkansa avauskuusikosta. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Suomella oli maanantaina välipäivä, jolloin pelaajat keskittyivät palauttelemiseen sekä valmistautumiseen Ranska-ottelua varten. Päävalmentaja Tapio Kangasniemen mukaan mitään ihmeellisempää ei ole ohjelmassa, sillä työt turnausta varten on jo tehty.

– Vain voittoja tarvitaan. Mutta sekin on sivuseikka. Se voitto tulee pelaamalla parempaa lentopalloa, ja sitä meidän täytyy lähteä ensisijaisesti metsästämään.

Kangasniemen mukaan se taso, jolla Suomi pelasi lauantaina Turkkia vastaan ja jolla se sai yhden pisteen viiden erän taistosta, oli tarpeeksi hyvää.

– Jos pystytään Ranskaa vastaan parempaan, niin se on vielä parempi. Taso pitää kuitenkin pystyä pitämään tasaisena pelissä.

Vilponen pelasi omalla peliurallaan Ranskan pääsarjassa Nantesissa, joten ranskalainen pelityyli on hänelle tuttua. Hän odottaa päivän pelistä kovaa vääntöä, sillä kumpikin haluaa poistua ottelusta voittajana.

– Ranskalaiset tietävät, että Suomi ja Kreikka ovat heille päävastustajia. Ranska pelaa monipuolisesti nopeaa peliä. Heillä, kuten Suomella, ei ole yhtä selvää ykköshyökkääjää, joten näemme kentällä kaksi samanlaista joukkuetta vastakkain.

Yle näyttää kaikki Suomen ottelut, pudotuspelejä sekä mitalipelit suorana Yle TV2 -kanavalla ja Yle Areenassa. Suomen ja Ranskan välisen ottelun lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 16.40.

Lue myös:

Tunnistatko lentopallon termit? Naisten ja miesten EM-kisat ovat jo ovella

Kisakuumetta ilmassa – pelkkä mukanaolo EM-kisoissa ei riitä lentopallonaisille

Lentopallonaisilla äärettömän kova EM-tavoite – näin seuraat Suomen otteluita Ylen kanavilla

Suosittelemme sinulle