Jalkapallon Veikkausliigassa pelataan tällä viikolla runkosarjan viimeiset ottelut. Vaikka otteluohjelma on ollut tiedossa jo tammikuusta asti, on siitä käyty kiivasta keskustelua viime päivinä.
Aiemmin päätöskierroksella kaikki ottelut on pelattu samaan aikaan. Veikkausliigan otteluohjelman uudistuksen myötä otteluita pelataan ensi kertaa eri aikoihin ja jopa eri päivinä.
Kuopion Palloseuraa edustava Petteri Pennanen nosti aiheen esiin tiistaina Twitter-tilillään. Keskikenttäpelaaja ihmetteli, miten on mahdollista, että runkosarjan viimeiset pelit ovat eri aikoihin ja kutsui tilannetta "farssiksi".
Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa kertoo Yle Urheilulle, että ennen päätöksentekoa pohdittiin, olisiko päätöskierroksen pelipäivät syytä lyödä lukkoon vai antaa seurojen päättää niistä itse.
– Tässä tilanteessa haluttiin pitää nämä (runkosarjan päätöspelit) vielä vapautena, että seurat voivat mennä omien optimaalisten toiveiden mukaan.
Toimitusjohtajan mukaan seurat ovat itse saaneet päättää pelipäivistä. Marjamaa ei usko, että otteluohjelman pirstaleisuus johtaa taktikointiin runkosarjan päätöskierroksella.
– Nämä kaikki pisteet joka tapauksessa lähtevät ylös joukkueen mukana tai mahdollisesti haastajasarjaan. Jokainen peli ja piste on äärimmäisen tärkeä. Uskon, että jokaikinen joukkue pelaa totta kai voitosta, Marjamaa sanoo.
Veikkausliigan sarjajärjestelmä uudistui tälle kaudelle. 22 ottelua kestävän runkosarjan jälkeen joukkueet jaetaan ylä- ja alaloppusarjoihin.
Vaikka tilanne närkästyttää pelaajia, näkee Marjamaa vapauden päättää otteluohjelmasta positiivisena asiana seuroille.
– Jokaisella joukkueella on oma pelipäivä, jota he eniten haluavat hyödyntää. Silloin se menee myös seuran tulonmuodostuksenkin optimointiin. Katsomme, miten hyviä pelipäiviä on todettu sekä yleisön että tuottajan kannalta. Niin toiminta myös pyörii.
Ylemmässä ja alemmassa loppusarjassa kaksi viimeistä kierrosta pelataan samanaikaisesti ja koti–vieras-rytmillä.
Lue myös:
FC Inter ei loistanut – nousi silti liigakärkeen
Neljä maalia jo ensimmäisellä puoliajalla! KuPS möyhensi VPS:n ja pomppasi Veikkausliigan kärkeen