Junaliikenne Keravalla on saatu taas käynnistettyä, kertoo Rataliikennekeskus.
Liikenne oli iltapäivällä poikki Keravan kohdalla noin kaksi tuntia liikenteenohjausjärjestelmän häiriön vuoksi. Junaliikenne ruuhkautui tämän vuoksi pahoin pääradalla ja oikoradalla.
VR kertoo, merkittävien myöhästymisten arvioidaan jatkuvan vielä iltaan saakka.
Viivästyksiä esiintyy niin kaukoliikenteessä kuin lähiliikenteen R- ja Z-junissa. Myös yksittäiset peruutukset lähiliikenteessä ovat mahdollisia.
Liikenne pysähtyi Keravan kohdalla maanantaina iltapäivällä kello kahden jälkeen.
Vikaa etsittiin harvinaisen pitkään.
– On aika poikkeuksellista, kyllä nämä yleensä nopeammin löytyy, Rataliikennekeskuksen liikennepäällikkö Timo Hämäläinen kertoi kello neljän aikaan.
Häiriö vaikutti kaikkiin Keravan kautta kulkeviin kaukojuniin sekä lähiliikenteeseen.