Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Puuterinvärisiä tunnelmia Galleria Pihaton avajaisnäyttelyssä

Taidemaalari Maaria Märkälän teoksiin voi käydä tutustumassa myös sunnuntaisin.

Kirsi Härkänen ja taiteilija Maaria Märkälä suuren vaaleanpunaisen öljyvärimaalauksen edessä.
Kulttuuri- ja taidetila -yhdistyksen Kirsi Härkänen (vas.) ja taiteilija Maaria Märkälä taiteilijan ateljeessa. Kuva: Galleria Pihatto
Ulla Ylönen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lappeenrannan Galleria Pihatossa on avattu uuden gallerianpitäjän ensimmäinen näyttely.

Kulttuuri- ja taidetila -yhdistyksen ensimmäinen näyttely on nimeltään "Vielä vähän shampanjaa".

Näyttely esittelee taiteilija Maaria Märkälän teoksia.

Maisemamaalariksi itseään kuvaileva espoolainen Märkälä tunnetaan suurikokoisista ja voimakkaista öljyvärimaalauksista.

Märkälän näyttely jatkuu syyskuun 19. päivään asti. Yleisön pyynnöstä Galleria Pihatto on avoinna myös sunnuntaisin.

Suosittelemme