Haaveet EM-turnauksen jatkopaikan haihtumisesta oli tiukka paikka Suomen pelaajille, eikä kyyneleiltäkään säästytty. Päälimmäisenä oli luonnollisesti pettymys, mutta yhtä lailla ylpeys siitä, miten hyvin joukkue oli pelannut.
Suomi voitti Ankarassa, Turkissa pelatussa alkulohkossaan Ranskan ja nipisti Turkilta pisteen viisieräisessä taistossa. Sen lisäksi se kärsi kolme tappiota.
– Bulgaria pelasi meitä paljon paremmin. Meiltä puuttui se viimeinen terävyys, passari Kaisa Alanko myönsi 0–3-tappion jälkeen Yle Urheilulle ja samaa mieltä oli myös libero Roosa Koskelo:
– Tänään meillä ei ollut saumoja, Bulgaria hyökkäsi sen verran kovalla prosentilla.
Joukkueelle jäi myös jossiteltavaa, sillä se ei pystynyt kaatamaan yhtä turnauksen päävastustajaansa Kreikkaa. Siihenkin oli saumaa, mutta tärkeillä hetkillä Suomen peli katosi uomistaan ja Kreikka vei tärkeät pisteet.
– Pettymys on nyt päällimmäisenä mielessä. Pelasimme hyvää ja omannäköistä lentopalloa, mutta jäi ärsyttämään, että jatkoonpääsy jäi näin lähelle, hakkuri Piia Korhonen manasi.
Alangon mielestä Suomen peli olikin turnauksessa ajoittain ailahtelevaa, mutta kokonaisuutta katsottaessa Suomi pelasi hyvin isoja lentopallomaita vastaan ja taisteli jokaisesta pallosta.
– Mielestäni pelasimme parhaita pelejä, joita olemme tällä joukkueella pelanneet. Oman pelin tasoon voimme olla tyytyväisiä vaikka tulos ei ollutkaan sitä, Koskelo sanoi ja totesi tällaisten pelien olevan niitä, joista pelaajien pitää nauttia eniten.
– Saamme noin kovia vastustajia verkon toiselle puolelle ja pääsemme haastamaan itseämme koko ajan.
Lisää nuoria pelaajia ja materiaalia
Joukkueen kapteeni Laura Pihlajamäki ei paljoa turnauksessa pelannut, mutta viimeisessä Bulgaria-pelissä hän toi kentälle piristystä. Pihlajamäki oli joukkueestaan ylpeä ja vaikka pelaajien olisi hänen mielestään pitänyt olla ajoittain rohkeampia ja röyhkeämpiä, kehittyi joukkueen peli ja se sai hurmosta aikaiseksi niin Ankarassa kuin toivottavasti Suomessakin.
– Tarvitsemme jatkossakin lisää nälkäisiä pelaajia, uusia nuoria pelaajia ja lisää materiaalia. Toivottavasti juniorit ovat tämän turnauksen jälkeen innoissaan ja haluavat tulla lentopalloammattilaisiksi. Tämä on raskasta, mutta kivaa, Pihlajamäki vakuutti.
Joukkueen nuorin pelaaja, vasta 19-vuotias Suvi Kokkonen on yksi Suomen naislentopallon tulevaisuuden lupauksista, ja hän oli myös yksi Suomen onnistujista sekä Bulgaria-ottelussa että turnauksessa.
Kokkosta luonnollisesti harmitti, että pelit loppuivat jo alkulohkoon, mutta hän sanoi oppineensa ympärillä olevilta kokeneilta pelaajilta paljon joka päivä. Hän uskoo, että tulevaisuus on hyvä niin hänelle itselleen kuin suomalaiselle naislentopalloilullekin.
– Täytyy vain uskoa, että me pärjäämme ja luottaa meihin. Me osaamme kaikki pelata lentopalloa hyvin!
Karhu sai uutta nostetta peliinsä
Toinen turnauksen aikana esiin noussut pelaajista oli Salla Karhu, joka pääsi kentälle vasta ensimmäisen ottelun puolivälissä, mutta otti turnauksen aikana vakuuttavasti avauskokoonpanopaikan itselleen.
Bulgaria-ottelussa Karhu otettiin vaihtoon, valmennusjohto haki joukkueelle uutta nostetta vaihdoilla. Karhu myönsikin, että hänen on vaikea ajatella positiivisia asioita, kun tappion jälkeen olotila on niin tyhjä.
– Tämä oli meille huikea turnaus, ja se oli pienistä jutuista kiinni, että pallo ei pomppinut meille, Karhu totesi ja sanoi saavansa turnauksesta paljon lisävirtaa tulevaan kotimaan liigakauteen LiigaPlokin riveissä.
– Tällä hetkellä tekeminen tuntuu hyvältä. Toivottavasti pystyn pitämään tämän ja treenaaman hyvin. Silloin tulee paljon hyviä juttuja eteen.
Lue myös: