Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella alkuorientaatioihin osallistuneet teologian opiskelijat ovat monella tapaa erityinen porukka.
Ensimmäistä kertaa yhdessä kokoontuvat 20 opiskelijaa olivat ne onnekkaat, jotka ehtivät ilmoittautua ensimmäisenä avoimen yliopiston uudistuneeseen teologian väylään. Uusi väylä mahdollistaa läntisen teologian kandidaatti- ja maisteriopintojen aloittamisen ilman valintakoetta.
Kyse on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta Toinen reitti yliopistoon -kehittämishankkeesta, jossa on mukana useita eri oppiaineita 11 eri yliopistosta. Tavoitteena on todistusvalinnan ja pääsykokeen rinnalla kehittää ja pilotoida avoimen yliopiston väylän tuomia mahdollisuuksia hakeutua tutkinto-opiskelijaksi yliopistoon.
Teologian paikat täyttyivät hetkessä
Tänä vuonna teologian väylän paikat täyttyivät ennätyksellisen nopeasti. Kaikki paikat täytettiin kahdessa minuutissa. Myös hakijoita oli avoimen yliopiston suunnittelija Ulla Kekäläisen mukaan ennätyksellisen paljon.
– Hakijoita oli selkeästi aikaisempaa enemmän, yhteensä hakijoita oli 147.
Ilmoittautumisintoa vauhditti se, että nyt opiskelijoita valittiin aikaisemman kahden sijasta 20 ja uudistuneen väylän kautta opiskelijoilla on mahdollisuus päästä tutkinto-opiskelijoiksi aikaisempaa pienemmin vaatimuksin.
29 opintopisteen laajuiset opinnot suoritetaan vuoden aikana verkossa, minkä jälkeen hyvin tiedoin opintonsa suorittaneet valitaan tutkinto-opiskelijoiksi.
Uudenlaiset väylät ovat tänä syksynä aloittaneiden teologian opiskelijoiden mielestä hyvä mahdollisuus päästä tutustumaan yliopisto-opiskeluun.
– Luulen, että se on hyvä askel ja ajattelen, että ihmisiä voisi sitä kautta kiinnostaa yliopisto-opiskelu enemmän, Sari Behm sanoo.
– Tuntuu, että varsinkin lukiossa opiskelijoilla on paljon haastetta sen kanssa, että mitä tehdä tulevaisuudessa. Tällainen mahdollisuus on todella upeaa. Jos väyliä olisi erilaisia, niin jokainen löytäisi oman tapansa päästä opiskelemaan, kertoo Jutta Ervasto.
Avoin yliopisto näkyvämmin esiin
Toinen reitti yliopistoon -hankkeen tavoitteena on luoda erilaisia reittejä korkeakouluopintoihin.
Avoin yliopisto on ollut vaihtoehtona jo pitkään, ja siitä on saatu myös hyviä kokemuksia.
– Väyliin voi kuitenkin olla pienet kiintiöt ja on vaadittu paljon opintoja siihen, ennen kuin on hakukelpoinen tutkinto-opiskelijaksi, Ulla Kekäläinen kertoo.
Hankkeen projektipäällikön Paula Savelan mukaan käytännössä avointa väylää halutaan laajentaa muun muassa sisäänottomäärää suurentamalla sekä kehittämällä valintaperusteita. Lisäksi halutaan luoda yhä enemmän uusia väyliä hakukohteisiin.
Väyliä pyritään luomaan useita kohderyhmiä huomioiden. Avoimen yliopiston kautta opiskelemisen voi aloittaa esimerkiksi välivuotta viettävä nuori, työssäkäyvä tai alaa vaihtava aikuinen.
– Mahdollisuuksien tasa-arvo on tärkeää taata. Hyviä opiskelijoita voi päästä yliopistoon monia reittejä, Savela sanoo
Lue lisää: