Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Kenian keihästähti latasi hurjan tuloksen – ilmoittautui mitalitaistoon Dohan MM-kisoihin

Julius Yego nousi kymmenen parhaan joukkoon keihään maailmantilastossa.

Julius Yego
Julius Yego on nousemassa huippukuntoon Dohan MM-kisojen lähestyessä. Kuva: EPA
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Kenialainen keihäsmies Julius Yego oli kovassa vireessä Afrikan kisoissa Rabatissa. Yego repäisi perjantaina tuloksen 87,73, joka nosti hänet tämän kauden maailmantilastossa seitsemännelle sijalle.

Yego vei voiton ylivoimaiseen tyyliin. Toiseksi sijoittunut maanmies Alexander Kiprotich jäi yli kymmenen metrin päähän tuloksellaan 77,50.

Yego juhli vuonna 2015 keihäänheiton maailmanmestaruutta huimalla ennätyskaarellaan 92,72. Hän on pääsemässä huippukuntoon, kun kuukauden kuluttua MM-mitaleista taistellaan Dohassa.

Virolainen Magnus Kirt on rikkonut tänä vuonna ainoana miehenä 90 metrin rajan. Kirt kiskaisi kauden kärkituloksensa 90,61 juhannuksen keihäskilpailussa Kuortaneella.

Lue lisää:

Maailmanennätysmies ohjeisti Karsten Warholmia – norjalaistähti valitsi päinvastaisen taktiikan ja ampaisi kuin tykin suusta Euroopan ennätykseen

Kaikkien aikojen kakkosajan pistellyt Karsten Warholm lähestyy ME-aikaa – "Parempaa vielä tulossa"

Suosittelemme