Ensimmäinen tunne on selkärankaa värisyttävä lievä inhon tunne: niitä on niin paljon! Entä jos niiden kiemurtelevat vartalot yhdistyisivät nälkäiseksi jättiläistoukaksi ja hyökkäisivät kimppuuni? Nehän ahmivat jo nyt muovia kiivaaseen tahtiin, tekevät siihen reikiä ja purevat reunoja rosoisiksi.
Vähitellen silmä tottuu kiiltelevään, kellertävänruskeaan toukkamereen ja vellovan massan luikertelu alkaa vaikuttaa kiehtovalta: harrastavatkohan nuo toisiinsa tiukasti kietoutuneet kolme yksilöä mahdollisesti ryhmäseksiä? Tuossa pienessä painanteessa käy valtava kuhina, syövätköhän ne toisiaan (kuulemma syövät, aina silloin tällöin). Onpas tuo toukka tarrautunut määrätietoisesti styrox-mukin reunaan – noin korkealle pääseminen vaatinee vähintään vuorikiipeilytaitoja.
Toukkameren keskellä liikkuu – kuin hidastetussa filmissä – lateksiin pukeutunut äiti maa, joka tarjoaa harkituin liikkein alamaisilleen ravintoa, ja joka tällä tavalla säätelee kuhinan ja hyörinän määrää.
– Kun näin toukat ensimmäisen kerran, olin vielä aika varovainen. Ei ollut kauhean kivaa kosketella niitä. Siihen kuitenkin tottuu ja samalla ymmärtää, etteivät ne esimerkiksi voi tartuttaa sinuun sairauksia, tanssija Hilde I. Sandvold toteaa.
Sandvold on ainoa ihmisesiintyjä koreografi Tina Tarpgaardin pitkäkestoisessa MASS - bloom explorations -installatiossa. Muita esiintyjiä on peräti satatuhatta kappaletta ja ne ovat kaikki jauhopukin toukkia.
– Tämä on minulle ensimmäinen kerta, kun olen samassa tilassa näin pienten esiintyjien kanssa, ja on tietenkin ollut kiinnostavaa pohtia, kuinka tämän toteutan ja kuinka olen esityksessä läsnä, Sandvold jatkaa.
Muovia syövä ihmehyönteinen
Tenebrio molitorin eli jauhopukin toukka, toiselta nimeltään jauhomato, on varsin mielenkiintoinen pieni otus. Kolmen senttimetrin mittaista energiapitoista luikertelijaa on kasvatettu jo vuosikymmenien ajan koti- ja lemmikkieläinten, kuten kanojen ja käärmeiden ravinnoksi, mutta vasta pari vuotta sitten siitä paljastui tiedemiehille uusia hämmästyttäviä ominaisuuksia.
Jauhomato pystyy syömään, mutta myös hajottamaan muovia ja styroksia orgaaniseksi materiaaliksi. Sen ruoansulatuselimistössä on bakteereja, joille muovi ei ole haaste eikä mikään, toisin kuin esimerkiksi ihmiselle. Tai vaikkapa torakalle, joka kylläkin syö muovia, muttei pysty sitä hajottamaan.
– Olin hyvin yllättänyt, kun ensimmäisen kerran kuulin jauhomadon kyvystä muuttaa muovia orgaaniseksi ainekseksi. Ajattelin, että tässä olisi sopiva kulma teokseeni, joka yhdistää toisiinsa elämän ja kuoleman sekä mätänemisen ja hajoamisen prosessit. Esimerkiksi muovi linkittyy nykyisin oleelliseksi osaksi olemassaoloamme, mutta samalla se aiheuttaa ympärillämme kuolemaa. Lisäksi ihminen ajattelee itsekkääseen tapaansa, että tässä on nyt sitten olento, joka pystyy siivoamaan aiheuttamamme sotkun, Tina Tarpgaard pohtii.
Tarpgaardin mukaan on suorastaan loogista, että jauhomadon selviämismahdollisuudet planeettamme nykyvauhdissa ovat huimasti korkeammassa kurssissa kuin ihmisen.
– Kun ihmiskunta on hävinnyt, tänne jää jäljelle aikamoinen määrä muovia. Seuraava evoluution huipentuma voisi olla olento, joka jalostuu muovia ravinnokseen syövästä jauhomadosta.
Tarpgaard haluaa painottaa, että jauhomadot ovat itse asiassa melko tyytyväisiä ahmiessaan muovia.
– Asiaa on tutkittu vertaamalla kaurahiutaleiden ja muovin vaikutusta niiden ruoansulatukseen, eikä mitään eroa ole havaittu.
Luonnon ja ihmisen välillä kuilu
MASS - bloom explorations on toinen osa Recoil Performance Groupin trilogiaa, jossa tutkitaan ihmiskehojen ja ei-ihmiskehojen kohtaamisia. Ryhmän viimevuotisessa As I Collapse -teoksessa viisi tanssijaa oli pistetty lavalle miljoonien pikkuruisten valoa tuottavien leväeliöiden kanssa. Kun tanssijat koskettivat levärykelmiä, ne reagoivat hehkumalla ja samalla valaisemalla näyttämöä.
– Biologia ei suinkaan ole tässä projektissa ykkössijalla, vaan kyse on ihmisen suhteesta muihin elämänmuotoihin, Tina Tarpgaard kiteyttää.
Tarpgaardin mukaan eräänlainen filosofinen tausta esimerkiksi MASS - bloom explorations -teokselle löytyy käsitteestä luonto, jonka määrittely tuntuu tällä hetkellä hyvin ajankohtaiselta.
– Luonnon ja kulttuurin välillä on valtava kuilu. Luonto on tuolla jossakin kaukana, ja kulttuuri olemme me. Minun mielestäni on iso ongelma, että ihminen on erottanut itsensä ekosysteemistä, eikä pidä itseään sen osana. Luontoon suhtaudutaan hyvin kahtiajakoisesti: luonto on jotakin jota kulutamme tai sitten se nostetaan jalustalle ja sitä pidetään jumalallisena ulottuvuutena.
Tarpgaardin mielestä näin ei todellakaan ole.
– Kyse on yhdestä planeetasta ja yhdestä ekosysteemistä, jonka osia esimerkiksi kaupungit ovat. Tällä hetkellä olisi tarpeellista selvittää uudestaan, millä tavalla ja miksi ihminen on osa ekosysteemiä.
Raskas prosessi
Tanssijalle MASS - bloom explorations on varsin raskas projekti. Hilde I. Sandvold esiintyy toukkien kanssa tällä viikolla kuutena päiväna yhteensä 36 tunnin ajan. Rajatussa ympäristössä muovisen kuvun sisällä, sadantuhannen toukan keskellä liikkeet ovat hitaita ja varovaisia.
– Tällaiseen pitää tietenkin olla fyysisesti valmistautunut ja lihaksia ja niveliä on pitänyt totutella esityksen vaatimiin liikkeisiin. Pitkä aikamääre taas on henkinen haaste, sen suhteen pitää olla määrätietoinen ja luottaa omaan keskittymiskykyyn.
Sandvoldin tehtävänä on myös rikkoa muovia sopivan kokoisiksi palasiksi ja syöttää sitä toukille, niitä kuitenkaan vahingoittamatta. Sandvold puhuu molemminpuolisesta kunnioituksesta.
– Tämä on haastavaa molemmille osapuolille, koska minä olen niin iso ja toukat niin pieniä. Ne pitävät pimeästä ja tulevat mielellään kehoni muodostamien varjojen alle. Minun pitää siis olla todella varovainen, jotta en vahingossa murskaisi niitä. Kun liikun tarpeeksi hitaasti, ne aistivat kehoni lähestyvän ja siirtyvät kauemmaksi. Pohjimmiltaan sekä minä että toukat asumme samassa tilassa ja yritämme selvitä hengissä.
Sandvold pystyisi tappamaan jauhomatoja helposti, mutta mekanismi toimiin myös toisin päin.
– Jos asettuisin tuohon makuulle ja olisin täysin liikkumatta, ne voisivat periaatteessa syödä minut.
Vaikka MASS -bloom explorationsin elementit ovat varsin yksinkertaisia, sen tematiikka on samalla sekä elämää suurempaa että suorastaan hyytävää.
– Kun ihmiset ovat nähneet tämän teoksen ensimmäistä kertaa, he ovat usein ajatelleet, että tämä on ratkaisu muoviongelmaan. Mutta aika nopeasti he ymmärtävät, että ehkä näin ei ole, koska toukkien syömäprosessi on hidas ja siitä syntyy myös hiilidioksidia. Teoksen voi myös käsittää dystopiaksi, Sandvold pohtii.
Myös Tina Tarpgaard on samaa mieltä.
– Eivät jauhomadot tätä maailmaa pysty pelastamaan.
Mutta elämä jatkuu. Kun MASS - bloom explorations -teos on saatu päätökseen, toukat viedään Kööpenhaminaan ja pistetään joksikin ajaksi möyhimään kompostia. Siellä niiden pikku ruumiit puhdistuvat mahdollisista muoviylijäämistä ja ne voidaan kierrättää vaikkapa lemmikkieläinten ruoaksi.