Eduskunta palasi kesätauolta keskiviikkona, ja kuumimmaksi puheenaiheeksi nousi kuohunta Postin ympärillä.
Omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd.) tarttui tiistaina tiukasti Postiin ja kertoi, että Posti ottaa aikalisän työehtosopimusten muuttamisessa ja arvioi johdon palkkauksen uudestaan.
Syynä on, että Postin toimitusjohtajan palkka ja palkkiot ovat nousseet huimasti, mutta työntekijöitä on ollut tarkoitus siirtää heikomman työehtosopimuksen piiriin.
Eduskunnassa herätti keskiviikkona keskustelua myös pääministeri Antti Rinteen (sd.) visiointi, että kylillä kulkevat postinjakajat voitaisiin kytkeä osaksi sote-ratkaisua. Rinne pohti tiistaina, että postilaisten työnkuvaa voisi laajentaa niin, että "kurkataan ikkunasta, onko kaikki hyvin".
Yle kysyi kantoja Postin tilanteeseen viideltä kansanedustajalta. Hallituspuolueiden edustajista vastasivat Antti Kurvinen (kesk.) ja Paavo Arhinmäki (vas.) sekä oppositiosta Juhana Vartiainen (kok), Rami Lehto (ps.) ja Päivi Räsänen (kd.).
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero puuttui eilen postin johdon palkkoihin, olivatko toimet tarpeellisia?
Juhana Vartiainen:
– Mielestäni valtiovallan ei pitäisi lähteä tällaiseen mikromanageeraukseen, vaan pitää kiinni normaalista työnjaosta. Se johtaa tehottomaan liikkeenjohtoon.
– Yhtiötä pitää johtaa yritysjohdon periaattein. Jos valtiovalta siihen puuttuu, se johtaa huonoon lopputulokseen.
Paavo Arhinmäki:
– On erittäin tarpeellista, että Paatero puuttui johdon palkkioihin. Palkitsemisjärjestelyt pitää käydä läpi kaikkien valtionyhtiöiden osalta ja katsoa, onko kohtuuttomuuksia.
– Oikealta vasemmalle kaikki tuntuivat olevan eduskunnan salissa (keskiviikkona) samaa mieltä, että on oikein puuttua. Mihin valtionyhtiöitä tarvitaan, jos omistaja ei voi toimintaan puuttua?
Antti Kurvinen:
– Mielestäni toimet ovat tarpeellisia, ja keskustassa katsomme, että palkkioiden pitää olla kohtuullisia. Yksityinen yritys ja pörssiyhtiö saa maksaa sellaisia palkkoja kuin omistajat haluavat, mutta kun on kysymys veronmaksajien, koko yhteiskunnan omistamista yhtöistä, silloin palkkojen pitää olla yhtiön tilanteen ja yleisen kohtuullisuusajettelun mukaisia.
Rami Lehto:
– Avaus on aivan aiheellinen, palkkiohin pitää puuttua. Ne ovat kasvaneet viime vuosina suhteettoman korkeiksi.
Päivi Räsänen:
– Minusta on hyvä, että omistajaohjausministeri puuttui asiaan. Tarvitaan kasvollisia omistajia. Näyttää siltä, että Postin omistajaohjaus on ollut liian löysää.
Miten suhtaudutte siihen, että omistajaohjausministeri pani Postin ottamaan aikalisän työehtosopimusten muuttamisessa?
Juhana Vartiainen:
– On erittäin huono ajatus, että ministeri haluaa päättää miten Postin kaltainen yhtiö työnantajana toimii. Postin täytyy tehdä työnantajapäätökset itsenäisesti.
– Käy helposti niin, että Postille tehdään mahdottomaksi oman kannattavuuden parantaminen ja sen johtaminen tulee ajan mittaan mahdottomaksi, koska kukaan sinne valittu johtaja ei voi lähteä siitä, että hänellä on päämiehen tuki.
Antti Kurvinen:
– Keskustassa olemme aika varovaisia sekaantumaan työehtosopimusneuvotteluihin. Suomessa on 15 viime vuoden ajalta riittävästi kokemuksia, että vaikeita tilanteita voi tulla, jos hallitus puuttuu liian vahvasti työehtosopimuskysymyksiin. Keskusta tukee punamultahallituksen linjaa, että pyrimme sopimisen kautta hoitamaan työelämäkysymyksiä.
– Luotan siihen, että omistajaohjausministeri, joka kantaa viimekätisen vastuun Postin tilanteesta, tietää mitä tekee. Sen kuitenkin sanon, että Postin pitää pysyä kilpailukykyisenä. Ei ole oikein, jos kansainväliset kuljetusyritykset vievät kaikki tilaukset.
Paavo Arhinmäki:
– Posti on suoraan ja Vaken kautta sataprosentisesti valtion omistama yritys, ja nimenomaan omistajaohjausministerin tehtävä on puuttua valtionyhtiöiden mahdollisiin ylilyönteihin.
– Tällaista on toivottu ja peräänkuultettu ennenkin, että valtionyhtiöt eivät toimi ulkona muusta yhteiskunnasta vaan ovat yhteiskunnallisessa ohjauksessa.
Rami Lehto:
– Valtiolla on oikeus puuttua valtioyhtiössä, jos työntekijöiden palkkoja pienennetään ja työehtosopimuksia yritetään muuttaa.
– Se on hyvä, mutta jonkinlainen ratkaisu pitää nopeasti saada, että työntekijät eivät joudu olemaan löyhässä hirressä. Jos ajatellaan tes-shoppailua, se on vähän väärin. Jos ajatellaan, millaisia säästöjä Posti tavoittelee, se saataisiin äkkiä kasaan, kun valtio ei vaatisi niin suuria osinkoja.
Päivi Räsänen:
– Tässä yhteydessä on paikallaan, että keskustelua käydään kaikilla tasoilla. Palkkakysymys on kaikkein kipein, ja se on otettava pöydälle.
Postiala on myllerryksessä ja kirjeposti vähenee, mitä valtionyhtiölle pitäisi tehdä?
Juhana Vartiainen:
– Minun mielestäni pitäisi lähteä rohkeasti kohti tulevaisuutta eli yksityistää. Voisimme huolehtia jollakin lainsäädännöllä siitä, että jakeluvelvoitete toteutuu eli kirjeet kulkevat, mutta se ei nykymaailmassa edellytä, että valtiovalta omistaa postiyhtiön.
Antti Kurvinen:
– Keskustan mielestä on tärkeää, että posti pidetään kilpailukykyisenä. Jakelubisnes on muuttunut, kansainväliset yritykset ovat tulleet kentälle, uusia palveluita on syntynyt. Postin toiminnan pitää muuttua, mutta Postin päätehtävän pitää olla postin jakelu.
Paavo Arhinmäki:
– Ongelma kiteytyy siihen, että markkinoille on tullut paljon kermankuorintaa. Pitää miettiä, mikä on Postin rooli tulevaisuudessa. Pitääkö Postille palauttaa tehtäviä, joita siltä on poistunut?
Rami Lehto:
– Suunnitelmia on ollut, että Postia ehkä myydään, mutta ei ole oikea tapa laittaa firmaa myyntikuntoon, että työntekijöiden työsuhteita kiristetään ja palkkoja lasketaan.
Päivi Räsänen:
– Yleispalveluvelvoitteesta, että suomalaiset voivat lähettää ja vastaanottaa kirjeitä, täytyy pitää kiinni. Mielestäni kestävin ratkaisu tässä tilanteessa on, että valtio tinkii osingoistaan.
Pääministeri Antti Rinne ehdotti eilen, että postin pitäisi tulla mukaan sote-toimintoihin, mitä ajattelette siitä?
Juhana Vartiainen:
– Kyllähän maailmalla näkee kaikenlaista luovaa. Maaseudulla eri maissa taksinkuljettaja voi olla postinkuljettaja, mutta yleensä tällainen syntyy parhaiten spontaanina yritystoimintana. Mitä Rinne esitti, on minusta hassua.
Antti Kurvinen:
– Keskusta ei ryhdy ohjeistamaan Postin johtoa siitä, millaista bisnestä pitää tehdä, muuten saisimme luopua Postin hallituksesta ja toimitusjohtajasta kokonaan ja ryhtyä tekemään eduskunnassa bisnesstrategioita.
– Kun Postin nimi on posti, se lähtökohtaisesti kuljettaa tavaraa ihmisten postilaatikoihin.
Paavo Arhinmäki:
– Ei Postin tehtävä ole tuottaa sote-palveluita, on selvää että siihen tarvitaan hoitajia, ammattilaisia. Sen sijaan voidaan miettiä, miten Posti, joka toimii ympäri Suomea, voi olla osaltaan mukana luomassa yhteiskunnallista turvallisuutta.
Päivi Räsänen:
– En olisi kovin innokas sotkemaan sotea Postin toimintaan. Tietysti voitaisiin ajatella, että joitakin sote-palveluihin kytkeytyviä kuljetuksia voidaan toimittaa.
Rami Lehto:
– En ajattelisi, että Postin työntekijöitä laitetaan joulupukin apulaisiksi kurkkimaan ikkunan takaa, mitä siellä tapahtuu.