Valtakunnan ensimmäinen uuden sukupolven superpeltipoliisi otettiin heinäkuussa käyttöön Kouvolan Korialla suuren mediakohun siivittämänä. Viime viikkoon asti se oli maan uusista hoikista nopeudenvalvojista ainut, jonka sisällä on ollut kamera välähtelemässä.
Muut Kuutostien tolpat ovat seisseet tyhjillään kuvaustekniikasta. Mutta eivät seiso enää. Kouvolasta Loviisan suuntaan johtavalle valtatie 6:lle on aivan äskettäin asennettu lisää kameroita kuuteen tolppaan.
Ja Itä-Uudenmaan poliisin sanoin "aivan näillä näppäimillä" kameran saavat nuppiinsa myös Pukaron ja Koskenkylän väliset 10 valvontatolppaa.
Itä-Uudenmaan poliisi twiittasikin perjantaina päivällä, että "vt 6 on otettu kameravalvontaan". Twiittiin liitetty kuva superpeltipoliisista on Lapinjärveltä.
Myös Nelostielle Heinolan Lusista Vaajakoskelle Jyväskylään asennettiin kevätpuolella 23 nopeusvalvontatolppaa, ja kameroita niihin kytketään parhaillaan.
– Nelostielle lähti tänään kameroita, kertoi poliisihallituksen poliisitarkastaja Heikki Ihalainen Ylelle aamupäivällä.
Syksyn mittaan nekin alkavat välähdellä ylinopeuden merkiksi autoilijoille.
Tolppia uusille osuuksille
Tänä vuonna rakennetaan kameratolpat vielä Nivalaan ja seuraaviin paikkoihin:
Tie 52 Tammisaaren ja Someron välille 17 kappaletta
Tie 26 Haminan ja Luumäen Taavetin välille 12 kappaletta
Tie 21 Tornion ja Pellon välille 12 kappaletta
Tie 5 Kajaanissa valtatien 28 ja kantatien 89 välille 14 kappaletta
– Kun tolpat on saatu rakennettua, niin kamerat saadaan kytkettyä niihin nopeasti, Ihalainen kertoo.
Alkuvaiheessa kameroita riittää käytännössä oma jokaiseen tolppaan. Kun tolppia nousee aikaa myöten enemmän kuin on kameroita, aletaan kameroita kierrättää tolpasta toiseen, kuten tehdään nykyisten "vanhanmallisten" peltipoliisien kanssa.
Kaikkiaan uusia kameroita hankitaan 150. Niihin tarvittavat noin 500 kameratolppaa on asennettu paikoillensa parin, kolmen vuoden sisällä. Esimerkiksi Helsinkiin niitä tulee 74 seuraavan viiden vuoden aikana.
Perinteisiä laatikkomallisia peltipoliiseita seisoo teiden varsilla lähes tuhat.
Lukee kilvet automaattisesti
Poliisi on tyytyväinen uusiin peltipoliiseihin, vaikka käyttökokemuksia on oikeasti saatu vasta parin kuukauden ajalta ja käytännössä yhdestä tolpasta Kouvolan Korialla.
– Hyvin pelaavat. Ihan hyvät kokemukset, Ihalainen sanoo.
– Kuvan laatu on erinomainen ja softa lukee rekisterikilvet automaattisesti. Se helpottaa meidän prosessia ja vähentää virheitä, sanoo Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.
Ylinopeuskäryissä käänne
Poliisin automaattisen nopeusvalvonnan kärytilastot ovat pitkään osoittaneet samaan suuntaan: ylinopeuskäryt ovat kasvaneet vuosi vuoden perään. Mutta tänä vuonna on nähty käänne. Poliisi kirjasi tammi-elokuulta vähemmän ylinopeuksia kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
– Se johtuu osin Suomen EU-puheenjohtajuudesta, joka on työllistänyt myös meitä ja sen vuoksi olemme joutuneet nipistämään nopeusvalvontatöistämme, sanoo Pasterstein.
Mutta ansionsa on tienkäyttäjilläkin. Pastersteinin mukaan ylinopeudella ajo on vähentynyt. Viime vuoden tammi-heinäkuussa liikennevirrasta 0,62 prosenttia ajoi tolpan ohi niin, että kamera välähti. Tänä vuonna vastaava luku on ollut 0,56 prosenttia. Eli 5-6 autoa tuhannesta on väläyttänyt kameraa.
– Se on merkittävä muutos. Vielä 2015 luku oli 1,46 prosentia eli 14-15 autoa tuhannesta.
Käytännössä vähennys on tullut rikesakkojen pienemisestä. Huomautukset ovat pysyneet ennallaan ja kovista ylinopeuksista määrättävät päiväsakot ovat vähentyneet noin tuhannella.
Pasterstein arvelee, että tämän vuoden ylinopeusluvut asettuvat lopulta suurinpiirtein samoihin kuin viime vuonnakin eli noin 600 000:een.
Lue lisää:
Poliisi paljasti: Näille teille tulevat uudet 150 superpeltipoliisia
Liikenteen mittaushistorian huimin luku: ylinopeuskäryt ampaisivat uuteen ennätykseen