NOVOGORSK. Hyväntuulinen Tuomas Sammelvuo esittelee tilavaa huonettaan Moskovan kupeessa sijaitsevassa Venäjän huippu-urheilun harjoittelukeskuksessa. Täällä on Venäjän lentopallomaajoukkueen tukikohta ja sen päävalmentajana toimivan Sammelvuon koti tällä hetkellä.
Joukkue treenaa kolmen päivän jaksoissa, joita seuraa yksi vapaapäivä.
Päivärytmi ei eroa paljon aiemmasta. Välipäivinä taas pääsee herkuttelemaan italialaisen apuvalmentaja Claudio Rifellin seurassa lähellä olevaan kauppakeskukseen tai 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Moskovan keskustaan.
– Tykkään täällä japanilaisesta ja venäläisestä ruoasta, mutta keskustassa oleva italialainen Bottega Siciliana on aivan huikea. Claudio on sellainen kulinaristi, kokki ja ruoka-asiantuntija viimeisen päälle, että luotan hänen valintaan - eikä ole koskaan mennyt pieleen, Sammelvuo naurahtaa.
"Tuli vähän yritettyä liikaa"
Sammelvuo aloitti Venäjän maajoukkueen peräsimessä toukokuussa.
Hän on saanut pestilleen unelma-alun: heinäkuussa Venäjä voitti kovatasoisen Kansojen liigan ja elokuussa Pietarissa pidetyssä olympialaisten karsintaturnauksessa joukkue ei hävinnyt erääkään.
Venäläislehdistö on hehkuttanut vuolaasti Sammelvuota. Samalla hän itse kertoo päässeensä yli alun ”liikavalmentamisesta”.
– Kun nyt muistelee aikaa muutamaa kuukautta takaperin, niin silloin oli tarve näyttää niin itselle kuin muillekin, että on paikan arvoinen. Siinä tuli vähän yritettyä liikaa. Nyt on itse rauhoittunut ja pelaajatkin ovat ottaneet hyvin vastaan.
"Ei niin totalitaristinen valmentaja"
Pelaajat tosiaan näyttävät ottaneen suomalaisvalmentajan hyvin vastaan. Kun joukkue lämmittelee harjoitussalissaan iltatreeniä varten, ryhtyy pari pelaajaa kehumaan vuolaasti Sammelvuota ja hänen rentoa ja ihmisläheistä valmennustapaansa.
– Venäläisten valmentajien jälkeen pidämme suomalaisesta paljon, Igor Kobzar sanoo nauraen, kun on ensin varmistanut, ettei kommentti ole venäläistä mediaa varten.
– Hän ei ole niin totalitaristinen, vaan antaa vapautta. Luulen, että kaikki tykkäävät hänestä. Kaikki rakastavat vapautta ja demokratiaa, Kobzar jatkaa.
– Hän ottaa enemmän kontaktia pelaajiin. Mitään ei tehdä väkisin, vaan kaikki hoidetaan keskustelemalla. Kyse on luottamuksesta, sanoo Jegor Kljuka, jolla on myös aiempaa kokemusta eurooppalaisten valmentajien kanssa treenaamisesta.
Sammelvuo itse toteaa, että mielikuvat kovan kurin käytöstä Venäjällä ovat vanhentuneet, sillä tämän päivän nuoret ovat erilaisia kuin aiemmin. Myös venäläisten maailmankatsomus on muuttunut sitä mukaa, kun maailma muuttuu.
"Venäläiset ovat avoimia ja sydämellisiä"
Kaiken kaikkiaan Sammelvuo kertoo viihtyvänsä venäläisten seurassa.
– Venäläisten ihmisten kanssa on kiva toimia. He ovat avoimia ja sydämellisiä ihmisiä. Olen aina tykännyt olla täällä. Pelaajanakin minulla oli Venäjällä parhaat vuodet, oli hyvä olla ja peli kulki. Nyt valmentajana on sama homma.
Sammelvuo pelasi Venäjän seurajoukkueissa kaksi kautta kalingradilaisen Dynamo-Jantarin riveissä ja kahtena kautena Lokomotiv Novosibirskissä.
Vuodesta 2015 lähtien Sammelvuo on toiminut niin ikään siperialaisen Kuzbass Kemerovon päävalmentajana. Joukkue voitti viime kaudella sensaatiomaisesti Venäjän mestaruuden apunaan toinen suomalaistähti Lauri Kerminen. Kerminen valittiin myös Venäjän superliigan parhaaksi liberoksi.
– Latesta tuli joukkueessa luottoihminen nuoresta iästään huolimatta. Puhuimme myös siitä, että kun olemme kaksi suomalaista samassa joukkueessa, niin se linkki ei saa vaikuttaa muuten ryhmään. Tärkein asia joka paikassa on luottamus, ja se oli myös Laten kanssa hyvä.
Viime viikolla varmistui, että Sammelvuo siirtyy seuraavaksi valmentamaan Pietarin Zenitiä.
"En tiedä, onko kohu vaikuttanut väleihin"
Vuosia Suomen miesten lentopallomaajoukkuetta valmentanut Sammelvuo siirtyi keväällä Venäjän maajoukkueen peräsimeen pienen kohun saattelemana.
Sammelvuo lähti Suomesta kesken sopimuskauden. Suomen lentopalloliitto ei saanut siirrosta rahallista korvausta, sillä valmentajasopimukseen ei ollut kirjattu ulosostopykälää.
Lentopalloliiton hallituksen puheenjohtaja Pasi Sydänlammi arveli, että venäläiset olivat saaneet luottamuksellista tietoa Sammelvuon työsopimuksesta. Sammelvuo itse kommentoi tilannetta myöhemmin Facebook-sivullaan, eikä hänellä ole siihen enää mitään lisättävää.
Siihen, onko kohu vaikuttanut väleihin Suomen lentopalloliittoon, Sammelvuo vastaa lyhyesti.
– Ei. En tiedä. Minusta se on asia, johon en voi vaikuttaa. Olen kuitenkin äärimmäisen kiitollinen maajoukkueelle, jossa olen pelannut vuodesta 1993 lähtien ja ollut sen jälkeen sen valmentajana. En olisi nykyisessä pestissäni ilman Suomen maajoukkuetta.
"Siitä tulee erittäin tunteellinen hetki"
Venäjä kohtaa tällä viikolla Sloveniassa alkavissa EM-kisojen alkulohkossa Suomen. Kohtaaminen on kutkuttava myös sen vuoksi, että juuri Sammelvuo luotsasi alkuvuonna Suomen EM-lopputurnaukseen.
Vaikka Sammelvuo seisookin Suomen sijaan nyt Venäjän joukkueen penkin takana, hän toivoo, että paikalle saapuu paljon suomalaisfaneja.
– Kun kansallislaulut soivat ja on paljon tuttuja ympärillä, niin siitä tulee erittäin tunteellinen hetki. Mutta kun itse peli on käynnissä, niin olen aika hyvä sulkemaan kaiken muun pois ja keskittymään vain oleelliseen.
Lopuksi vilpittömän oloinen Sammelvuo haluaa lähettää terveiset Suomen joukkueelle.
– Pidetään lippua korkealla ja nähdään kaikki EM-kisoissa. Tehdään Suomi–Venäjä -pelistä mahtava tapahtuma ja onnea tietysti myös Suomelle kisoihin, Sammelvuo sanoo, ja lähtee vetämään treeniä turnaukseen valmistautuvalle Venäjän maajoukkueelle.
Lue myös:
Miten käy lentismiesten EM-kisoissa? Poimi tästä talteen Suomen otteluohjelma ja lähetysajat