Poliisi ei aio kertoa, mitä Vaasan lentoaseman evakuointiin johtaneessa matkalaukussa oli sisällä. Lentokenttä suljetiin tilapäisesti kaksi viikkoa sitten, kun matkustajan laukku herätti epäilyksiä läpivalaisussa.
Paikalle kutsuttiin räjähteisiin ja pommeihin erikoiskoulutuksen saanut poliisi, joka tutki laukun. Matkalaukusta ei kuitenkaan löytynyt mitään epäilyttävää, joka olisi aiheuttanut poliisille jatkotoimenpiteitä asiassa.
Poikkeustilanne kesti noin kaksi tuntia. Helsingistä Vaasaan tulossa ollut lentokone joutui kääntymään takaisin Helsinkiin ja muita lentoja viivästyi.
Poliisi kertoi aiemmin, että evakuoinnilta olisi vältytty, jos laukun omistaja olisi kertonut laukun sisällöstä etukäteen lentokenttävirkailijoille. Poliisi ja lentokentän johto vahvistavat, että poikkeustilanteen järjestäminen johtui nimenomaan laukun sisällöstä, eikä tapahtumiin liity esimerkiksi järjestyshäiriöitä.
– Lentokenttäviranomaiset toimivat tilanteessa omien sääntöjensä ja turvallisuusohjeistuksiensa mukaisesti. Olemme harjoitelleet tällaisia tilanteita yhdessä heidän kanssaan, kertoo komisario Pasi Sillanpää Pohjanmaan poliisilaitokselta.
– Se oli normaali prosessi. Evakuointipäätös perustui matkalaukun sisältöön. Päätöstä ei olisi tehty kevyin perustein, sanoo puolestaan Vaasan lentoaseman päällikkö Petri Lampi.
Matkalaukun sisällöstä osapuolet kuitenkin vaikenevat. Tiedotusvastuu on poliisilla, jonka mukaan laukun sisällöstä kertominen ei ole tarkoituksenmukaista.
– Olemme tehneet asiassa omaa harkintaa, Sillanpää sanoo.
Poliisilla ei ole käynnissä tapaukseen liittyvää tutkintaa.
Lisää aiheesta: "Harvinainen ja ikävä tilanne" - Vaasan lentoaseman uhkatilanne ja evakuointi saatiin hoidettua rauhallisesti