Nuori Anne Helenius oli untuvikkona vanhempiensa omistaman baarin tiskin takana vuonna 1979. Äiti osoitti erästä kanta-asiakasta ja sanoi, että tuolle et enää myy.
Epävarma myyjätär teki työtä käskettyä ja eväsi anniskelun Seppo Makkoselta.
– Sanoin, että ei siinä mitään. Vaihdan baaria, menen VPK:n baariin. Hänen isänsä hermostui, kun porukka alkoi lähteä perässäni, muistelee Makkonen.
Isä oli Matti Helenius, turkulaisen Raunistulan kaupunginosan korttelipubin isäntä.
Makkonenkin oli taas tervetullut seuraavana päivänä Masan Baariin, ja niin vain kävi, että Seppo ja Anne Makkosesta tuli lopulta aviopari.
Baarinpitäminen kävi liian raskaaksi
Välillä Anne Makkonen ehti käväistä muissakin hommissa, mutta elokuusta 1997 hän on jatkanut vanhempiensa työtä.
Nyt Masan Baarin ikkunaan kuitenkin on ilmestynyt monien tyrmistykseksi lappu, joka kertoo paikan sulkeutuneen. Asiakkaita kiitettiin menneistä vuosista.
Anne Makkonen kertoo päätöksen olleen oma. Vuokraisäntä olisi ollut halukas pitämään baarin talossa, vaikka kylillä muuta huhutaankin. Jatkajaa baarille ei ole ainakaan vielä löytynyt.
– Burnout varmaan iski, ei jaksanut enää. Tätä on nyt tehnyt yli 30 vuotta, niin tuli vaan olo, että nyt pannaan pillit pussiin ja sillä siisti, miettii Anne Makkonen.
Baarinpitäminen on kokonaisvaltaista työtä, jossa kelloa ei katsota.
– Kyllä siinä antaa itsestään kaiken, kun melkein joka päivä täällä on. Vaikka olisi vapaapäiväkin, niin aina tulee tekemään asioita, sanoo Makkonen.
Uskollisia asiakkaita kyllä olisi riittänyt. Vuosikymmeniä käyneiden kanta-asiakkaiden ohella baariin on löytänyt tiensä nuorempikin väki.
Monen etsittävä uusi olohuone
Hiljentyneen baaritiskin takana siivoilee baarimikko Ari Virtanen. Hän liittyi puolivahingossa henkilökuntaan 21 vuotta sitten; alun perin mies tuli asiakkaaksi heittämään dartsia ja pelaamaan biljardia.
– Eihän tässä itsekään enää ihan tuore poika ole, niin onhan tämä outoa. Mutta on oikeasti hyvin paljon ihmisiä, joille tämä on ollut olohuone, miettii Virtanen.
Virtanen on ylpeä, että on saanut olla osa kaupunginosan omaa baarikulttuuria. Retrohenkinen ja boheemi ilmapiiri on vetänyt puoleensa myös taiteilijoita, ja esimerkiksi M.A. Numminen on noteerannut paikan Baarien mies -kirjassaan.
– Lähiöbaareja tarvitaan ehdottomasti. On paljon yksinäisiä ihmisiä, joille ainut paikka on mennä baariin, siellä on ystäviä. Kyllä baarissa oleminen aina yksinolon voittaa, sanoo Ari Virtanen.
Kaupunginosan oman korttelipubin katoaminen onkin vetänyt monet mietteliäiksi.
Yksi heistä on Tomi Aaltonen, jolle baari on ollut luontainen paikka tulla lukemaan päivän lehdet kotimatkalla. Särpimeksi on saanut kahvia, vissyä, vettä – joskus lonkerokin maistuu raskaiden satamaduunien jälkeen.
– Täällä on ollut tosi hyvät ystävät, saa jutella ihmisten kanssa. Mutta on saanut myöskin istua rauhassa. Jos haluaa lukea lehden, kukaan ei häiritse, sanoo Aaltonen.
Kortteli- ja lähiöpubeilla on monasti maine häiriöiden tyyssijana, mutta ainakaan Tomi Aaltonen ei muista yli kymmenen vuoden ajalta nahinoita Masan Baarissa.
– Tälläkin baarilla on varmaan ollut aika hurja maine joskus kauan aikaa sitten, mutta se on muuttunut ihan täysin. Mielestäni on aika vanhanaikainen käsitys, että pubit olisivat rähinäpaikkoja.
Vain valuutta ja hinnat ovat muuttuneet
Raunistulan kantabaarin historia ulottuu aina 1950–60-lukujen taitteeseen.
Seppo Makkonenkin oli baarin asiakas jo kauan ennen Heleniusten aikaa. Hän muistelee olleensa toinen tai kolmas asiakas tiskin takana, kun keskiolut vapautui.
– Keskiolut maksoi 92 penniä silloin vuonna 1969. Baarissa ei ole oikeastaan muuttunut mikään. 70-luvun asiakasporukka on pysynyt aika tiiviisti koossa. Muutama on lähtenyt tuonne ylös.
Anne ja Seppo Makkonen muistelevat, että tiloissa toimi muun muassa Lounasbaari ja Rauni-baari. Jälkimmäiseen isä Matti Helenius tuli ovimieheksi ennen kuin alkoi pyörittää kuppilaa omalla nimellään.
Masan Baarissa vallinnut kaurismäkiläinen tunnelma on vetänyt myös nuoria retro-henkisiin iltamiin, joissa asutkin ovat olleet menneiltä vuosikymmeniltä.
Osa muistoista on jo lähtenyt asiakkaiden matkaan. Seinillä erottuvat vaaleat laikut kertovat, missä vielä reilu viikko sitten oli taulun paikka.
Moniin tauluihin oli ikuistettuna baarin omia biljardi- ja tikkajoukkueita. Mittavat pokaalikokoelmat kiiltelevät vielä baaritiskiä kiertävällä ylähyllyllä.
– Vuosien saatossa Masan Baari on tullut tikkapiireissä tunnetuksi Ruotsia ja Englantia myöten, sanoo Anne Makkonen.
Hänen miehensä kehuu Masan Baarin joukkueiden menestyneen mainiosti vuosikymmenten varrella.
– 80-luvulla Masan Baarin tikkakerho Suomen parhaimpia kerhoja. Täällä oli monta maajoukkueheittäjää ja Suomen mestaruuksia vaikka kuinka paljon.
Baarielämä ei olekaan pelkkää oluen kanssa läträämistä, ja kanta-asiakkaat ovat pitäneet yhtä anniskelualueen ulkopuolellakin.
– Olemme käyneet paljon jalkapallomatseissa ja pelaamassa pienoisgolfia. Kyllä täällä selviäkin päiviä on, hörähtää Seppo Makkonen.
Haikeus iskee niin asiakkaisiin kuin omistajaankin
Baarin joukkueissa mukana ollut Tomi Aaltonen on monen muun tavoin mietteliäs, mistä nyt löytää uuden olohuoneen. Porukka kyllä aikoo jatkossakin pitää yhteyttä tavalla tai toisella.
– Turku on kyllä kaivannut tätä paikkaa, luulisin. Tässä kun on miettinyt muutaman päivän kotona, niin baari on ollut tärkeä juttu. Suru on puserossa, tosi ikävä, sanoo Aaltonen.
Anne Makkoselle muutos on varmasti suurin. Neljän vuosikymmenen jälkeen elämä ei enää pyörikään aamuvarhaisesta yömyöhään baarin parissa, kunhan loppusiivoukset saadaan tehtyä.
– Olen viettänyt enemmän aikaani täällä kuin kotona. Kyllä varmasti hyvin, hyvin haikea mieli tulee, kun avaimet luovuttaa viimeisen kerran.
