Valtion kokonaan omistaman Postin työntekijöiden palkkoja ei leikata, sanoi pääministeri Antti Rinne (sd.) Yle TV1:n Ykkösaamussa lauantaina.
Hän kritisoi voimakkaasti Postin johdon toimintaa. Postin johto nauttii vielä Rinteen mukaan omistajan luottamusta, mutta se riippuu siitä, miten postin palkkakiista hoidetaan.
– Emme tule hyväksymään ihmisten palkanalennuksia, Rinne linjasi Ykkösaamussa.
– Vuosia on Postin sisällä jatkunut tilanne, jossa porukkaa pistetään pellolle, vaaditaan palkkojen alentamista, haetaan keinoja joilla voidaan sitä hyvin pienestä tulosta, jota postilaisille maksetaan kuukaudessa palkkaa, vielä leikata. Se ei ole oikea tapa hoitaa näitä asioita.
Tilannetta kärjistää se, että samaan aikaan Postin johdon palkkiot ovat nousseet merkittävästi, Rinne sanoo.
– Se on minusta käsittämätöntä, huonoa johtamista, koskettaa myös Postin hallituksen työskentelyä. En todellakaan anna isoa arvosanaa näiden asioiden hoitamisesta sen paremmin Postin johdolle kuin sen hallituksellekaan.
Hän myöntää kuitenkin, että teknologian kehitys ja kirjepostin määrän väheneminen ovat muuttaneet Postin toimintamahdollisuuksia. Siksi palkkakiistaan tarvitaan myös työntekijöitä edustavilta ammattiliitoilta neuvottelukykyä.
– Ammattiliittojen pitää pystyä neuvottelemaan siitä, että löytyy tässä muuttuvassa tilanteessa ratkaisuja, jotka mahdollistavat Postin pärjäämisen kilpailussa, Rinne sanoi.
"Keskustan puheenjohtajan vaihtuminen selkeyttää"
Keskusta on parhaillaan Kouvolassa ylimääräisessä puoluekokouksessa, jossa valitaan uudeksi puheenjohtajaksi joko elinkeinoministeri Katri Kulmuni tai puolustusministeri Antti Kaikkonen.
Nykyinen puheenjohtaja, edellisen hallituksen pääministeri Juha Sipilä ei halunnut kevään eduskuntavaalien jälkeen Rinteen johtamassa hallituksessa ministerin salkkua, vaan ilmoitti jättävänsä puolueen puheenjohtajuuden kesken kauden.
Rinne uskoo, että kun hallituskumppanin puheenjohtaja on valittu, hallituksen työskentely selkiytyy entisestään.
– Kyllähän se aina on niin, että kun on johtaja talossa, niin asiat on selkeämpiä.
"10 00–20 000 uutta työllistä lisää palkkatuella"
Rinne arvioi Ykkösaamun haastattelussa myös, että uudella, yksinkertaisella palkkatukijärjestelmällä voidaan saada paljon uusia työllisiä. Rinteen mukaan virkamiehet ja "hallituksen omat asiantuntijat" ovat arvioineet, että uudistuksen jälkeen 10 000–20 000 työtöntä työllistyisi.
– Kun ihmiselle maksettaisiin joka tapauksessa se 32,40 euroa päivässä, niin nyt se on käytettävissä palkkatukeen, Rinne sanoi.
Järjestelmästä tulee hänen mukaansa paitsi yksinkertainen myös nopea.
Kun työtön on lisännyt työhakemukseen henkilötunnuksensa, päätös palkkatuesta napsahtaa heti.
– Se on noin 700 euroa, ehkä kymmenen kuukauden ajan työnantajalle mukaan annettavaa rahaa, jotta tämä ihminen työllistyy, Rinne selitti.
Hänen mukaansa palkkatuesta tulee Ruotsin mallin mukainen. Laajempi uudistus on tarkoitus saada voimaan kahden vuoden kuluessa.
– Nyt nopeasti tuodaan ensin tämmöinen uusi elementti, toivottavasti vuodenvaihteeseen mennessä jo.
Lue lisää:
Pääministeri Antti Rinne arvostelee Postia: Johdon palkat ovat nousseet järkyttävällä tavalla
Tekstiin on lisätty Rinteen kommentit palkkatuesta klo 16:23.