Huilasin kuntosalilla jalkaprässin vieressä ennen seuraavaa sarjaa, kun kanssatreenaaja tuli juttelemaan. Hän aloitti varovasti ”Saako neuvoa?” Sinä päivänä aivan kaikki ärsytti, ja tämäkin kysymys herätti närää, mutta en saanut sanottua, että ei kiitos. Sainkin neuvon siitä, että ei pitäisi suoristaa jalkojaan täysin jalkaprässissä, sillä isoilla painoilla voivat polvet vaurioitua.
Palautetta oli vaikea ottaa vastaan. Rupesin miettimään, mikä on neuvojan taka-ajatus.
“Pitääkö se minua täytenä tumpelona? Ja miksi minun pitäisi sen neuvoja kuunnella? Sanonko, minulla on kuules vuosien tanssi- ja ryhmäliikuntahistoria taustalla, ja ihan oma saliohjelma, ja omat polveni tunnen varsin hyvin.”
“Keskustelu väitetystä mansplainaamisesta, eli siitä, että miehet tykkäävät selittää naisille asioista, joista nämä jo tietävät, palasi sekin mieleeni. Oliko tämä nyt sitä? Oliko tämä seksismiä ja vähättelyä?”
Nämä nihkeät ajatukset mielessä hymyilin väkinäisesti ja kiitin neuvojaa, ja pääsin hänestä eroon.
Jatkoin jalkaprässin tekemistä ja itsepäisesti oikein kunnolla rytkäyttelin jalkoja suoriksi.
Aivojen yhtenä tärkeänä tehtävä on saada jotain tolkkua ympäröivästä maailmasta, jotta ihminen pystyy siinä toimimaan.
Myöhemmin kävi ilmi, että neuvo oli oikea. Illalla nimittäin polvissa tuntui. Miksi en kuunnellut?
Aivojen yhtenä tärkeänä tehtävä on saada jotain tolkkua ympäröivästä maailmasta, jotta ihminen pystyy siinä toimimaan. Aistien kautta keräämme monipuolista tietoa ympäristöstä, mallinnamme tiedon avulla siinä olevia säännönmukaisuuksia, ja ennustamme tulevaa malliemme perusteella.
Esimerkiksi ajatellaan, että kieltä oppivien vauvojen aivot ovat varsinainen tilastokeskus. Ne pitävät kirjaa kuulluista äänteistä, siitä mitkä äänteet yleensä esiintyvät puheessa yhdessä, ja pikkuhiljaa alkavat hahmottaa tilastojensa perusteella äänteistä muodostuvia malleja, eli sanoja. Samaan tapaan musiikkiin liittyviä ääniä tilastoimalla opitaan tunnistamaan kappaleita ja totutaan vaikka oman kulttuurin sävellajeihin ja -kulkuihin.
Itse asiassa tämä puheen ja musiikin oppiminen, eli ympäristöstä tolkun ottaminen, alkaa suomalaistutkimuksen mukaan jo ennen syntymää. Tutkimuksessa havaittiin, että jos äiti kuunteli runsaasti Tuiki, tuiki tähtönen -kappaletta raskauden viimeisellä kolmanneksella, kun kuulojärjestelmä on riittävän kypsä, heti syntymän jälkeen vauvan aivot reagoivat, jos kappale soitettiin pikkuisen pieleen! Malli kappaleesta oli rakennettu jo kohdussa.
Aivot ovat myös sen verran avuliaat, että jos jotain tietoa puuttuu, niin se saatetaan keksiä.
Havaitsemisen ohella aivot arvaavat puuttuvaa tietoa myös silloin, kun muistelemme.
Esimerkiksi, kaikilla ihmisillä on näkökentässä sokea piste. Sitä ei kuitenkaan tyypillisesti näe, näkökentässämme ei ole aukkoa, sillä aivot hallusinoivat saatavilla olevan tiedon perusteella puuttuvan.
Havaitsemisen ohella aivot arvaavat puuttuvaa tietoa myös silloin, kun muistelemme. Muistikuvat ovat harvoin täydellisiä tallenteita menneestä. Muistamista tuetaan kuvittelulla, jotta saadaan menneestä aikaiseksi järkevä, looginen tarina.
Myös kokonaisia muistikuvia saatetaan kuvitella. Esimerkiksi, eräässä tutkimuksessa 70 prosentille koehenkilöistä pystyttiin ehdottamalla luomaan tunteellisia ja vivahteikkaita valemuistoja rikoksista, joita he eivät olleet koskaan tehneet. Näihin lukeutuivat muun muassa varkaus ja aseellinen pahoinpitely sekä eläviä kertomuksia poliisikohtaamisista. Totuudeksi hyväksyttyä valetta voi olla mahdoton omassa mielessään tunnistaa ja korjata.
Aivomme siis kuvittelevat tietoa täydentämään puuttuvaa. Kaipaamme kovasti selityksiä maailman tapahtumille, jotta voisimme ennakoida paremmin. Joskus toden ja kuvitelman raja on ihmismielessä hyvin häilyvä. Onkin löydöksiä siitä, että aivoissa samat mekanismit osallistuvat asioiden muistamiseen, kuvitteluun ja ennustamiseen.
Tyypillisesti arvelemme toisista ikäviä asioita. Tämä pahimman mahdollisen selitysmallin soveltaminen värittää esimerkiksi tuntemattomien käymiä nettikeskusteluja.
Kuvittelulla on myös osansa siinä, millä tavalla selitämme ja ennustamme toisten ihmisten toimintaa. Ehkä tämä selittää osittain sitä, miksi kaunokirjallisuuden lukeminen parantaa ihmisten empatiakykyä, mutta tietokirjallisuuden ei. Kun kerää mieleensä tarinoita erilaisista ihmiskohtaloista, aivoilla on mitä myllätä, ja voi kenties tehdä paremmin paikkansa pitäviä oletuksia toisten mielenliikkeistä.
Kuvittelu toisten ihmisten mielensisällöistä johtaa kuitenkin usein harhaan. Varsinkin kun emme tunne toista, arvaamme usein aivan pieleen. Ja jostain syystä tyypillisesti arvelemme toisista ikäviä asioita. Tämä pahimman mahdollisen selitysmallin soveltaminen värittää esimerkiksi tuntemattomien käymiä nettikeskusteluja.
Ihmisissä, heidän arvoissaan ja ajattelumalleissaan on paljon enemmän harmaan sävyjä kuin ehdottomuutta.
Maahanmuutossa ongelmia näkevä on aivan varmasti pesunkestävä natsi, jota ei toisten hätä kosketa. Maahanmuuttoa lisää haluava on varmasti pesunkestävä kommunisti, joka toivoo Suomen hyvinvointivaltion alasajoa. Tosiasiassa ihmisissä, heidän arvoissaan ja ajattelumalleissaan on paljon enemmän harmaan sävyjä kuin ehdottomuutta.
Myös aiemmat kokemukset, kiinnostuksen kohteet ja mieliala vaikuttavat siihen, mitä toisten mielensisällöistä oletamme. Myrtynyt mieli keksii hanakammin negatiivisia selityksiä toisten toiminnasta. Esimerkiksi stressaantuneelle ja kiireiselle jalankulkijalle hitaasti edessä löntystävä on selvästi vähä-älyinen, eksynyt tai muuten vaan tahallaan toisten elämää hankaloittava. Huonosta itsetunnosta kärsivä olettaa toisten kehuvan säälistä, ei vilpittömästi. Empatiatutkija selittää kaikkia ihmistenvälisiä ilmiöitä empatiamekanismien kautta.
Jos halutaan ymmärtää toisia ja sitä kautta maailmaa todenmukaisemmin, on kuitenkin syytä testata omien oletuksien paikkansapitävyyttä.
Vuorovaikutuksessa on tärkeää havaita toisten huiputusyritykset, alistaminen ja muunlaiset pahat aikeet, jotta voi pitää puoliaan. Maailmasta löytyy takuulla munapäitä, joiden seurassa kannattaa olla varuillaan, ja joista onkin syytä olettaa pahinta. He luultavasti olettavat sitä myös sinusta.
Jos halutaan ymmärtää toisia ja sitä kautta maailmaa todenmukaisemmin, on kuitenkin syytä testata omien oletuksien paikkansapitävyyttä. Esimerkiksi, jos olisi kritiikittä hyväksytty ensimmäinen oletus maailmankaikkeuden maapallokeskeisestä rakenteesta ja jätetty testaaminen sikseen, olisi maailmantajumme vakavan puutteellinen.
Tätä oletusten testaamista voi tehdä myös toisten kanssa. Jos haluat tietää, päteekö oletuksesi toisesta, kysy. Lisää vuorovaikutusta, katso päteekö mallisi todella. Saatat usein yllättyä positiivisesti tai ainakin maailmankuvaasi tulee vivahteita.
Omien oletusten tarkastelu kannattaa myös siksi, että ne mallit ja tarinat, joilla maailmaa ja toisten toimintaa selitämme, muovaavat itsestämme punomaamme kertomusta. Joskus tutkijat erottavat kaksi minuutta toisistaan – kokevan ja muistavan minuuden. Muistava minuus määrittää sitä, miten menneisyytemme selitämme, kuinka tyytyväisiä olemme nykyisyyteen, mitä tulevaisuudelta odotamme sekä sen, minkälaisina näemme itsemme.
Jos muistiinsa tallentaa vain pahimpia mahdollisia selityksiä toisista, tulevat nämä tarinat tavallaan osaksi minuutta. Ne myös ohjaavat sitä, mitä toisista kykenemme huomaamaan ja minkälaista käyttäytymistä toisista tuomme esiin.
Lopuksi, sille treenaajalle, joka tuli minua neuvomaan: vilpitön kiitos avusta. Taisi mennä niin että sinä et ollut se munapää, vaan minä.
Haluan elää ja muistella sellaista elämää, jossa ihmiset toivovat toisilleen hyvää. Haluan olla sellainen ihminen, joka uskoo toisista parasta.
Katri Saarikivi
Kirjoittaja on tutkija, joka johtaa empatian ja laadukkaan vuorovaikutuksen mekanismeja selvittävää projektia Helsingin yliopiston Kognitiivisen aivotutkimuksen yksikössä. Hän haluaa ymmärtää paremmin todellisuutta, ei olla oikeassa.
Kolumnista voi keskustella 10.9. klo 16:00 asti.