Muutama vuosi sitten Jari Tervo valmistautui lähtemään Vesa-Matti Loirin joulukiertueen päätöskonserttiin Kulttuuritalolle. Loiri oli kutsunut koko Tervon perheen ja ovi oli auki myös takahuoneeseen. Tervo oli hyvillään. Hän oli jokin aika sitten ehdottanut Loirille elämäkerran tekemistä. Tervo hehkutti vielä ennen lähtöä vaimolleen Kati Tervolle, että kukaan normaali ihminen ei kutsu tällaiseen tilaisuuteen sanoakseen ei.
– Mutta Vesa-Matti Loiri ei ole normaali ihminen. Hän sanoi ei. Hän perusteli päätöstään sillä, että jos elämäkerta tehtäisiin, siinä pitäisi kertoa kaikki. Ja hän ei halua.
Tervo antoi asian olla ja ryhtyi muihin kirjoitushommiin. Vuoden päästä puhelin kuitenkin soi. Se oli Pete Eklundin, Loirin asiainhoitajan numero. Tervo vastasi, mutta puhelimesta kuuluikin Loirin möreä ääni. "Hyvä on, tehdään vaan se vitun kirja."
Siitä lähti liikkeelle monen vuoden projekti. Tervo tiesi, että työtä olisi paljon, mutta ei arvannut, että kirja olisi niin työläs.
– Hän on elänyt niin rikkaan, runsaan ja joka suuntaan haaroittuvan elämän ja tehnyt valtavan tuotannon. Siinä oli selvittämistä.
Ei niin, ettei Loiri olisi muistanut tapahtumia ja anekdootteja. Päinvastoin, tarinoita riitti. Ongelma oli se, ettei hän ollut varma ajoittuivatko tapahtumat vuoteen -72 vai -82. Tervo sai leikkiä rikostutkijaa jäljittäessään tapahtumien kronologiaa.
– Tein itselleni sellaisen aikajanan, jota seurasin ja täydensin.
Tästä eteenpäin jutussa vilahtelee myös Matti. Se ei ole kirjoitusvirhe, vaan Tervo käyttää puheissaan Loirista järjestelmällisesti Matti nimeä – sillä nimellä häntä kutsuttiin lapsuudessa.
– Kirjat ovat kirjailijalle lapsia. Sanoin Loirille: " Sinä olet minun lapseni, minä kannan sinut tämän projektin läpi. Saanko sanoa sinua Matiksi?"
Loirille se kävi.
Loiri muisti asuneensa kuuden naisen kanssa – Tervo korjasi lukumäärän
Haastatteluja tehtiin sessioittain. Tervo vieraili useasti Loirin kotona Espoossa. Ensimmäisellä vierailulla Loiri lämmitteli mikrossa murukahvia ja Tervo tokaisi jotain sanoakseen, että Loiri on elämänsä aikana ehtinyt asua aika monen naisen kanssa yhdessä.
– Matti sanoi, että juu, kuuden kanssa. Mutta korjasin häntä ja sanoin heitä olevan kahdeksan.
Siitä lähti jutun juuri. Miehet ryhtyivät sormin laskemaan. Kahdeksan oli oikea luku. Loiri ehti asua lyhyen aikaa muun muassa Carolan ja Lenita Airiston kanssa. Muutenkin naisia riitti Loirin elämässä ja heitä käydään kirjassa läpi seikkaperäisesti.
– Hän on siitä kadehdittava, ainakin miesten mielestä, että hän oli sekä miestenmies että naistenmies.
Haastattelujen aikana ilma sakeni, kun Loiri poltti sikarejaan ja Tervo tupakkejaan. Kun Tervo kuuden tunnin vierailun jälkeen palasi kotiin, komensi Kati Tervo "kaikki vaatteet pesuun".
– En tiennyt, että sikarinhaju on niin voimakas, että se pinttyy jopa kalsareihin, vaikka on vaatteet päällä.
Haastatteluja tehtiin aamukuuteen
Tervo vieraili pariin otteeseen myös Loirin mökillä Lapissa ja viikon he viettivät Espanjassa haastatteluja tehden. He pääsivät asumaan Pete Eklundin ystävien huvilaan, kun heille valkeni, ettei haastattelujen tekeminen onnistu hotellin terassilla, joka on täynnä suomalaisia.
Espanjassa Tervon oli loksahdettava Loirin päivärytmiin. Se tarkoitti sitä, että heräiltiin siinä iltapäivällä, tehtiin lyhyt haastattelu, lähdettiin syömään ja turistiin sitten aamukuuteen.
Eräältä illalliselta Tervo erehtyi twiittaamaan kuvan, jossa he kilistävät viinilaseja Loirin kanssa. Iltapäivälehdet innostuivat otsikoimaan " twiitti paljastaa Tervon ja Loirin kirjaprojektin todellisen luonteen".
– Valkoviiniä meni, konjakkia kului, mutta kyllä me kuitenkin enimmäkseen töitä tehtiin koko ajan.
Nauhuri oli päällä melkein koko ajan.
Ei siis ihme, että materiaalia kertyi noin sata tuntia, purettuna tuhansia liuskoja.
Loiri ohjasi pihapiirin poikia "elokuvissaan"
Vaikka haastattelua kertyi yllin kyllin, olivat Loirin läheiset, ystävät ja työkaverit tuiki tärkeä apu kirjan teossa. Lähes kaikki suostuivat heti mukaan.
– Se oli liikuttavaa. He eivät tietenkään suostuneet siksi, että minä olisin niin suloinen mussukka, vaan he kokivat tämän melkein kansalliseksi projektiksi – saada Matin elämä kirjoihin ja kansiin.
Etenkin Pekka-veljeltä Tervo sai paljon tietoa Loirien lapsuudesta Helsingin Töölössä ja myöhemmin Haagassa.
Sotien jälkeisessä Helsingissä pienten poikien elämä oli villiä ja vapaata. Vesa-Matti oli touhukas keppostelija ja kova urheilemaan. Taiteet olivat vahvasti läsnä Loirien tavallisessa työläisperheessä. Isä ja pikkuveli maalasivat, musiikkia kuunneltiin ja Vesa-Matti innosti kavereitaan näyttelemään.
– Matti näytteli koko ajan. Ellei näytelty juuri nähtyä elokuvaa, sitten keksittiin oma elokuva. Matti ohjasi niitä ja näytteli usein myös pääroolit.
Oli siis sangen loogista, että Vesa-Matti Loiri päätyi jo 17-vuotiaana elokuvatähdeksi.
Loiri etsi henkisyyttä mystiikasta ja pilvestä
Mikko Niskanen oli jo pitkään hakenut Paavo Rintalan Pojat-romaanin filmatisointiin sopivan ikäistä ja kokoista poikaa. Hän kuuli, että eräässä helsinkiläisessä nuorten harrastajateatteriryhmässä oli lahjakas poika. Niskanen vaikuttui pojan kyvyistä ja peli oli selvä. Loiri sai roolin, ja siitä alkoi hänen uransa näyttelijänä.
Teatteriläpimurtonsa Loiri teki vain 21-vuotiaana kulttimaineen saaneessa Lapualaisoopperassa. Loiri teki Kalle Holmbergin ohjaamassa näytelmässä vaikuttavan roolin Lapuan liikkeen päähahmona Vihtori Kosolana. Jokainen lienee nähnyt pätkän, jossa Loiri laulaa uhmakkaana "jumalauta, näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa".
Kosolan rooli oli oiva nuorelle Loirille, sillä hän ei innostunut lainkaan taistolaisuudesta, joka eli voimakkaana Teatterikorkeakoulussa ja Ylioppilasteatterissa. Etenkin näytellessään Turun kaupunginteatterissa legendaarisissa näytelmissä kuten Seitsemän veljestä, näyttelijäkaverit yrittivät väen väkisin saada Loiria mukaan opintopiireihin.
Loiria aate ei kuitenkaan kiinnostanut. Häntä kiinnosti hengellisyys. Taistolaisuuden sijaan hän etsi vastauksia teosofiasta, buddhismista ja mystiikasta. Hän kävi useamman kerran jopa ennustajalla. Loiri oli aina tuntenut unet vahvasti ja tuonpuoleinen kiinnosti.
Tajuntaa pystyi laajentamaan myös kannabiksen poltolla, jota Loiri harrasteli silloin tällöin. Kokeili Loiri jopa meskaliinia ja sieniä, mutta ne jäivät yhteen kertaan.
Loiri on menettänyt kaksi poikaansa
Vaikka Loiri ei ottanut mitään oppia kunnolla omakseen usko jälleensyntymiseen jäi. Siitä oli hänelle myöhemmin traagisella tavalla hyötyä. Hänen Mona-vaimonsa kuoli auto-onnettomuudessa. Myöhemmin esikoispoika Jan koki saman kohtalon. Viimeisin suuri menetys oli Joonas-poika, joka kuoli yllättäen viime toukokuussa. Hänkin vain 37-vuotiaana.
Elämäkerta oli jo lähes valmis, kun suru-uutinen tuli. Tervon oli kuitenkin käsiteltävä asia jollain tapaa kirjassaan. Kirjan päättää minä-muotoon kirjoitettu luku, jossa kerrotaan Vesa-Matti Loirin äänellä kuolemasta ja surusta.
– Matti on näytellyt tuhansia rooleja. Minua kiinnosti ajatus näytellä Mattia viimeisessä luvussa.
Tervo on omistanut kirjansa Joonas Loirin muistolle. Se oli Kati Tervon hieno ajatus.
– Kuultuani kuolemasta en halunnut soittaa Matille heti, koska hänellä oli varmasti tarpeeksi kestämistä surussaan. Hän soitti kuitenkin minulle. Ehdotin hänelle kirjan omistamista Joonakselle. Hän sanoi kirjan olevan minun, mutta jos tekisin niin, se olisi suurenmoista.
Surun takia Vesa-Matti Loiri ei anna haastatteluja elämäkerran tiimoilta. Myös kysymykset lukemattomista naissuhteista ja pilven poltosta tuntuisivat kiusallisilta.
– Hän epäilee, että samat asiat käytäisiin uudelleen läpi, vaikka on juuri kertonut ne minulle.
Turhapuro teki Loirista koko kansan naurattajan
Samaan aikaan kun Loiri teki hienoja rooleja teatterissa, hän esiintyi myös televisiossa Jatkoaika -ohjelmassa, jossa yhdisteltiin ajankohtaisia keskusteluja sketsiviihteeseen. Jo sieltä juontaa juurensa kuuluisa kaatuilu, josta tuli Loirin tavaramerkki. Urheilullisen Loirin taitavasta kaatumistyylistä tuli jopa riippa, sillä usein vastaan tuli joku, joka tokaisi "kaadu".
– Kyllähän sellainen raivostuttaa, kun suuri taiteilija latistetaan pelleksi, jota hän ei ole, myötäilee Tervo.
Koko kansan suosikiksi Loirin nostivat Uuno Turhapuro -elokuvat. Ensimmäinen Ere Kokkosen ohjaama Uuno nähtiin valkokankaalla vuonna 1973. Ja lisää nähtiin tasaisin väliajoin aina vuoteen 2004 saakka. Kulta-aikanaan Turhapurot olivat maamme katsotuimpia elokuvia, joten ei ihme jos Turhapuro on monen mielessä synonyymi Vesa-Matti Loirille.
Loirille Turhapurot olivat sekä pelastusrengas että myllynkivi kaulassa. Loiri eli pitkään pahoissa veroveloissa, joten elokuvat toivat kovasti kaivattua rahaa. Samaan aikaan Spede Pasanen yritti omia Loiria talliinsa. Ristiriita kansanhuvittajan ja taiteellisesti kunnianhimoisen teatterinäyttelijän sisällä kasvoi.
–Se on vaikeaa taiteilijalle tehdä sekä korkeaa että matalaa. Tuntuu, että on aina väärässä leirissä. Taitavalta taiteilijalta se kuitenkin sujuu.
Tervon lähes 700-sivuisessa kirjassa Turhapurolle omistetaan vain reilut 30 sivua. Tosin se on vain yksi juonne Loirin valtavassa tuotannossa, jonka läpikäymiseen tarvitaan sadat sivut.
Sen sijaan kirjassa on saanut tilaa yhteiskunnallinen kuvaus ja ajan henki. Tervon historian tuntemuksesta on ollut paljon hyötyä kirjoitusprosessissa. Tutuksi tulevat myös maamme pienet kulttuuripiirit.
– Minua on useissa elämäkerroissa häirinnyt, että taiteilija on ikään kuin irrallaan yhteiskunnasta. Hän vain tekee taidettaan jossain tyhjiössä. Niinhän se ei mene.
Loirin kohdalla voisi jopa sanoa, että hän määrittelee yhteiskuntaa ja sen murrosta. Hän edustaa aikaa, jolloin kaikki suomalaiset katsoivat samoja tv-ohjelmia, söivät samaa ruokaa ja puhuivat samoista elokuvista.
– Minusta Matti on suomalaisen yhtenäiskulttuurin ajan suurin, viimeinen ja kirkkain tähti.
Välillä puhuttiin isoin kirjaimin
Kirjan lopussa kerrotaan myös terveyden heikkenemisestä, ylipainosta ja alkoholiongelmasta. Tervo kirjoittaa kaunistelematta suorasukaiseen tyyliinsä. Hän kuvaa miten Loiri on hukkua läskeihinsä ja miten känniesiintymiset pistettiin diabeteksen piikkiin.
– Ei ole mitään syytä pehmennellä asioita. Matti halusi kertoa kaiken ja minä pidin kynän terävänä. Nämä kaikki asiat on kerrottu suurella rakkaudella ja rehellisyydellä.
Kirjaprojekti on vienyt paljon aikaa ja viimeiset puolitoista vuotta Tervo on ollut suorastaan naimisissa kirjan kanssa. Silti häntä ei kyllästyttänyt.
– Rakastin joka hetkeä. Sitä oli suurenmoista kirjoittaa.
Monia kuitenkin epäilytti koko kirjaprojekti. Eräs Loirin ystävä oli sanonut: "Ei tuu onnistumaan. Ette tule toimeen." Niin ajatteli varmaan moni muukin.
– No ehkä siinä kävi niin, että molemmat joutuivat hieman litistämään egoaan, että pystyimme tekemään tämän, myöntää Tervo.
Riidoilta ei kuitenkaan vältytty. Välillä herrat joutuivat puhumaan isoin kirjaimin. Sanaharkoista huolimatta välit säilyivät.
– Se oli vain hedelmällistä. Meidän ei tarvinnut enää jännittää toisiamme.
Tunteellisia hetkiä riitti joka lähtöön. Kerran Tervolta oli unohtunut viini-illan jälkeen laukku Loirille. Hän lähti seuraavana päivänä hakemaan sitä parikymppisen Kalle-poikansa kanssa. Kun laukku oli löydetty ja Tervo teki lähtöä, tehtiin myös tunnustuksia.
– Matti sanoi, että mä rakastan sua Jari. Vastasin, mä rakastan sua Matti. Meidän Kalle oli aivan, että voi ei, vanhat äijät viini-illan herkistäminä...
Kun tiiliskivielämäkerta oli melkein valmis, Loiri luki käsikirjoituksen. Hänellä oli vain pari lisäysehdotusta.
– Hän sanoi, että ihana kirja.
Vaikka Loiri ei anna haastatteluja kirjasta, parivaljakko esiintyy kuitenkin suuressa kirjajulkistusjuhlassa tänään torstaina Kansallisteatterin suurella näyttömällä. Yhteisesiintymisiä on suunnitteilla myös kirjamessuille. Eikä 74-vuotias Loiri malttanut vielä lopettaa perinteistä joulukiertuettaan, vaikka viime vuonna niin uumoilikin.
Tervolla puolestaan on takki tyhjä suururakan jälkeen. Hän ei aio nyt hetkeen tehdä mitään.
Muutaman vuoden intensiivisen yhteistyön jälkeen Tervo tuntee Loirin läpikotaisin. Pian myös kymmenet tuhannet lukijat tuntevat perusteellisesti Loirin uran, sillä kirjasta odotetaan syksyn myyntimenestystä. Ensimmäinen painos on 30 000 kirjaa, mutta Otavan painokoneet on jo viritetty mahdollista uutta painosta varten.
Tervokaan ei tuntenut Loiria erityisemmin ennen kirjaprojektia. He olivat viettäneet vain yhden satunnaisen baari-illan. Millainen kuva hänellä on nyt maamme kansallisaarteesta, kuten hän kirjassaan Loiria nimittää?
– Hän on paljon syvempi kuin ajattelin. Hän on lämmin, ystävällinen ja avulias. Ne kaikki ovat adjektiiveja, joita en olisi käyttänyt Matista ennen tätä kirjaa.
Lue lisää: