On aurinkoinen ja lämmin alkusyksyn päivä, ja Helsingin leppoisan rauhallisessa Tapanilan kaupunginosassa kaikki tuntuu olevan hyvin normaalia ja tavallista – mutta ei sentään ihan kaikki.
Kun lähestyy asukas-harrastustilaksi muutettua vanhaa puukoulua, täytyy hieraista silmiään useammankin kerran. Koulun pihalla ja lähimetsiköissä juoksentelee ja viilettää kymmeniä pieniä velhoja ja noitia, joiden mustat viitat liehuvat ja kiiltelevät auringonpaisteessa.
Pihalla näyttäisi myös olevan meneillään jonkinlainen oppitunti: taivaita hipovaan suippoon hattuun pukeunut, römeä-ääninen professori Epäjärjestelmällistyttämätön pitää lapsille oppituntia, jonka teemana on elämänkoulu. Hassuun hattuun pukeutunut henkilö on kirjailija Mike Pohjola, jonka käsialaa lapsille suunnattu Velhokoulu-larppi on.
– Olin poikani kanssa käynyt aiemmin muutamassa Keskimaa-henkisessä larpissa ja olimme myös lukeneet Harry Pottereita. Poikani vinkkasi, että olisikohan tällaista velhokouluakin mahdollista larpata. Totesin, että viimeinkin kysyt tuota ja että ryhdytäänpä järjestämään asiaa saman tien, Pohjola muistelee vuoden takaista keskustelua.
Tästä onkin päästy pitkälle: tällä hetkellä larppi on niin sanotusti paisunut yli äyräidensä: sitä järjestettiin alun perin yhtenä päivänä viikossa viidellekymmenelle osallistujalla, nyt kahtena. Silti kaikki halukkaat eivät ole mahtuneet mukaan ja osallistujia on Tapanilaan matkannut jopa Oulusta saakka.
– Toivomme, että voisimme tulevaisuudessa laajentaa larppia ainakin Turkuun ja Tampereelle, Pohjola sanoo.
Entä jos lapsi haluaa olla näkymätön?
Velhokoulu-larpin idea pohjautuu nimensä mukaisesti koulunkäyntiin, joskin hieman eriskummalliseen sellaiseen. Sarviotson koulussa tutustutaan muun muassa taikajuomien valmistamiseen, ennustamiseen, riimuihin, loitsurunoihin sekä teknomagian kaltaisiin hämärämpiin oppiaineisiin.
Magiaa pursuilevan koulun liepeillä liihottelee myös kummituksia ja hiippailee velhopoliiseja, mutta kokonaisuuteen kuuluu myös martoja, joilla ei ole taikavoimia.
– Oppituntien sisällöt ovat pitkälti viihdettä. Teknomagian tunneilla esimerkiksi käytetään sähköä johtavaa maalia, jonka avulla pystytään luomaa illuusio oikeasta taikuudesta. Meillä on tämän lisäksi mukana myös moraalin ja maailmankatsomuksen kannalta pohdiskelevaa sisältöä ja ryhmätöitä, Velhokoulu-larpin tuottaja Janina Kahela kertoo.
Kahelan mukaan aikuisille ja lapsille suunnatut larpit eroavat toisistaan sääntöjen ja etenkin niiden joustamisen puolesta.
– Meillä oli Velhokoulussa aluksi hyvin selkeitä pelimaailmallisia sääntöjä, kuten että näkymättömäksi voi muuttua vain, jos olet pukeutunut taikaviittaan. Siinä vaiheessa kun puolet lapsista juoksee omasta mielestään näkymättöminä ilman viittaa totesimme, että tämä oli oikeastaan aika tyhmä sääntö, ja että kaikki saavat muuttua näkymättömiksi silloin kun haluavat. Olemme muokanneet sääntöjä sellaiseen suuntaan, etteivät ne rajoita itse pelaamisen hauskuutta.
Pelin ulkopuoliset säännöt taas ovat tarkkoja ja ehdottomia.
– Kaveria ei saa oikeasti lyödä, haukkua tai nimitellä, eikä kenenkään ulkonäköä saa kommentoida. Katolle ei saa kiivetä, eikä taloa sytyttää palamaan, Kahela luettelee.
Lapsia ja nuoria kiehtovat larppaamisessa – kuten normaalielämässäkin – erilaiset, jopa päinvastaiset asiat. Joku saattaa valita ujon ja haaveilevan roolin, joku toinen taas tahtoo irrotella tai olla jopa oikea ilkimys.
– Kaikkein pienimmät tykkäävät söpöistä otuksista ja kellarin tai ullakon tutkimisesta ja ylipäänsä siitä, että he saavat mennä paikkoihin, joihin muuten ei olisi mitään asiaa. Erityisen kivaa on pihistää näkymättömänä karkkia opettajanhuoneesta. Vanhemmat lapset taas haluavat tutkia mysteerejä ja kannella nuoremmista oppilaista. Mitä enemmän tarjolla on kaikenlaista outoa ja jännää, sitä mielenkiintoisempaa se tuntuu lapsille olevan, Kahela kertoo.
Harry Potterin vanavedessä
Velhokoulu-larpista tulee eittämättä mieleen Harry Pottereiden ikoninen taikamaailma, joka toki taustalla kummitteleekin. Käytännön syistä tekijät ovat kuitenkin kallistaneet kulmaa persoonallisempaan ja suomalaisempaan suuntaan. Koulupäivä esimerkiksi alkaa Suvivirren sävelillä lauletulla Suviloitsulla, jonka alkuvärssyt kulkevat että_Jo joutui paras taika / ja koulu maaginen._
– Tämä eroaa J.K. Rowlingin luomasta maailmasta muun muassa siten, että mukaan on otettu paljon Kalevalaa ja suomalaista mytologiaa. Tänään esimerkiksi messusimme Elias Lönnrotin tallentaman loitsurunon tiimoilta. Samalla problematisoidaan larpin ydinkysymystä: eli onko oikein, että velhot toimivat salassa taiattomilta ihmisiltä, vai pitäisikö heidän olla avoimia ja paljastaa totuus, Mike Pohjola kertoo.
Kalevala ei liene lasten tai nuorten näkökulmasta mikään maailman kiinnostavin opus, eikä Velhokoulua sillä markkinoidakaan.
– Tämä on seikkailularppi, jossa saa olla velho-opiskelija – mikäs sen siistimpää.
Pohjolan mukaan Velhokoulun pedagogiikka avaa ovia myös oikeassa maailmassa selviytymiseen.
– Täällä opitaan erilaisia vuorovaikutustaitoja sekä ongelmanratkaisua. Olemme huomanneet, että tarinan varjolla voi opettaa melkeinpä mitä vaan, vaikkapa muinaisia riimuja – tarina motivoi ja tekee oppimisesta hauskempaa. Muinaisten riimujen osaaminen ei liene kaikissa ammateissa hyödyllistä, mutta samalla tekniikalla voisi opettaa vaikkapa ruotsin epäsäännöllisiä verbejä.
Rituaalimagia kiinnostavampaa kuin äidinkieli
Lämpimänä lauantaipäivänä Tapanilassa ovat larppaamassa myös Lumi Aro, Silja Arajärvi, Elina Arajärvi sekä Ida Airikkala. Kokemus on ollut kaikille hyvä.
– Kun on lukenut Harry Pottereita, haluaa totta kai mennä velhokouluun tekemään taikoja ja muuta vastaavaa, Elina Arajärvi eli Marii Gonzalez toteaa.
– Tämä on ollut todella hauskaa, kun on saanut eläytyä omaan rooliin, Silja Arajärvi eli Rebecca Johnson jatkaa.
Tyttöjen mielestä taikuuteen perustuva opinahjo eroaa arkisemmasta koulunkäynnissä positiivisella tavalla.
– Täällä velhokoulussa on paljon hauskempia sääntöjä ja mielenkiintoisempia aiheita, Lumi Aro eli Agnes Tartarella kertoo.
– Kyllähän joku rituaalimagia on huomattavasti kiinnostavampaa kuin äidinkieli ja teknomagia taas kiintoisampaa kuin puukäsityöt, Elina Arajärvi lisää.
– Rituaaleissa oli jännittävää se, että saimme itsekin niitä kokeilla, Ida Airikkala eli Lily Yötähti lisää.
Elina Arajärvi toivoo, että uusi larppikokemus tulisi eteen pikaisesti.
– Kyllähän tämä jäi mieleen. Tunne on samanlainen, kuin jos lukee hyvän kirjan: ei malta odottaa, että saa lukea seuraavan hyvän kirjan.
Osallistamisen taikaa
Janina Kahelan mielestä lasten kanssa larppaamisessa on hienoa nimenomaan kokonaisvaltainen eläytyminen.
– He uskovat tarinaan täysillä ja esimerkiksi siihen, että olen larpissa kanslisti Onerva Hillosipuli – sellainen vähän höpsähtänyt täti-ihminen joka kimmastuu, kun opettajanhuoneesta näpistetään karkkia. Aikuisten kanssa larpatessa reagointi on neutraalimpaa.
Eläytymisestä huolimatta lapset ymmärtävät, että esimerkiksi Velhokoulussa kyse on puhtaasti leikistä, joka kestää tietyn ajan.
– Larpin päätyttyä lapset palautuvat välittömästi pois hahmoistaan – he erottavat leikin ja todellisuuden.
Velhokoulun suosiota voi myös tulkita yllättävästä näkökulmasta – digitaaliset laitteet ja verkoissa liikkuva data eivät aina olekaan nykylapselle se kaikkein tärkein ja oleellisin asia.
– Kysyntä kertoo jotakin viehättävää tästä ajasta. Vaikka kaikki ovat huolissaan siitä, että lapset näpertelevät vain kännyköitään, näin ei kuitenkaan ole. He ovat olleet täällä koko päivän juoksentelemassa metsässä ja taikomassa. Ihmiset haluvat selvästikin osallistua, jos sellainen mahdollisuus suodaan. Jopa Antti Rinteen hallitusohjelma kulkee nimellä Osallistava ja osaava Suomi. Ja juuri sitähän me tässä teemme, osallistamme suomalaisia, Mike Pohjola summaa.