Pituushyppääjä Taika Koilahti ja seiväshyppääjä Wilma Murto ovat saaneet Kansainväliseltä yleisurheiluliitolta (IAAF) kutsun Dohassa Qatarissa syyskuun lopussa alkaviin yleisurheilun MM-kilpailuihin.
Koilahti ja Murto eivät olleet rikkoneet kisoihin vaadittavaa tulosrajaa, mutta pääsivät mukaan tilastorankingin perusteella. IAAF täydentää rankingin perusteella kuhunkin lajiin haluamansa urheilijamäärän, mikäli se ei täyttynyt tulosrajan 6. syyskuuta mennessä rikkoneista urheilijoista.
Yleisen sarjan arvokilpailut ovat Turun Weikkoja edustavalle Koilahdelle ensimmäiset. 20-vuotias on parantanut tällä kaudella ennätystään peräti 40 senttiä ja mittauttanut sallituissa oloissa lukemat 669. Tulos jää MM-rajasta vain kolme senttiä
– Onhan se siistiä, kun on treenannut kovaa ja panostanut urheiluun, ja sitten kova työ palkitaan. Kisoissa oma tavoite on pystyä esittämään hyvä tulos, eli suoriutumaan omalla tasollaan, Koilahti sanoi Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.
Perustasoaan huimasti nostanut Koilahti on ollut kotimaan pituushyppykisoissa ylivoimainen ja suoriutunut tasaisen vahvasti läpi kauden. Hän voitti elokuussa Kalevan kisoissa Suomen mestaruuden.
Tanja Nirkkosen valmentama Koilahti ei ollut varma valinnastaan MM-kisoihin, mutta päätti pitää loppukesästä kovan harjoitusjakson pitääkseen kuntoa yllä, mikäli kutsu Dohan MM-kisoihin tulee.
Suomen joukkue leireilee ennen Dohaan siirtymistä Belekissä Turkissa, jossa se totuttelee arabimaan kuumaan ja kosteaan ilmastoon.
– En ole ikinä kilpaillut sellaisessa helteessä. Ei siinä varmaan mitään ihmeellistä ole, kun muistaa vain nesteyttää itseään, mutta siihen pitää tietysti varautua, Koilahti pohti.
Kokenut Murto ensimmäisiin MM-kisoihinsa
Wilma Murto on kokenut arvokisakävijä nuoresta iästään huolimatta. Hän on edustanut Suomea Rion olympialaisissa 2016 ja kaksissa ulkoratojen EM-kilpailuissa.
Yleisen sarjan MM-kilpailuista ei 21-vuotiaalla kuitenkaan ole kokemusta, vaikka lähellä se on ollut.
– Tuntuu, että nämä MM-kisat eivät minulla mene ihan helpoimman kautta. Silloin 2015 kisapaikka oli tosi lähellä, toissa vuonna Lontoon MM-kisoihin tulin jo valituksi, mutta sitten tuli jalkaterävamma ja nytkin jouduin kisapaikkaa odottelemaan, Murto tuumi SUL:n tiedotteessa.
Murto väläytteli mainiota talvikuntoa jo tammikuussa, kun hän hyppäsi Australiassa tuloksen 451. Hyppynsä kanssa sittemmin kamppaillut Salon Vilppaan hyppääjä vaihtoi keväällä Mikko Latvalan valmennukseen ja muutti Kuortaneelle.
– Tosi mielelläni lähden MM-kisoihin. Kausi on ollut haastava, eikä ole mennyt niin kuin odotin ja halusin, mutta Dohaan lähden tekemään kauden parasta ja toivon, että saan aikaiseksi kunnon mukaisen tuloksen.
Murto, jonka ennätys 471 on myös nuorten maailmanennätys, on suoriutunut kesäkaudella tasaisesti ja voittanut Suomen mestaruuden yleisessä sarjassa ja 22-vuotiaissa. Nuorten EM-kisoissa Gävlessä Ruotsissa hän oli viides.
Murto ei osallistu Belekin viimeistelyleirille, vaan matkustaa Dohaan suoraan Suomesta. Kauden vaikeuksista huolimatta Murto on toiveikas, sillä kunto vaikuttaa hyvältä.
– Dohaa varten harjoittelussa on painotettu tekniikkaa. Koviin kilpailunomaisiin hyppytreeneihin panostan myös nämä viikot ennen MM-kisoja. Fyysisesti olen kunnossa ja sen puolesta valmis tekemään tulosta, Murto sanoo.
Suomen joukkue MM-kisoihin 27.9.–6.10.
Naiset:
Seiväs: Wilma Murto Salon Vilpas 451/471
Pituus: Taika Koilahti Turun Weikot 669/669
3000 m ej: Camilla Richardsson Vasa IS 9.35,27.
100 m aj: Reetta Hurske Tampereen Pyrintö 12,78, Annimari Korte HIFK 12,72, Nooralotta Neziri Jyväskylän Kenttäurheilijat 12,90/12,81 (2016).
Seitsenottelu: Maria Huntington Tampereen Pyrintö 6339 pistettä.
Korkeus: Ella Junnila Tampereen Pyrintö 195.
Kolmiloikka: Kristiina Mäkelä Orimattilan Jymy 14,38 hallissa.
Maraton: Anne-Mari Hyryläinen Nagu IF 2.35.05/2.28.53 (2018), Alisa Vainio Lappeenrannan Urheilu-Miehet 2.34.49/2.33.24 (2015).
50 km:n kävely: Tiia Kuikka Lappeenrannan Urheilu-Miehet 4.29.25.
Miehet:
3000 m:n ej: Topi Raitanen HKV 8.21,47.
Kolmiloikka: Simo Lipsanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 16,98 hallissa/17,14 (2017).
Keihäs: Lassi Etelätalo Joensuun Kataja 84,11/84,98, Oliver Helander IF Raseborg 86,93/88,02 (2018), Antti Ruuskanen Pielaveden Sampo 85,15/88,98 (2015).
Kotiin jäävä varamies: Toni Kuusela Kuortaneen Kunto 83,40/83,40
50 km:n kävely: Jarkko Kinnunen Jalasjärven Jalas 3.51.16/3.46.25 (2012), Veli-Matti ”Aku” Partanen Lappeenrannan Urheilu-Miehet 3.46.54/3.44.43 (2018).
Lue myös: