Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

DC-Hackathon kokoaa entiset ja nykyiset datacenter-osaajat Kajaaniin

Hackathonissa osallistujille annetaan haaste tai tehtävä, joka heidän on yritettävä ratkaista tietyn aikarajan puitteissa.

kannettavia tietokoneita pöydällä.
Hackathonissa isojen ongelmien kimppuun käydään yksissä tuumin. Kuvituskuva. Kuva: Victor J. Blue / Getty Images
Milka Krogerus
Avaa Yle-sovelluksessa

KAMK järjestää ensimmäistä kertaa DC-Hackathon tapahtuman entisille ja nykyisille datacenter -opiskelijoilleen 13.–14. syyskuuta. Kajaanin ammattikorkeakoulussa on koulutettu datacenter-asiantuntijoita oppilaitoksen perustamisesta lähtien. Vuosien saatossa nimike ja tekniikka ovat muuttuneet.

Hackathon tarkoittaa tapahtumaa, jossa yleensä ratkotaan oikeiden yritysten kohtaamia ongelmia.

– Hackathonissa ongelma tuodaan ulkopuolisten eteen, jotta saadaan uutta näkökulmaa ja ratkaisuvaihtoehtoja, Elisa Härkönen Kajaanin ammattikorkeakoulusta kertoo.

Härkönen ei paljasta, millaista ongelmaa Kajaanissa viikonloppuna ratkotaan, jotta kukaan ei saisi etumatkaa ratkaisun löytämiseksi. Ongelmia ratkotaan "sekajoukkueissa", joissa on mukana niin entisiä kuin nykyisiäkin opiskelijoita.

– Opiskelijat saavat nähdä läheltä, miten alan kovat ammattilaiset oikeasti toimivat ja ratkovat ongelmia, Härkönen sanoo.

Tapaamalla valmistuneita datacenter-asiantuntijoita, opiskelijat näkevät myös sen, mitä koulutus voi tuoda tullessaan. Tapahtuma toimii myös verkostoitumispaikkana, joka voi johtaa parhaimmillaan työpaikan saantiin.

– Osa entisistä opiskelijoista on nyt siitä asemassa, että he voivat rekrytoida työntekijöitä. Hackathonissa nämä ihmiset näkevät millaista nykykoulutus on ja mitä tulevat ammattilaiset osaavat jo nyt.

Hackathonin päätehtävän lisäksi osallistujilla on edessään pieniä alan tehtäviä. Tapahtuma ei silti ole puhtaasti työtekoa, vaan luvassa on rentoa tunnelmaa ja yhdessäoloa.

– Osaltaan tämä toimii entisille opiskelijoille myös luokkakokouksena, Härkonen sanoo.

Haluatko tietää, mitä kotiseudullasi tapahtuu? Tilaa Läheltä-niminen uutiskirjeemme sähköpostiisi.

Onhan sinulla jo puhelimessasi Ylen Uutisvahti? Lataa se tästä!

Suosittelemme