Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Tommi Mäkinen ihmetteli käsittämätöntä mysteerivikaa supertähtensä autossa – tyrmäsi ykköskuskinsa epäilyt: ”Eihän sitä millään pysty sanomaan”

Tommi Mäkisen mukaan Ott Tänakin autoon iskenyt ongelma Turkissa jäänee yksittäiseksi epäonneksi.

Tommi Mäkinen
Tommi Mäkinen joutuu selvittelemään Ott Tänakin vikaa Turkissa. Kuva Jyväskylän MM-rallista. Kuva: Tomi Hänninen
Roope Visuri,
Riku Salminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yle Urheilun kaiken rallisisällön lähetysaikoineen löydät osoitteesta yle.fi/mmralli. Sieltä pääset muun muassa lukemaan tuoreimmat uutiset ja katsomaan puhuttavimmat videoklipit jokaiselta erikoiskokeelta.

Toyotan tallipomo Tommi Mäkinen hämmästelee syytä ykköstähtensä Ott Tänakin keskeytykselle. Tänak joutui lopettamaan lauantain kisan Yeşilbelden ja Datçan erikoiskokeiden väliselle siirtymätaipaleelle.

Tommi Mäkisen mukaan Tänak oli pysähtynyt muutama kilometri ennen Datçan erikoiskoetta odottelemaan starttia. Sitä ennen ei ollut mitään ongelmia, mutta auto ei enää käynnistynyt uudelleen.

– Ihan käsittämätön juttu. Tämä on ihan mysteeri nyt. Toivon, että auto ei enää käynnistykään, kun tilanne ohi. Saamme sitten tutkia syyn,miksi auto ei lähtenyt käyntiin. Voisi nopeasti kuvitella, että joko moottoriin ei mene bensaan tai kipinöitä ei mene sytytystulppiin. Ne ovat kaksi eri vaihtoehtoa. Jos molemmat tapahtuu, moottori yleensä käynnistyy, Mäkinen kertoo Yle Urheilulle.

Tänak epäili WRC All Liven lähetyksessä syyksi jotain sähkövikaa. Hän oli pitkään yhteydessä puhelimitse tiiminsä ennen kuin leikki jäi kesken tältä päivältä.

– Eihän sitä tuolla pysty millään tietysti sanomaan, onko kyseessä sähkö- vai bensavika. Kaikkea voi spekuloida. Mutta saadaan tänne auto, niin voimme selvittää asian kunnolla, Mäkinen sanoo.

Katso, kuinka Tänak oli ongelmissa siirtymätaipaleella!

Mäkisen mukaan Toyota on kärsinyt muustakin mysteeriviasta aiemmin.

– Joku vika tuli tietokoneyksikköön. Sitten tietokoneyksikkö lähti pelaamaan ihan normaalisti. Emmekä saaneet missään rasituskokeessa tai ylikuumenemisolosuhteessa sitä vikaa uudelleen päälle, joten vika jäi mysteeriksi. Se häiritsee meitä aika tavalla, jos vikaa ei saada kunnolla selväksi, Mäkinen havainnollistaa tilanteen vaikeutta.

– Nyt luulen, että tämän päivän vika saadaan kunnolla selvitettyä. Tulemme varmasti löytämään tämän vian tutkimuksisaa.

Tallipomo epäilee, että Tänakin viassa on kyse vain yksittäisestä huonosta tuurista. Aiemmin Toyota on kärsinyt paljonkin erilaisista teknisistä vioista.

– Tämä vika ei vaikuta sellaiselle vialle, että se iskisi muihin autoihin. En usko, että tuohon vikaan pystyy sillä tavalla reagoimaan, Mäkinen pohtii.

Toyota-kuskeista Jari-Matti Latvala on eilisten ongelmien jälkeen kuudentena ja Kris Meeke seitsemäntenä.

Ikävä isku mestaruuskamppailussa

MM-sarjan kärkinimi Tänak totesi keskeytyksensä jälkeen, että jatkuvien teknisten vikojen takia on vaikea taistella mestaruudesta. Tänak oli vioista huolimatta ennen Turkin kisaa 33 pisteen johdossa ennen Hyundain Thierry Neuvillea. Neuvillekin oli ongelmissa aamulla ja putosi kolmannelta sijalta ulosajon jälkeen kahdeksanneksi.

Toisena kisassa oleva Sébastien Ogier oli jäänyt mestaruustaistossa 40 pisteen päähän. Hänellä on mahdollisuus kiriä Tänakia paljon kiinni nyt Turkissa.

Mäkinen korostaa, että he ovat tehneet paljon yhteistyötä tavarantoimittajien kanssa vikojen korjauksessa.

– Meillä on paras mahdollinen tietokonetoimittaja ja ohjausyksiköiden toimittaja. Heidän prosesseja on käyty läpi, jos on ollut joku vika. Olemme käyneet asioita läpi yhdessä. Esimerkiksi Jari-Matti joutui meidän ensimmäisenä vuotena Jyväskylässä keskeyttämään, kun jotain särkyi tietokoneeessa. Joku silta katkesi. Sen jälkeen tehtiin vahvistukset ja korjattiin asia toimittajien kanssa, Mäkinen sanoo.

– En usko, että tämän päivän vikaa tapahtuu jatkuvasti. Se oli ehkä vain yksittäinen juttu ja on vaikea siinä mielessä lähteä ratkaisemaan. Mutta totta kai reagoimme, kun löydämme vian. Katsomme, että se kohta ei mene enää toista kertaa. Se on meidän normaali käytäntö.

Mäkinen myös kertoo, että he ovat laittaneet aika paljon voimaa eräänlaisen varajärjestelmän rakentamiselle.

– Vaikka joku särkyisi, niin se ei pysäyttäisi koko autoa. Mutta tuota osa-aluetta on näköjään aika hankala toteuttaa, Mäkinen päättää.

Tänak aikoo jatkaa kisaa sunnuntaina ralli 2 -säännön turvin ja hakea arvokkaita pisteitä mestaruustaistoon kisan päättävältä Power Stagelta.

Esapekka Lappi hyökkäsi yllättäen voittotaistossa! Toyota vahvisti tutun syyn ykköstykin keskeytykselle – Turkin MM-rallin lauantai hetki hetkeltä, katso puhuttavimmat videot, kooste TV2:ssa 20.45

TILANNE 10/17 EK:N JÄLKEEN

1. Esapekka Lappi Citroen 2.40.15,6

2. Sebastien Ogier Citroen + 10,0

3. Andreas Mikkelsen Hyundai + 1.08,1

4. Teemu Suninen Ford + 1.20,7

5. Dani Sordo Hyundai + 2.10,9

6. Jari-Matti Latvala Toyota + 2.36,6

7. Kris Meeke Toyota + 2.36,7

8. Thierry Neuville Hyundai + 4.50,5

9. Pontus Tidemand Ford + 5.36,8

EK 12 suorana TV2:ssa kello 15. Kooste 2. päivästä kello 20.45 TV2:ssa.

Lue lisää:

Tommi Mäkisen kultakimpale keskeytti: Katso, miten MM-sarjan nopein kuski oli pulassa – lähetti tylyn viestin tiimilleen

Jari-Matti Latvala summasi poikkeuksellisen lyhyesti romahduksen – kisan ykkönen Esapekka Lappi pelkkää hymyä, paljasti jännittävän tilanteen loppuhetkillä Katso, miten Jari-Matti Latvala putosi kärkitaistosta erikoisen ongelman takia – Esapekka Lappi hämillään: "En ole koskaan nähnyt tällaista pätkää"

Kalle Rovanperän auto katolleen heti Turkin MM-rallissa – katso tilanne ja kiivas sananvaihto: "Miksi et lukenut tätä?"

Tommi Mäkisen virolaistähti antoi tiukan kommentin sopimusneuvotteluista – kisateillä voi päättyä 15 vuoden valtakausi: ”Meillä pitää olla onnea”

Suosittelemme sinulle