Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vaasan yliopisto mukana ilmastonmuutokseen liittyvässä asennetutkimuksessa

Tutkimuskohteina ovat niin yritysjohtajat, päättäjät kuin kansalaisetkin.

Ilmastoaiheisia mielenosoituskylttejä maassa
Nämä kyltit pääsevät jälleen mukaan ilmastomarssille. Kuva: Anna Sirén / Yle
Terhi Varjonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaasan yliopiston InnoLab on mukana ilmastonmuutokseen liittyvässä asennetutkimuksessa. Tarkoituksena on muun muassa selvittää suuryritysten, poliittisten päättäjien mutta myös kansalaisten asenteita ilmastonmuutokseen.

Ilmastonmuutos aiheena jakaa ihmisten mielipiteitä, ja tutkimuksen tavoitteena on selvittää, löytyykö ilmastonmuutoksesta kuitenkin jotain, joka eri tahoja yhdistää.

Tutkimuksessa ovat mukana Energiateollisuus, maataloustuottajien keskusjärjestö MTK, toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö STTK sekä maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö.

Vaasan yliopisto ja tutkimuskeskus e2 vastaavat käytännön toteutuksesta.

Tutkimus valmistuu ensi vuonna, ja sen tuloksia voidaan hyödyntää poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa.

Suosittelemme sinulle