Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lentismiehet pääsevät vain voitolla jatkopeleihin, Urpo Sivula tietää turkkilaisten metkut – "Kaikki on omissa käsissä"

Turkki on Suomen lentopallomiehille tuttu vastus. EM-turnauksen alkulohkon viimeinen peli ratkaisee jatkoonpääsijän pudotuspeleihin.

Lauri Kerminen, Antti Siltala, Antti Ronkainen, Markus Kaurto ja Eemi Tervaportti.
Lauri Kerminen (vas.), Antti Siltala, Antti Ronkainen, Markus Kaurto ja Eemi Tervaportti tuulettavat. Kuva: CEV
Petri Sjöblom,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomi kohtaa tänään viimeisessä alkulohkon ottelussaan Turkin. Ottelun panos on kova, sillä vain voitolla Suomi varmistaa jatkopaikan pudotuspeleissä.

– Tulossa on varmasti hieno ilta, ja mikä sen parempi kuin päättää tämä alkulohko tuohon peliin. Kaikki on omissa käsissä, Suomen joukkueen hakkuri Urpo Sivula pohti välipäivänä.

Sivula, jos kuka, tietää turkkilaisten metkut. Hän on pelannut Turkin liigassa pariinkin otteeseen, ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten Galatasarayssa ja toisen kerran viisi vuotta sitten Arkas Izmirissä.

Kun Yle Urheilu pyysi Sivulaa analysoimaan Turkin heikkouksia, levisi leveä virne hänen kasvoilleen. Turkkilaisen lentopallon tyyli on aggressiivinen ja kun joukkue saa hengen päälle, se pelaa hyvin. Mutta tällä on myös kääntöpuolensa.

– Jos homma ei lähdekään toimimaan, niin äkkiä ruvetaan syyttelemään kaveria ja levittelemään käsiä. Meidän pitää siis pelata järkevästi ja pysyä siinä suunnitelmassa, joka joukkueen kanssa tehdään. Sillä voitamme ihan varmasti, Sivula vakuutti.

Takaisinmaksun paikka

Keskitorjuja Tommi Siirilä on ollut ajoittain tyytyväinen Suomen joukkueen peliin, mutta monet hukatut tilanteet ovat jääneet myös harmittamaan. Siirilän mielestä joukkueen peli on kuitenkin mennyt koko ajan eteenpäin, ja etenkin Turkkia vastaan pelaajat haluavat onnistua.

– Minulla on jäänyt hampaankoloon yksi Egyptin maailmanliigan peli, jonka hävisimme Turkille viiden erän jälkeen, vaikka peli oli meillä hyvin hallinnassa, Siirilä muisteli kolmen vuoden takaista kohtaamista.

– Nyt on takaisinmaksun paikka.

Adis Lagumdzija
Adis Lagumdzija on Turkin hyökkäyspelin kulmakiviä. Kuva: CEV

"Häntä lähdemme puuduttamaan"

Sivulan mielestä Turkin selkeä vahvuus on joukkueen nuori hakkuri Adis Lagumdzija, joka on ollut joukkueensa paras pistemies. Lagumdzija on kuitenkin vasta 20-vuotias ja ensimmäistä kertaa vastuunkantajana arvokisoissa, se voi olla myös heikko kohta.

– Edessä on painepeli, joten se voi olla vaikeaa hänelle. Häntä me lähdemme puuduttamaan, ja kun pystymme siihen, se on jo puoli voittoa, Sivula sanoi.

Suomen jatkopaikka olisi voinut ratketa jo tiistaina, mutta hyvään pelivireeseen päässyt Pohjois-Makedonia yllätti ennakkosuosikki Slovenian ja vaikeutti Suomen taivalta. Suomen päävalmentaja Joel Banks totesi Lentopalloliiton tiedotteessa, etteivät pelaajat keskity muiden joukkueiden tuloksiin.

– Meidän ajatuksemme pitää olla omassa pelissämme, jotta hyvät esitykset jatkuvat ja mennään eteenpäin, hän sanoi.

Lagumdzijan lisäksi Turkin joukkueesta löytyy kokeneita ammattilaisia. Banks listaa erityisesti molemmat passarit Selcuk Keskinin ja Arslan Eksin, jotka ovat hänen mielestään erinomaisia.

– He taistelevat varmasti täysillä, ja meidän pitää olla valmiita kovaan otteluun. Uskon meidän mahdollisuuksiimme voittaa tämä ottelu. On hyvä, että olemme saaneet levätä yhden päivän kolmen kovan pelipäivän jälkeen.

Keneltä löytyy oudoimpia rutiineja?

Koska Ljubljanassa on ollut viime päivinä varsin lämmin ja Turkki-ottelu pelataan vasta illemmalla, pitää pelaajien valmistautua peliin huolellisesti. Sivulan mukaan jokaisen pelaajan täytyy tietää omat rajansa ja oma kehonsa valmistautumisessa.

– Joillakin saattaa olla siihen vanhoja rutiineja, hän sanoi ja yritti miettiä, kenellä joukkueessa olisi valmistautumisissa oudoimpia rutiineja.

– Väittäisin, että Antti Siltalalla. En tiedä varmasti, mutta hän on muutenkin niin outo jätkä. Saattaa olla jossain suolakylvyssä kesken päivän, Sivula nauroi.

Suomen ja Turkin välinen ottelu alkaa kello 21.30. Lähetystä voi seurata TV2:sta ja Yle Areenasta kello 21.15 lähtien.

Lue myös:

Lentismiehiä ei muiden antama kritiikki kiinnosta: "Ei yhtä miestä voi syyttää koko joukkueen tekemisistä – ei pelaajaa, ei valmennusta, ei bussikuskia"

Asiantuntijat peräänkuuluttavat lentismiehiltä rohkeutta ja aggressiivisuutta – "Suomelta puuttuu se johtohahmo, joka tappaa palloja erän ratkaisuhetkillä"

Tappioputkessa seilaavan lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Joel Banksin sopimuksessa on purkupykälä – brittiluotsin pesti voi päättyä EM-kisoihin

Suosittelemme sinulle