Vuonna 1972 Intian Madrasissa, nykyisessä Chennaissa, syntyi poika keskiluokkaiseen perheeseen. Perheen isä oli insinööri brittiläisessä elektroniikkayhtiössä ja äiti pikakirjoittaja.
Keskiluokkaisuus Intiassa ei noihin aikoihin ollut yltäkylläisyyttä. Kodissa oli kaksi huonetta, ja lapset saivat nukkua olohuoneessa. Jossain vaiheessa isä säästi rahat siniseen Lambretta-skootteriin, jonka kyytiin ahtautui peri-intialaiseen tapaan koko nelihenkinen perhe.
Kukaan ei varmasti arvannut, että tuo sarvissa roikkuva poika tulee johtamaan maailman kenties vaikutusvaltaisinta yhtiötä.
– Lapsuudessani ei ollut tietokonetta tai televisiota – oli kavereita, urheilua ja lukemista, Sundar Pichai muisteli CNN:n haastattelussa.
Äidin lukio oli jäänyt kesken rahanpuutteen vuoksi, mutta juuri hän tartutti vanhimpaan poikaansa tiedonjanon ja uteliaisuuden. Pichain mukaan hän löysi äitinsä kautta myös kirjojen maailman.
Pojalla on ilmiömäinen muisti
Sundar Pichain haastatteluissa puhutaan usein puhelimesta.
Perheen kotikadulla vain yhdessä talossa oli puhelin ja Pichainkin vanhemmat jonottivat päästäkseen sitä käyttämään.
Omaa puhelinta he joutuivat odottamaan peräti viisi vuotta. Kun lankapuhelin sitten saatiin 1980-luvun puolivälin tienoilla, se oli välittömästi koko yhteisön käytössä.
– Se oli sellainen avoimien ovien juttu, Sundar Pichai on muistellut.
Puhelin oli 12-vuotiaan pojan elämässä iso asia. Aiemmin hän käytti tunteja hakiessaan äitinsä verikokeiden tuloksia sairaalasta. Usein matka oli myös turha, sillä tulokset eivät olleet valmiit. Pichai kertoi Guardianin haastattelussa, että puhelimella asia selvisi kymmenessä minuutissa.
Pichai oppi omakohtaisesti, mikä vaikutus teknologialla on ihmisten elämään. Se oli merkittävä oivallus Pichain myöhempää uraa ajatellen.
Toisaalta puhelimen ansiosta sukulaisetkin ymmärsivät, että nuoressa Sundarissa oli jotain poikkeuksellista.
Hänellä oli nimittäin ilmiömäinen numeromuisti. Pichain enon mukaan kouluikäinen Sundar muisti puhelinnumerot kertakuulemalta ja vielä kuukausien kuluttua.
Metallurgista tuli internetmies
Sundar Pichai opiskeli Indian Istitute of Techologyssa Kharagpurissa. Samaan aikaan opiskelleet muistelevat “Sundia” ujona poikana, joka viihtyi paremmin pienissä ryhmissä kuin osana suurta joukkoa.
Hän oli kuitenkin tarmokas. Opiskelutoveri sanoo Sundarin suunnanneen ensimmäisestä päivästä alkaen kohti jatko-opintoja Yhdysvalloissa.
Pichai suoritti ensimmäisen tutkintonsa metallurgiasta.
Materiaalioppi vaikuttaa myöhemmän uran näkökulmasta erikoiselta – toisaalta Pichai oli aina ollut kiinnostunut elektroniikasta, jonka parissa hänen isänsä työskenteli. Lisäksi hän oli jo pitkään unelmoinut Piilaaksosta. Hän oli kuullut tarinoita Yhdysvalloissa asuvalta enoltaan, ja lukenut kertomuksia William Shockleyn kaltaisista puolijohdeteknologian uranuurtajista.
Teknillinen korkeakoulu oli Pichain elämässä merkittävä paikka myös siksi, että hän tapasi siellä tulevan vaimonsa.
Pichai valmistui vuonna 1993. Opintomenestys toi stipendin Stanfordin yliopistoon Kaliforniaan. The Guardianin mukaan hänen isänsä, joka tienasi noin 70 euroa kuukaudessa, käytti vuoden säästöt ostaakseen pojalleen lentolipun.
Stanfordin jälkeen oli vuorossa taloustutkinto Wharton Schoolissa Pennsylvaniassa. MBA-opintojen ohella hän työskenteli konsulttiyhtiö McKinseyn palveluksessa.
Vuosikymmenen mittainen nousukiito
Sundar Pichai haki Googlen palvelukseen vuonna 2004. Reilu vuosikymmen myöhemmin hän oli samaisen yhtiön toimitusjohtaja.
Poikkeuksellista urapolkua selittää lahjakkuuden lisäksi myös hyvä onni työtehtävien suhteen. Pichai sai heti vastuulleen Googlen kannalta keskeisen tuotteen – ja onnistui todistamaan kykynsä.
Kyseessä oli nettiselaimiin sijoitettava hakupalkki, Google Toolbar.
Harva enää muistaa tämän tuotteen olemassaoloa, mutta Googlelle se oli 2000-luvun alkuvuosina äärimmäisen tärkeä. Yhtiötä uhkasi nimittäin "tuomiopäivän skenaario". Jos Microsoft tekisi omasta Bing-hakukoneestaan vakiotyökalun omaan internet-selaimeensa, Google olisi pulassa.
Toolbar-työkalu toi Googlen hakukoneen internetselaimeen käyttäjien silmien eteen. Pichai ryhtyi johtamaan tiimiä, jonka tehtävänä oli saada Dellin ja Adoben kaltaiset laite- sekä ohjelmistovalmistajat liittämään hakupalkin omiin tuotepaketteihinsa.
Pichailla oli kuitenkin isompikin visio. Hän vakuutti yhtiön johdolle, että hakupalkin sijasta Googlen kannattaa luoda oma internetselain. Vasta se antaisi turvallisen aseman.
Googlen entinen toimitusjohtaja Eric Schmidt ei tiettävästi ollut vakuuttunut, että Googlen kannattaisi haastaa Microsoftin Internet Exploreria ja Mozillan Firefoxia.
Lopulta hanke sai kuitenkin vihreää valoa. Nykyisin Googlen oma Chrome on nettiselainten ylivoimainen markkinajohtaja lähes 60 prosentin osuudella.
Menestyksen jälkeen Pichain vastuulle uskottiin yhä uusia kruununjalokiviä – Gmail, YouTube, Android, Google Maps. Hakukoneyhtiöllä riitti yli miljardin käyttäjän työkaluja Pichain kaitsettavaksi.
Nuoren intialaisen kyvyt havaittiin muuallakin. Twitter kosiskeli miestä palvelukseensa. Häntä soviteltiin myös Microsoftin toimitusjohtajan saappaisiin. Google tarjosi kuitenkin miehelle niin rahakkaat kannustimet, että tämä hylkäsi houkutukset.
Intialaiset it-jättien johdossa
Googlen toimitusjohtajaksi Sundar Pichai nimitettiin elokuussa 2015. Miehen nousu Googlen sisäisessä rankingissa oli ollut nopea, mutta valinta herätti huomiota myös toisesta syystä.
Hän oli lyhyen ajan sisällä jo kolmas intialaistaustainen toimitusjohtaja suuren it-yhtiön johdossa.
Edellisen vuoden helmikuussa Microsoftin toimitusjohtajaksi oli nimitetty hyderabadilaissyntyinen Satya Nadella. Kännykkäbisneksen juuri hylänneen Nokian toimitusjohtajana taas oli aloittanut New Delhissä syntynyt Rajeev Suri.
Sundar Pichain ylennyksen yhteydessä Googlen sisällä tapahtui merkittävä organisaatiouudistus. Samalla kun Pichai siirtyi Googlen toimitusjohtajaksi, yhtiön toinen perustaja Larry Page siirtyi vastaperustetun emoyhtiön ruoriin.
Kun tänään puhumme Google-yhtiöstä, tarkoitamme itse asiassa usein tätä pörssilistattua Alphabet Inc -konglomeraattia. Sen sateenvarjon alla kehitetään esimerkiksi robottiautoja, internetyhteyksiä ja tekoälyä. Pichain johtama Google on kuitenkin suurin ja kaunein.
Pichailla on vastuu siitä, että kokonaisuus tekee tulosta.
Viime vuonna tulosta syntyi noin 130 miljardin euron liikevaihdolla lähes 30 miljardia euroa.
Sundar Pichai on saanut vuosien kuluessa palkkiokseen Googlen osakkeita satojen miljoonien dollareiden arvosta. Yhtiön nykykurssilla hänen omaisuutensa lienee noin miljardin dollarin luokassa. Se on niin paljon, että mies itse päätti taannoin kohtuuden nimissä olla vastaanottamatta lisäbonuksia.
Tämä saattoi olla yhtiön – ja miehen itsensä – maineenhallinnan kannalta fiksu veto.
Mainelistalla ylös – ja alas
Googlen toimitusjohtajana Sundar Pichai on saanut nauttia tähtihetkistä. Omiensa joukossa hän nauttii suurta suosiota – ja pari vuotta sitten hänet valittiin myös maailman arvostetuimmaksi toimitusjohtajaksi.
Toisaalta Pichai on joutunut toistuvasti vastaamaan syytöksiin, jotka liittyvät yhtiössä havaittuun seksuaaliseen häirintään sekä yksityisyyden suojan loukkauksiin.
Googlen toimitusjohtaja on joutunut kongressiin kuultavaksi ja yhtiö on toistuvasti myös presidentti Donald Trumpin hampaissa.
Yle kertoi taannoin, että vaatimukset suurten internetyhtiöiden pilkkomiseksi kiihtyvät. Ennen niin ihaillut yritysjätit ovat monen mielestä jo liiankin vahvoja.
Samalla Googlen toimitusjohtajan sijoitus maineikkaimpien johtajien listalla on romahtanut.
Sundar Pichain tärkein tehtävä toimitusjohtajana on vakuuttaa vallanpitäjät ja suuri yleisö siitä, että Googlella on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan – ja että yhtiölle uskottu data on turvassa.
Siitä päästäänkin kysymykseen, miksi Googlen toimitusjohtaja on perjantaiaamuna Suomessa?
Lobbausta, uusi investointi vai kohteliaisuuskäynti?
Sundar Pichai ja Antti Rinne järjestävät tiedotustilaisuuden perjantaiaamuna. Tilaisuuden sisältöä voi tässä vaiheessa vain arvailla.
Arvaus yksi: Googlella on Haminassa palvelinkeskus. Sen uudesta 600 miljoonan euron laajennuksesta kerrottiin viime toukokuussa ja se on sinänsä vanha uutinen. Mutta kenties Googlen toimitusjohtaja kertoo perjantaina summan kasvaneen?
Arvaus kaksi: Google perustaa Suomeen tutkimuskeskuksen tai jotain muuta uutta. Viime vuonna yhtiö suunnitteli kasvuyhtiökampusta Berliiniin, mutta paikalliset protestoijat pelkäsivät vuokrien nousua ja saivat yhtiön luopumaan aikeistaan. Suomesta ei varmasti nousisi massaliikettä Googlen kampusta vastustamaan.
Arvaus kolme: Rinne ja Pichai keskustelevat EU:sta.
Google on saanut muutaman vuoden kuluessa EU:sta sakkoja miljardien eurojen edestä, ja parhaillaan Ranskassa viritellään aivan uutta "Google-veroa". Suomi on EU-puheenjohtajamaa ja siksi oiva kohde lobbaukselle.
Mutta nämä eivät ole aiheita, joista järjestetään lehdistötilaisuuksia.
Tietenkin sekin on mahdollista, että kyseessä on kohteliaisuuskäynti. Se olisi omituinen päätös koko viikon kestäneelle arvuuttelulle.
Korjaus 20.9. klo 14. 53 Korjattu virheellinen tieto, Googlen aiempi toimitusjohtaja Eric Schmidt ei kuulunut yhtiön perustajiin.