Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Sofi Oksasen kirjassa vauvalle voi shoppailla siniset silmät ja pitkät sääret – "Ukrainan vauvatehtailu on karua bisnestä"

Fiktiivisen romaanin aihe pohjaa faktaan. Sijaissynnytyksistä ja sukusoluluovutuksista on tullut kannattavaa bisnestä Ukrainassa.

Sofi Oksanen istuu sohvalla.
Kuva: Nella Nuora / Yle
Miia Gustafsson
Avaa Yle-sovelluksessa

Vauvabisnes. Mikä kamala sana. Siitä kuitenkin kertoo Sofi Oksasen uusin romaani Koirapuisto. Aihetta sivuttiin jo edellisessä, vuonna 2015 ilmestyneessä Normassa. Asia jäi kuitenkin askarruttamaan Oksasta sen verran, että Ukrainan vauvatehtailu päätyi kokonaisen romaanin aiheeksi.

Oksanen on tahtomattaankin yhteiskunnallinen kirjailija. Hän myöntää, että Ukrainan konflikti sai hänet tarttumaan hanakammin aiheeseen.

Ukrainan ja Venäjän välinen sotatila on vain kiihdyttänyt sukusoluilla ja sijaissynnyttäjillä käytävää kauppaa. Lisäksi monet maat, kuten Thaimaa ja Intia ovat kieltäneet sijaissynnytykset ulkomaalaisilta.

– Sodan takia Ukrainassa on paljon maan sisäisiä pakolaisia ja elintaso on alhainen. Se luo erittäin hedelmällisen maaperän tälle toiminnalle, joka on aika karua bisnestä.

Sofi Oksanen hotellissa.
Sofi Oksanen uskoo, että Koirapuisto käännetään myös ukrainaksi, vaikka siinä puututaan maan korruptoituneisuuteen. Kuva: Nella Nuora / Yle

Ukrainan liberaali lainsäädäntö on edesauttanut vauvatehtailun kasvua. Asiakkaita tulee Euroopan lisäksi Yhdysvalloista asti, sillä käytännössä kaikki oikeudet ovat asiakkaalla. Sijaissynnyttäjiltä oikeudet on viety – he eivät voi ryhtyä vaatimaan oikeutta synnyttämäänsä lapseen.

– Tällä haavaa näyttää siltä, ettei Ukrainan lainsäädäntö ole ainakaan kiristymässä.

Oksasen mukaan asiassa tarvittaisiin enemmän yhteistä ymmärrystä ja kansainvälistä lainsäädäntöä.

Luovuttajia etsitään kadunvarsi-ilmoituksilla

Ukrainan vauvabisnestä on käsitelty paljon mediassa. Oksanen sai paljon aineistoa kirjaansa lukemalla, mutta hän myös vieraili useamman kerran Ukrainassa. Katukuvassa uusi kasvava bisnesmuoto ei näy, mutta maaseudulla ei ole tavatonta törmätä tien poskessa ilmoitukseen, jossa haetaan sopivia luovuttajia.

– Satuin törmäämään lomakkeeseen, jossa kysellään sukusolunluovuttajan tietoja. Kyllä se rupesi tuntumaan kummalliselta, kun kysymyksien lista vain jatkui ja jatkui.

Toinen toistaan kauniimmat luovuttajat on luokiteltu esitteissä eri luokkiin. Parhaat yksilöt löytyvät tietenkin A-ryhmästä. Oksasen romaanissa kuvataankin, miten tulevat vanhemmat voivat shoppailla luovuttajien joukosta vaikkapa sinisilmäisen, pitkäsäärisen ja musikaalisen yksilön.

Käsi silittää seinään maalattua koiran kuvaa.
Tuoreen romaanin tapahtumat pyörivät paljon koirapuiston liepeillä. Oksanen itse seuraa mielellään koirien touhuja, vaikkei omaa koiraa omistakaan. Kuva: Nella Nuora / Yle

Vaikka toiminta on periaatteessa laillista, luo se paljon mahdollisuuksia hyväksikäyttöön. Kohdunvuokraaminen tai sukusolun ostaminen ei ole halpaa. Toiminnassa liikkuu paljon rahaa ja usein juuri luovuttajat tai synnyttäjät jäävät nuolemaan näppejään.

– Terveydellisiä vaikutuksia ei ole tutkittu, puhumattakaan henkisistä ongelmista, jatkaa Oksanen ongelmien listaamista.

Viro-kvartetin päätös seuraavaksi?

Raadollinen aihe johdatti Oksasen rakentamaan romaanilleen jännärimäisen muodon. Hän sanoo, ettei ikinä suunnittele tyylilajia etukäteen.

– Tarina ja henkilöhahmot johdattavat kirjoitustyyliin. Heti alussa oli selvää, että tyyli on realistinen, koska tapahtumat ovat jo sinänsä hurjia.

Sofi Oksanen silhuettina Helsingin kaupunkimaisemaa vasten.
Koirapuistossa sukkuloidaan Helsingin ja Ukrainan välillä. Seuraavaksi Oksasen katse kohdistuu ehkä taas Viroon. Kuva: Nella Nuora / Yle

Edellinen romaani Norma edusti jo trillerimäistä tyyliä. Siinä puututtiin hiuslisäkekaupan epäkohtiin.

Oksasen kirjailijuutta määrittää kuitenkin vahvasti side Viroon. Joka kerta, kun Oksanen julkaisee, lukijat odottavat Viro-kvartetin päätösosaa, jossa esiin pääsisi taas Oksasen historiallinen kerronta. Sen aika on tulossa - ehkä seuraavaksi.

–Toivoisin, että kohta pääsisin siihen liittyvään taustatyöhön.

Lue lisää: Ukrainasta on tulossa Euroopan vauvatehdas – "Kun poika kysyi pömppömahastani, sanoin, että äiti on syönyt vähän liikaa pullaa"

Sinkkumiehestä tuli kaksostyttöjen isä sijaissynnyttäjän avulla – nyt ruotsalaisvälittäjä markkinoi kiistanalaisia sijaissynnytyksiä myös suomalaisille

Sofi Oksasen uutuusromaanissa naisten unelmat aloittavat pahan kierteen

MOT:n juttu sijaissynnytyksistä

Suosittelemme sinulle