Kun kyse on lajinsa hallitsevasta olympiavoittajasta ja Euroopan mestarista, arvostelijat ovat yleensä harvassa ja kritiikin terävintäkin kärkeä pyöristetty. Saksan keihästähdellä Thomas Röhlerillä olisi Dohan MM-kisoissa mahdollisuus saavuttaa uransa ensimmäinen maailmanmestaruus, jolla hän hallitsisi samanaikaisesti kaikkia kolmea merkittävintä keihästitteliä. Vastaavaan on pystynyt vain Norjan Andreas Thorkildsen, joka oli hallitseva olympiavoittaja, maailmanmestari ja Euroopan mestari vuosina 2008–10.
Thorkildsenin ennätyksen sivuaminen jää kuitenkin Röhleriltä haaveeksi, mikäli kuluvan kesän alati laskevaa tuloskäyrää on uskominen. Vaikka Röhler on MM-kisoihin lähdettäessä kesän maailmantilastossa yhdeksäntenä tuloksella 86,99, heinäkuun alun jälkeen keihäs on lentänyt saksalaisen kädestä parhaimmillaan vain 82,91. Röhlerin kuuden viime kisan keskiarvo on vaivaiset 81,68, ja kisasarjoissa on ollut enemmän seiskalla kuin kasilla alkavia tuloksia.
Yle Urheilun haastattelemien suomalaisvalmentajienkaan mukaan MM-kultaan vaadittava muutos ei ole enää mahdollinen. Täydellinen mahalaskukaan ei ole poissuljettu.
– Se on siinä ja siinä, että Röhler yltää edes finaaliin, arvioi etenkin olympiakultaa heittäneiden Tapio Korjuksen ja Heli Rantasen valmentajana meritoitunut Leo Pusa.
Mikäli Röhler ei selviäisi finaaliin 5. lokakuuta heitettävästä MM-karsinnasta, kyse oli sensaatiosta. Siitä kielivät paitsi edellä mainitut kultamitalit, myös kausien 2016–18 keskiarvot: Rio de Janeiron olympiavuonna 2016 Röhlerin viiden parhaan kisan keskiarvo oli 89,23, vuonna 2017 peräti 90,82 ja viime vuonnakin vielä 89,99. Ilman alkukesän 86-metrisiä kuluvan sesongin keskiarvo laahaisi reilusti yli viisi metriä viime vuosien tasosta.
Syy crossfitissä
Saksalaistähden tapauksessa kysymyksiä herättää, että avoimesti haastatteluja antava Röhler on kertonut pysyneensä terveenä koko kesän. Niin Pusa kuin kansainvälisissä ympyröissä vaikuttaneet Petteri Piironen ja Esa Utriainen ovat vakaasti sitä mieltä, että Röhlerin heikentyneet tulokset ovatkin seurausta muuttuneesta harjoittelusta.
Viime vuoden Euroopan mestaruuden jälkeen Röhler on mainostanut niin sosiaalisessa mediassa kuin ulkomailla pitämillään luennoillaan, että hän on panostanut harjoittelussaan kuntoliikunnassa suursuosioon saavuttaneeseen crossfitiin.
Suomalaisvalmentajilla ei ole pahaa sanottavaa crossfitistä terveellisenä liikuntamuotona, mutta keihäänheittäjää se ei heidän mukaansa palvele. Päinvastoin.
– Keihäänheiton harjoittelussa pitäisi pystyä käskyttämään lihasta kovalla impulssitiheydellä ja tekemään harjoitukset äärimmäisen suurella liikenopeudella. Siis lyhyitä sarjoja erittäin intensiivisesti, Piironen sanoo ja antaa esimerkin:
– Kun yksittäinen harjoitus tai sarja kestää normaalisti maksimissaan 10 sekuntia, Thomaksen harjoitukset kestävät crossfitissa helposti 20–30 sekuntia. Se on hyvin kuluttavaa harjoittelua, jota ei kuitenkaan tehdä äärimmäisellä hermoston käskytyskyvyllä, Piironen sanoo.
Piironen seurasi Röhlerin harjoittelua läheltä, kun eri maiden heittäjät leireilivät talvella tuttuun tapaansa Etelä-Afrikan Potchefstroomissa. Keihäänheiton lajivalmentajana Suomessa nykyisin työskentelevä Piironen on joutunut ottamaan asiaan kantaa myös pestinsä puolesta, sillä lajin lähettiläänä profiloitunut Röhler on luennoinut harjoittelustaan Suomessa viime vuosina, viimeksi Tanhuvaarassa viime joulukuussa.
– Olemme maajoukkueporukan kanssa puhuneet ja tiedostaneet, ettemme lähde tähän mukaan missään nimessä. Nuorelle urheilijalle, joka rakentaa perusfysiikkaa, crossfit voi vielä sopia. Mutta korkeamman tason urheilijalle, kuten esimerkiksi Oliver Helanderille, se ei toimi, Piironen sanoo.
Hänen mukaansa Röhlerin heittämisessä on tapahtunut vuoden takaisesta silmiinpistävä muutos: hallitusta, jouhevasta ja ajoituksellisesti korkealuokkaisesta heittämisestä on tullut repivää ja kulmikasta. Avain on heikentyneessä voimantuotossa.
– Nyt kun Thomas pyrkii juoksemaan heitossaan yhtä kovaa kuin on parhaimmillaan mutta voimantuottonopeus lihasryhmien välillä ei ole enää samassa kuosissa, kineettinen ketju ja samalla tekninen suoritus hajoavat. Siksi heittäminen ei ole tällä hetkellä niin sulavan näköistä kuin se on ollut pari–kolme vuotta sitten, Piironen analysoi.
Röhleriä luotsaava Harro Schwuchow tunnetaan keihäspiireissä valmentajana, joka etsii urheilijoidensa harjoitteluun uusia ärsykkeitä. Riskinotto kuuluu olennaisena myös huippu-urheiluun ja huipulla pysymiseen.
Utriainen sen sijaan hämmästelee, miksi Röhler on halunnut muuttaa niin voimakkaasti mainetekoja tuonutta harjoitteluaan.
– Olen ihmetellyt, minkä helvetin takia hän pilaa hyvät asiat, joilla hän on heittänyt 93 metriä, Utriainen sanoo.
Utriainen kertoo keskustelleensa aiheesta Röhlerin kanssa, ja saksalainen on kertonut, että hän pyrkii parantamaan ennätystään (93,90) lisäämällä heitossaan vartalon kiertoa. Nykytilanteessa Utriainen näkee kuitenkin vaarana, että Röhler hajottaa kyynärpäänsä.
– Mikäli urheilija tekee harjoitteluunsa ylipäätään mitä tahansa muutoksia, niiden sisäänajaminen vaatii aikaa. Tässä tapauksessa muutos on mennyt pahasti pieleen, Utriainen sanoo.
Odotettavissa paluu vanhaan
Suomalaisvalmentajat uskovat kuitenkin, että kolmiloikkataustainen Röhler palaa olympiavuodeksi vaalimaan asettaan, reaktiivista voimantuottoa.
– Kolmiloikkataustansa ansiosta hän on pystynyt tuottamaan hyvin paljon voimaa hyvin rajatussa aikaikkunassa, mikä on ollut hänen vahvuutensa. Sen takaisin saaminen on mahdollista, mutta näin MM-kisoihin mennessä kroppaan ei pysty tekemään muutoksia niin, että tulostaso nousisi viisi metriä 82–83:sta 87–88:aan, Piironen sanoo.
– Thomas tykkää haastaa poiketa perinteisestä harmaasta massasta, jossa ihannoidaan voimaharjoittelua ja hankitaan vain lisää lihasmassaa. Kun vastapuolella on esimerkiksi Johannes Vetter, joka perustaa harjoitteluaan valtavaan maksimivoiman kehittämiseen, tuntuu, että Thomas on jopa tietoisesti halunnut viedä harjoitteluaan täysin toiseen suuntaan, Piironen sanoo.
Piironen nimeää Röhlerin crossfit-villityksen harha-askeleeksi, minkä myös Pusa allekirjoittaa.
– Jos Röhler haluaa taistella kultamitalista Tokion olympialaisissa 2020, hänen on kauden jälkeen tehtävä nopea suunnanmuutos.
Röhler putosi MM-finaalista heitettyään karsinnassa 79,23. Tulos riitti vasta sijaan 23.
Edit: Artikkelia päivitetty kello 19.32. Loppuun lisätty tieto, miten Röhlerille kävi MM-kisoissa.
Lue myös:
Keihäsvalmennuksen kuppikunnista halutaan eroon – miten uudet opit ja osaaminen saataisiin jakoon?