Ranska osoitti neljännesvälierissä, miksi se on yksi EM-turnauksen voittajaehdokkaita. Ranska kukisti Suomen Nantesissa pelatun ottelun 3–0.
Ranska lähti otteluun ykkösavauksella ja tahti oli heti ensimmäisestä pallosta lähtien armotonta. Etenkin yleispelaaja Earvin Ngapeth oli Suomen puolustukselle pitelemätön, ja hän iskikin avauserässä kahdeksan pistettä.
Ranska osoitti kovuutensa liki joka lyönnillä, ja Suomi sai ensimmäiset pisteetkin vastustajan virheillä. Vasta neljännen pisteen Suomi sai pelaamalla, kun Tommi Siirilä löi keskeltä pallon lattiaan. Siirilä olikin jälleen joukkueen parhaimmistoa ja viimeisteli ensimmäisessä erässä neljä pistettä.
Päävalmentaja Joel Banks ravisteli joukkuetta aikalisillä ja Suomi saikin ajoittain hyviä hyökkäyksiä aikaiseksi. Ranskan taitotaso ja monipuolinen hyökkäys oli vain liikaa, ja se vei erän toisella eräpallolla 25–16.
Suomi ei kuitenkaan luovuttanut ja hämmensi toisessa erässä taistelullaan niin Ranskan joukkueen kuin yleisönkin. Urpo Sivulan hakkuripeli oli huomattavasti parempaa kuin ensimmäisessä erässä, kun taas Ranskan hakkuri Stéphen Boyer haki omaa peliään, eikä Ngapethkaan enää loistanut.
Ranska sortui myös lukuisiin syöttövirheisiin ja Suomi pääsi karkaamaan peräti 17–13-johtoon. Boyer sai kuitenkin pelistä kiinni ja Ranska hivuttautui Suomen rinnalle. Tämä herätti niin joukkueen kuin yleisönkin, ja kun Suomi antoi virheillään vastustajalle pisteitä, erä kääntyi Ranskalle niukasti 25–23.
Kolmannessa erässä kentälle tulleet Suomen nuoret yleispelaajat Niko Suihkonen ja Antti Ronkainen nostivat Suomen peli-ilmettä. Suomi pysyi hyvin Ranskan mukana erän puoliväliin asti, mutta sen jälkeen Suomi sortui jälleen virheisiin.
Ranskan vastaanotto oli koko ottelun ajan Suomea edellä ja se pystyi siten rakentamaan tehokkaammin hyökkäyksiään. Ranska sai erän lopussa kuusi ottelupalloa, ja vaikka Suomi selvittikin niistä kolme, Ronkaisen syöttö verkkoon päätti erän 25–21.
Suomen joukkueen paras pistemies oli Sivula 11 pisteellään (+3), Siirilä viimeisteli 10 pistettä (+9). Ranskan hakkuri Boyer takoi 19 pistettä (+11), Ngapeth 16 (+3) ja Kévin Tillie 10 (+8) pistettä.
Lue myös:
Lentismiehet kaatuivat taistellen – Ranska osoitti kovuutensa kolmessa erässä