Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

West Ham jätti Manchester Unitedin nollille – ManUn iltaa synkensi myös Marcus Rashfordin loukkaantuminen

West Ham kukisti Manchester Unitedin 2–0. (Kuvalähde: Viasat)

West Ham nollasi ManUn
Hinni Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Englannin jalkapallon Valioliigassa West Ham jätti kotikentällään Manchester Unitedin nollille ja nappasi kauden kolmannen voittonsa maalein 2–0.

Avausjaksolla maalipaikat olivat kortilla, mutta West Ham onnistui iskemään tärkeän maalin juuri ennen puoliaikaa. Andriy Yarmolenko pujotteli pois paitsiosta ja pääsi laukomaan melko vapaasti vasurillaan pelivälineen takanurkkaan.

Manchester United palasi tauolta kuitenkin ryminällä. Toinen jakso oli ehtinyt vanheta vain parisen minuuttia, kun Andreas Pereiran keskitys päätyi takatolpalle, mutta Juan Matan jatko meni vähän ohi maalin.

Toinen mainio maalipaikka Unitedille avautui 67. peliminuutilla kulmatilanteesta, mutta lontoolaisten maalivahti Lukasz Fabianski venyi Harry Maguiren kudin tielle.

Toisessa päässä ManU-vahti David de Gea joutui pian antautumaan toistamiseen, kun Aaron Cresswellin upea vapaapotku painui ylänurkkaan 83. minuutin kohdalla. Ottelun parhaat palat näet kuvaa klikkaamalla. (Kuvalähde : Viasat)

Unitedin iltaa synkensi entisestään Marcus Rashfordin loukkaantuminen. Rashford joutui jättämään kentän noin tunnin kohdalla ja paineli suoraan pukusuojaan.

Ole Gunnar Solskjärin suojatit ovat onnistuneet voittamaan tällä kaudella Valioliigassa vasta kaksi ottelua. West Ham sen sijaan nousi voitollaan sarjataulukossa neljänneksi.

ManUn edellinen vierasvoitto on viime kaudelta, kun joukkue kukisti helmikuun lopulla Crystal Palacen 3–1.

Lue myös:

Norwich jahtaa yhä kauden ensimmäistä vierasvoittoaan – Chris Wood oli pääosassa, kun Burnley nollasi Pukin Norwichin Manchester City toipui Norwich-tappiosta ja pani Valioliigan ennätyksen uusiksi – Bernando Silvalle hattutemppu

Harry Kanen maaginen maali jäi laihaksi lohduksi, kun Leicester kukisti Tottenhamin

Suosittelemme