Turistibusseja tulee ja menee.
Helsingin tuomiokirkko ja Senaatintori kiinnostavat matkailijoita myös syksyllä: kiinalaisia, amerikkalaisia, venäläisiä, ruotsalaisia ja muita uteliaita parveilee erikokoisina ryhminä ja valokuvia otetaan.
Pian huomio kiintyy aukiota hallitsevaan massiiviseen patsaskokonaisuuteen.
Turistioppiaden ja tietokirjailija Ari Turusen kertoman mukaan seuraava keskustelu käydään turhan usein:
– Eikös tuossa ole Aleksanteri II, Venäjän keisari, tsaari?
Miksi se on paraatipaikalla keskellä Suomen pääkaupunkia?
–Onko isoveli määrännyt?
–Ettekö te olekaan itsenäisiä?
Tietokirjailija Ari Turunen on kirjoittanut muistomerkin saaneista historian suurmiehistä teoksen Mulkerot. Kirjassa esitellään patsaita, joiden esikuvat ovat ristiriitaisia hahmoja – joillekin sankareita, toisille pettureita.
Sellainen on myös Suomessa pääkaupungin paraatipaikalla patsasteleva Venäjän tsaari Aleksanteri II.
Hyvä Tsaari – paha Tsaari
Suomessa Aleksanteri II:n patsas ei enää ole vain Venäjän entisen hallitsijan kuva vaan myös suomalaisen kansallistunteen symboli.
Kun Venäjä valloitti vuonna 1809 Suomeksi myöhemmin nimetyn osan Ruotsia, oli pelko suuri.
Hellityn riippumattomuutemme takuuhenkilö vaihdettiin hätäpäissään kuninkaasta suoraan tsaariin, jolle osoitettiin uskollisuutta.
Kun hallitsijaksi tuli Aleksanteri II, itäisen valtakunnan läntisessä osassa riemuittiin.
Syystä.
Aleksanteri II oli silloin ja on yhä Suomessa pidetty hallitsija. Suomen kieli sai yhtä suuret oikeudet kuin ruotsin kieli, Suomi sai oman markan ja liikennettä parannettiin rakentamalla rautatietä.
Kaikille meidän hyvä tsaarimme ei ollut hyvä.
Venäjän ulkopuolella Aleksanteri II:n patsas löytyy Helsingin lisäksi vain Romaniasta. Esimerkiksi Puolassa hänetä ei pidetty, päinvastoin, sillä sen maan kansalaisia hän teloitutti ja lähetti Siperiaan.
Keisarin patsas – Suomi-neito jalustassa
Kun Aleksanteri II kuoli vuonna 1881 pommiattentaatin uhrina, Suomen säätyvaltiopäivät järjesti suunnittelukilpailun Senaatintorille sijoitettavasta muistomerkistä. Patsas paljastettiin keisarin syntymäpäivänä 29. huhtikuuta 1894.
Aleksanteri II:n kuvattiin patsaassa pitämässä puhetta kokoonkutsumillaan Helsingin säätyvaltiopäivillä Suomen Kaartin upseerin univormussa.
Muistomerkin kuuluisin osa on jalustan Laki-veistos, jonka hahmot tulkittiin myöhemmin Suomi-neidoksi ja Suomen leijonaksi.
Asetelma oli sen aikaisessa tilanteessa lievästi sanoen rohkea.
Paljastuspäivästä tuli itse asiassa laaja isänmaallinen mielenosoitus, jossa itsenäisyydestä jo enemmän kuin haaveiltiin.
Aleksanteri II:n patsas vakiitui erityisesti ns. sivistyneistön mielenilmauspaikaksi sortovuosien ja venäläistämispyrkimysten ajaksi.
Kun suomalaisuusaktivisti Eugen Schauman vuonna 1904 ampui kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin, senaatintorilla kukitettiin Aleksanteri II:n patsas.
Sillä osoitettiin Bobrikovin ajan keisari Nikolai II:lle, että keisari Aleksanteri II oli sentään hyvä keisari.
Välillä vihattu – nyt arvostettu
Kaikkia Aleksanteri II:n patsas ei tietenkään ole koskaan miellyttänyt ja sitä on useaan kertaan yritetty siirtää tai särkeä – tuloksetta.
Vakavimmista tuhoamisyrityksestä raportoitiin keväällä 1917, jolloin sekä Helsingin Sanomat että Uusi Suometar kertoivat, miten Senaatintorille kokoontui noin tuhannen ihmisen joukko, jossa oli mukana myös jonkin verran sotilaita.
Lopulta paikalle tuli Helsingin Sanomien mukaan järjestyksestä Helsingin kaupungissa vastanneita miliisejä, jotka kehottivat sotilaita ja väkijoukkoa poistumaan. Uusi Suometar päätti uutisensa lyhyeen toteamukseen:
”Lukijamme saavat siis tänään edelleenkin nähdä eduskuntamme henkiin herättäjän, Aleksanteri II:n, pronssipatsaana katselevan suurella, juhlallisella torilla aaltoilevaa ihmisjoukkoa, jossa ’lain-alainen vapaus’ viime päivinä on pukeutunut niin moninaisiin muotoihin .
Seuraava yritys tapahtui 1930-luvulla, jolloin äärikansallismielinen Lapuan liike uhkasi poistaa venäläisajan suuriruhtinaan muistomerkin vaikka väkisin.
Lehdissää irvailtiin, että johdonmukaisuuden vuoksi olisi Ruotsin vallan muistoina poistettava Kustaa III:n kuva Vaasan hovioikeudesta sekä Turusta Pietari Brahen patsas –- ja tietysti myös Turun Linna ja Tuomiokirkkokin.
Talvisodan aikana Alkesanteri II:n patsas nähtiin niin tärkeänä kansallisena symbolina, että se oli pommitusten alkaessa luetteloitu pääkaupungin suojelustrategiassa ykkösryhmään.
Jatkosodan alettua joidenkin mieli muuttui ja silloin patsaan poistosta käytiin viimeisin keskustelu. Ylioppilaskunnan kovaääniset ryhmät vaativat vuonna 1942, että Aleksanteri II:n monumentti pitäisi siirtää Senaatintorilta ja korvata kansallisella vapaudenpatsaalla.
Nykyisin patsas ei enää edusta niinkään Venäjän tsaaria kuin suomalaista itsepäisyyttä ja -tuntoa.
Eikä sen olemassa juuri enää ihmetellä, kuin ehkä turistien puheissa.