Keskiviikkona 28. syyskuuta 1994 minulla piti olla normaali työpäivä TV2:n Kotimaan katsauksen Turun-toimituksessa. En enää muista, mitä juttua olin menossa tekemään, mutta suunnitelmat muuttuivat.
Autolautta Estonia oli uponnut yöllä Itämerellä. Valtaosan matkustajista pelättiin kuolleen.
Turusta muodostui onnettomuuden kannalta keskeinen paikka, sillä pelastustoimintaa johdettiin Turusta ja tiedotustoiminta keskitettiin Turun poliisitalolle.
Seuraavat päivät olivat pitkiä ja menivät nopeasti. Juttuja tehtiin pelastajista ja pelastetuista, etsittiin onnettomuuden syytä ja selitystä. 25 vuoden takaiset asiat ovat mielessä usein. Edelleenkään en oikein pysty nukkumaan kunnolla ruotsinlaivoilla.
Estonian onnettomuuden pelastustöitä johti kommodori Raimo Tiilikainen. Hän oli tuolloin Saaristomeren merivartioston komentajana. Hän veti Turun poliisilaitoksella järjestettyjä lukuisia tiedotustilaisuuksia. Kielinä oli suomi, ruotsi ja englanti, sillä paikalle saapui kymmeniä toimittajia ympäri Eurooppaa.
Tiilikainen antoi yhdet kasvot onnettomuudelle. Jossain vaiheessa tilanteen toivottomuuden selvittyä, lopen uupuneena, hän ei pystynyt enää kunnolla puhumaan ja ääni värisi itkuksi. Eloonjääneitä ei enää löydetä, hän selitti.
Myös minä itkin, ainoan kerran toimittajan urallani, kun katsoimme Turun poliisitalon auditoriossa ensimmäiset kuvat Estonian onnettomuudesta. Pelastusviranomaisten helikoptereista ottamissa kuvissa näkyi lähinnä kuolleita pelastuslautoilla.
Erityisesti mieleen on jäänyt nuori nainen, jota nostettiin helikopteriin. Hänellä ei ollut päällään juuri mitään. Hän oli selvinnyt laivasta ulos, mutta voimat olivat loppuneet pelastuslautassa tai meressä. Kuva on piirtynyt verkkokalvolle lopuksi ikää.
Turkuun saapui toimittajia Euroopasta pikahälytyksellä. Muistan Tanskan TV:n toimittajan, joka tiedotustilaisuudessa tuli kysymään minulta, mistä hän voisi saada kuvaajan. Hän oli ehtinyt Kööpenhaminassa koneeseen, mutta kuvaaja ei.
Kaikki Turun Ylen kuvaajat olivat varattuna, samoin Turussa tuolloin toimivat pari freelancer-kuvaajaa. Tarjouduin lainaamaan omaa kuvaajaani pariksi tunniksi, jotta hän sai työnsä tehdyksi. Turun Ylen tiloista kansainväliset kuvausryhmät siirsivät kuvamateriaalia kotimaihinsa.
Turku oli siis tuolloin pelastustoimen ja -tiedotustilaisuuksien keskiössä. Esimerkiksi Suomen, Ruotsin ja Viron pääministerit saapuivat Turkuun ja pitivät siellä tiedotustilaisuuden.
Ylen Elävän arkiston kuvissa minä näyn auditorion penkillä muiden toimittajien joukossa. Mitään muistikuvaa ei kuitenkaan ole, haastattelinko esimerkiksi silloista pääministeriä Esko Ahoa.
Toinen henkilö, johon Estonian onnettomuus kiteytyi, oli onnettomuuden tutkintaa johtanut Kari Lehtola. Sekä Lehtola että Tiilikainen olivat tuolloin ja sen jälkeenkin paljon julkisuudessa.
Kumpikin myös pyrki myöhemmin eduskuntaan. Tiilikainen pääsi, Lehtola ei. Tiilikainen toimi yhden kauden RKP:n edustajana.
Myöhemmin tein Kotimaan katsaukseen Kari Lehtolasta pienen henkilökuvan. Hiljattain edesmenneen onnettomuustutkijan haastattelu on nyt nostettu katsottavaksi Areenaan.
Lehtola kertoi muun muassa onnettomuustutkinnan hankaluudesta: työtä vaikeutti se, kun koko ajan piti ampua alas erilaisia salaliittoteorioita, joita onnettomuuteen liittyi.
Näitä teorioita elää edelleenkin. Osa ihmisistä ei voi uskoa, että Estonia upposi aluksen keulaportin lukituksen petettyä.
Estonian onnettomuuden tiedotustilaisuuksia järjestettiin onnettomuuspäivänä ja seuraavina useita, aina kun oli jotain kerrottavaa. Tieto pelastettujen määrästä muuttui jatkuvasti.
Välillä luku nousi, sitten taas laski. Osa pelastuneista oli laskettu kahteen kertaan. Ensin helikopterissa, sitten sairaalassa.
Lopulliseksi pelastuneiden määräksi vahvistui 137. Hukkuneita oli 852, heistä valtaosa ruotsalaisia ja virolaisia. Suomalaisia kuoli kymmenen.
Onnettomuus kosketti silti laajasti koko Suomea, tapahtuihan haveri lähellä Utön linnakesaarta. Sinne myös kerättiin merestä löytyneet vainajat. Onnettomuus tuli liki Suomea myös siksi, että Turusta muodostui niin keskeinen paikka heti onnettomuuden jälkeen.
Haastattelin useita kertoja Raimo Tiilikaista ja Kari Lehtolaa. Laivalta pelastuneita haastateltiin Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. Pelastusoperaatioon osallistuneet helikopterilentäjät ja pintapelastajat kertoivat tarinansa kameralle.
Vuosi onnettomuuden jälkeen tein Kotimaan katsaukseen puolituntisen dokumentin Estoniasta. Kävin Ruotsissa haastattelemassa muun muassa ruotsinsuomalaista Vilho Itärantaa. Hän antoi yhdet kasvot Estonian turmalle.
Itäranta oli yksi ensimmäisistä pelastuneista, joka kertoi onnettomuudesta televisiolle. Hän makasi sairaalassa Tammisaaressa ja kertoi Ylen uutisille, kuinka selvisi laivasta ulos pelastuslautalle. Saman tarinan hän kertoi vuosien saatossa useaan kertaan.
Yksi asia Turun tiedotustilaisuuksista on jäänyt erityisesti mieltäni painamaan.
Kun poliisilaitoksen auditoriossa näytettiin toimittajille pelastusviranomaisten ottamia kuvia Estonian uhreista, käskin kuvaajaa kuvaamaan suoraan auditorion seinälle heijastettua elävää kuvaa. Meillä oli iltapäivällä ylimääräinen lähetys, ja pelkäsin, ettemme ehdi saada onnettomuuskuvia lähetykseen muulla tavalla.
Ne kuvat ajettiin lähetyksessä. Samat kuvat kuolleista, vähäpukeisista nuorista naisista ja miehistä menivät myöhemmin myös monissa muissa uutis- ja ajankohtaisohjelmissa. Nyt niitä ei onneksi juuri googlettamallakaan oikein löydy.
Myös Ylen Elävä arkisto on jättänyt pahimmat kuvat pois. Minua on vaivannut kaikki nämä vuodet, oliko pakko näyttää kaikki se hirveys. Missä oli uhrien yksityisyys?
Yle nimitti vuonna 2017 journalististen standardien ja etiikan päälliköksi Timo Huovisen. Mitä hän ajattelee asiasta ja uhrien näyttämisestä onnettomuustilanteissa nyt? Tehtäisiinkö vielä samoin kuin Estonian aikana?
– Jos mietitään tätä päivää ja Estonian aikaa, niin ehkä harkinta on parantunut ja syventynyt. Kyllä kuvien julkaisuja mietitään nyt tarkemmin kuin 25 vuotta sitten.
Huovinen sanoo, että toimittajat joutuvat pohtimaan kaiken aikaa yksityisyyden rajoja. Uhreihin pitää suhtautua hienotunteisesti. Estonian onnettomuus oli kuitenkin niin suuri tapahtuma, että se tuo pohdintaan oman näkökulmansa.
– Minun on hyvin hankala ruveta tuomitsemaan sen hetkistä kuvan käyttöä, koska tilanteet ja kuvat ovat aina tilannekohtaisia.
Ylessä, niin kuin muissakin mediataloissa, mietitään tarkoin, minkälaisia kuvia julkaistaan. Yleisen ja yksityisen hyvän välillä käydään jatkuvaa pallottelua. Harkinta on vastuullista toimintaa, eikä aina voi sanoa, onko jonkun kuvan julkaiseminen oiken vai väärin.
– Näihinhän ei ole yksiselittäistä vastausta. Se, että näitä asioita pohditaan toimituksissa yhdessä, on hyvä asia, sanoo etiikkapäällikkö Timo Huovinen.
Estoniasta tuli hämmästyttävän suuri mediatapahtuma. Tiedotustilaisuuksia oli seuraamassa kymmeniä toimittajia ja kuvaajia. Onnettomuudesta raportoitiin ympäri maailmaa.
Jossain vaiheessa tokaisin turkulaiselle kollegalleni, että tämän suurempaa uutista me emme toimittajan urallamme saa kerrottavaksi. Emmekä ole saaneet.
Yrjö Hjelt työskenteli Estonian onnettomuuden aikana Ylen Kotimaan katsauksen toimittajana Turussa. Hän työskentelee yhä toimittajana, nyt Yle Turun toimituksessa.
Millaisia uutismuistoja Estonian lähestyvä vuosipäivä herättää? Aiheesta voi keskustella kello 17:ään saakka.
Lue lisää:
Estonian pelastusvene esillä Turun Forum Marinumissa
Ranskalainen tuomioistuin torjui Estonia-uhrien vahingonkorvausvaatimukset