Ilkka-Yhtymä suunnittelee päivälehtiensä Ilkan ja Pohjalaisen yhdistämistä ja aloittaa yt-neuvottelut uudistuksen toteuttamiseksi. Yhdistymisen myötä Ilkasta ja Pohjalaisesta muodostuisi kahden maakunnan yhteinen lehti.
Ilkka-Yhtymä Oyj:n henkilöstölle yt-neuvottelujen aloittamisesta ja maakuntalehtibrändien yhdistämisestä kerrottiin tiistaiaamuna.
Toimitusjohtaja Olli Pirhosen mukaan henkilöstö otti tiedon vastaan kohtuullisen rauhallisesti. Yhteistoimintaneuvotteluja käydään nyt askel kerrallaan. Neuvottelut saattavat johtaa enintään 37 henkilön irtisanomisiin.
– Nyt neuvotellaan. Lopullisia päätöksiä ei ole ennen kuin neuvottelut on käyty, Pirhonen sanoo.
Ilkka-Yhtymä Oyj pyrkii muutoksilla turvaamaan liiketoiminnan kannattavuuden ja vastaamaan mediakulutuksen sekä toimintaympäristön muutoksiin.
– Tavoite on rakentaa tulevaisuudessa entistä vahvempi maakuntamedia sekä painettuna että kehittyvänä digitaalisena mediapalveluna, Pirhonen sanoo.
Ilkan ja Pohjalaisen, aiemmin Vaasa-lehden, brändit ovat vanhat, joten nähtäväksi jää, millainen on yleisön reaktio yhdistämissuunnitelmaan.
– Toivotaan, että yleisö suhtautuu positiivisesti. Meidän tavoitteemme on olla entistä vahvempi maakuntamedia ja palvella asiakkaita, Pirhonen sanoo.
Kysymykseen siitä, mikä Ilkan ja Pohjalaisen yhdistyttyä olisi uuden lehden nimi, Pirhonen ei ota kantaa.
– Mennään asioiden edelle. Näihin asioihin palataan myöhemmin, sitten kun on niiden aika.
Ilkan ja Pohjalaisen yhteenlaskettu kokonaislevikki 2018 oli 56 171 ja kokonaistavoittavuus 260 000 kappaletta.
Toimituksessa järkyttyneitä
Pohjalaisen pääluottamusmies Jukka Porolan mukaan tieto yt-neuvotteluista otettiin Pohjalaisen toimituksessa järkyttyneinä vastaan. Edellisistä Ilkka-Yhtymän yt-neuvotteluista on vasta pari vuotta.
– Oli odotettavissa, että jotain tulee tapahtumaan, mutta ei ehkä aivan vielä ja että näin rajuja toimenpiteitä suunnitellaan.
Maakuntalehtien yhdistyminen ei ollut Porolan mukaan aivan yllättävä ajatus, suunnitelmien nopeus ennemminkin.
– Marraskuun puolivälin jälkeen ollaan viisaampia, Porola toteaa.
"Toivotaan ratkaisua, joka tyydyttää kaikkia"
Ilkan toimituksen pääluottamusmies Markku Kulmala toteaa tiedon maakuntalehtibrändien yhdistämisestä ja yt-neuvottelujen alkamisesta tulleen toimitukselle yllätyksenä. Toisaalta ala ja yhtiö ovat niin isoissa muutoksissa, että jotain tällaista on osattu odottaa.
– Työntekijät tuntevat alan tilanteen ja tietävät, että yritysjohdolla on edessä vaikeita ratkaisuja, Kulmala sanoo.
Toimituksen pääluottamusmiehen mukaan nyt toivotaan, että yt-neuvotteluissa päästään lopputulokseen, joka tyydyttää kaikkia.
– Toivoisin, että päästäisiin aitoon keskusteluun siitä, mihin ollaan pyrkimässä ja miten työntekijät lähtee muutokseen mukaan parhaalla tavalla.
Kulmala toteaa, että kahden lehden, Ilkan ja Pohjalaisen, taktiikalla etenemisen järkevyydestä on puhuttu vuosikausia. Lähiviikot ja lähikuukaudet näyttävät , mitä niiden brändien suhteen tulee tapahtumaan.
Toimituksellisesti Ilkka ja Pohjalainen ovat tehneet yhteistyötä jo yli 20 vuotta.
Osapuolet kokoontuvat ensimmäisen kerran 1. lokakuuta. Kuusi viikkoa on neuvotteluille säädetty minimiaika.
Kulmalan mukaan toimituksen ulosmarssia ei Ilkasta ole luvassa.
– En tiedä, ketä se hyödyttäisi tässä tilanteessa. Mielenilmaisut haluamme jättää talon sisään. Se on minusta ihan järkevää ja fiksua toimintaa.