"Veri, joka vuosi hänen kyljestään ja kainalostaan, oli jo kastellut hänen valkoisen paitansa läpimäräksi ja tipahteli nyt lattialle hänen vyönsoljestaan. Hän tunnusteli nahkatakkinsa alla haavaa. Se ei ollut niin syvä kuin hän oli pelännyt."
Etelä-Korean pääkaupungin Soulin värikkäillä ja sokkeloisilla sivukujilla, alamaailman valtakunnan labyrinteissa kuohuu. Palkkamurhaajien marssijärjestys on menossa uusiksi, kaikki juonivat kaikkia vastaan, veitset viuhuvat, aseet puhuvat ja viikatemiehen varjo tuntuu vaanivan jokaisen kulman takana. Sotkun keskellä sinnittelee kolmikymppinen Reseng, joka on imenyt itseensä palkkatappajien opit jo pikkupojasta lähtien.
Ei ole ihme, että Un-Su Kimin Tappajia on tänä syksynä kehuttu monelta taholta: kirja tarjoaa eksoottisen, persoonallisen ja raikkaankin päivityksen kirjallisuusgenreen, jossa viime vuosina ovat jyränneet lähinnä skandinaavit.
New York Post esimerkiksi kutsuu (siirryt toiseen palveluun) Tappajia tummasävyiseksi ja fiksuksi dekkariksi, The Guardian taas kiinnittää (siirryt toiseen palveluun) huomiota kirjan tarjoamiin näkymiin vaihtoehtoisesta ja unenomaisesta Etelä-Koreasta.
– Kyse on jonkinlaisesta vaihtelunhalusta. Scandi noirin valtakausi on ollut pitkä ja jatkuu edelleen, mutta tuntuu siltä, että ihmiset haluavat siihen rinnalle jotakin uutta. Vaihtelua on välillä saatu brittiläisestä psykologisesta trilleristä ja nyt siis Koreasta, Liken kustannuspäällikkö Petri Leppänen toteaa.
Piruparka ylsi ykköseksi
Korealaisen kirjallisuuden nousukausi maailmalla alkoi jo pari vuotta sitten, jolloin Han Kangin Vegetaristi sai Booker-palkinnon. Tositarinaan pohjautuva, You-jeong Jeongin psykopaatin mielenmaisenmaan pureutuva hyytävä trilleri Piruparka taas julkaistiin suomeksi tänä keväänä ja on saanut jo aiemmin maailmalla hyvän vastaanoton.
– Luulen, että juuri Vegetaristin takia katseet alkoivat kääntyä Etelä-Korean suuntaan: huomattiin, että siellä tehdään monipuolista ja laadukasta kirjallisuutta. Esimerkiksi Tappajien oikeuksien suhteen Yhdysvalloissa käytiin jo huutokauppaa ja nyt sitä on myyty yli kahteenkymmeneen maahan. Hittikirjallisuudessa kyse on usein siitä, että kun agentti saa myytyä pari kielialuetta, syntyy lumipalloilmiö ja muutkin kiinnostuvat, Petri Leppänen kertoo.
Un-su Kimille ja monelle muullekin Tappajien maailmanlaajuinen suosio on ollut yllätys. Kun iso pyörä lähti pyörimään Yhdysvalloissa ja kustantajat tappelivat verissä päin kirjan oikeuksista, kirjailija itse oleskeli pienellä kalastusaluksella jossakin tuntemattomien taivalten takana autuaan tietämättömänä koko kohusta.
Etelä-Koreassa dekkaristeja on pidetty perinteisesti pikemminkin tarinankertojina kuin oikeina, vakavastiotettavina kirjailijoina. Maailmanlaajuisen suosion takia korealaisten asenne lajityyppiin on kuitenkin muuttunut. Esimerkiksi Piruparka ylsi kotimaansa bestseller-listan viidenneksi jo ennen ilmestymistään ja valtasi sen jälkeen ykkössijan. Sitä on myyty Etelä-Koreassa noin 250 000 kappaletta.
– Tämän perusteella voi sanoa, että ainakin lukeva korealainen kansanosa pitää jännäreistä – tällainen sijoitus kertoo siitä, että Piruparka on ohittanut useita kaunokirjallisia teoksia, Petri Leppänen sanoo.
Megalopoliksen maisemat ovat freesi lisämauste
Rikokset ovat samanlaisia kaikkialla maailmassa – myös Etelä-Koreassa – eikä korealaisessa dekkarissa keksitä pyörää uudestaan. Palkkatappajat, sarjamurhaajat tai psykopaatit eivät ole jännäreissä mikään uusi ilmiö, mutta korealaisissa dekkareissa kiehtoo rikosten uudenlainen ympäristö ja toisenlainen kulttuuri.
Esimerkiksi Tappajissa korealaisen kulttuurin vivahteet puskevat esiin monimuotoisina ja elävinä – kirjan visuaalisesti tarkkanäköinen kerronta kuljettaa lukijan vaivattomasti yli kymmenen miljoonan asukkaan megalopolikseen, jossa perinteet kulkevat käsi kädessä välkkyvien neonvärimaisemien kyljessä.
– Se että lukijaa viedään tuntemattomaan maailmankolkkaan ja kulttuuriin, jota ei välttämättä tunne, tuo freesin lisämausteen lukukokemukseen. Jos on tottunut lukemaan Tukholman alamaailmassa tapahtuvista rikoksista, korealainen ympäristö voi vaikuttaa jopa liian toisenlaiselta, mutta oman lukukokemukseni perusteella se ei esimerkiksi Tappajissa tunnu liian etäiseltä, Petri Leppänen sanoo.
Leppäsen mielestä Tappajissa tulee varsin selkeästi esille asioita, joita usein yhdistetään itäaasialaisiin kulttuureihin.
– Yksi selkeistä arvoista on uskollisuus. Hierarkkisuus tulee siellä selvemmin esille kuin täällä meillä – esimerkiksi palkkamurhaajien yhteisö on hyvin hierarkkinen. Toisaalta taas perhettä halutaan suojella yli kaiken ja ehkä noissa kirjoissa on meidän näkökulmastamme enemmän konservatiivisuutta. Lisäksi hyvien tapojen noudattaminen tuntuu tärkeältä, kuten sekin, ettei näytä maltin menettämistä, Leppänen luettelee.
Tappajissa Leppästä huvittaa etenkin kirjan kaljanjuontikohtaus, johon täällä koti-Suomessa varmaankin päästään vaivattomasti samastumaan.
– Oli yllättävää, että kaljaa vedetään niin paljon, että taju menee kankaalle ja että sitä pidetään Etelä-Koreassa eräänlaisena nollaamiskeinona.
Tappajissa tulee myös ironisella tavalla esille eteläkorealaisten pakkomielteinen suhtautuminen ulkonäköön: palkkamurhaajan kohteeksi joutunut nainen esimerkiksi haluaa, että hänet tapetaan siten, ettei vartaloon jää jälkiä. Muulla ei ole väliä.
Scandi noirin päähenkilöinä ovat lähes poikkeuksetta poliisit, Tappajissa taas pureudutaan palkkamurhaajien mielenmaisemaan ja yhteisöön, eikä poliiseja kirjassa näy. Jos Tappajien tunnelmalle haluaa keksiä länsimaisia vastineita, voisi sitä ainakin jollakin tasolla verrata joihinkin Quentin Tarantinon tuotoksiin, kuten Pulp Fictioniin.
– Kyse on hyvin elokuvallisesta kirjasta: jos Tarantino ohjaisi Bruce Lee -elokuvan, lopputulos voisi olla jotakin tällaista.
Etelä-Korea tarjoaa maailmalle persoonallisia kulttuuri-ilmiöitä
Korealaiset kulttuuri-ilmiöt pulpahtelevat globaaliin valtavirtaan säännöllisin väliajoin ja niistä on tullut trendejä Suomessakin. Raakoja kohtauksia sisältävä Kim Di-dukin sadistinen Saari-elokuva (2000) herätti huomiota Venetsian elokuvajuhlilla ja käänsi katseet Hongkongin ja Japanin varjoon jääneeseen persoonalliseen korealaiseen elokuvatuotantoon.
Samoihin aikoihin maailmalla menestyivät Chan-Wook Parkin äärimmäistä väkivaltaa pursuavat trillerit, joista Old Boy päätyi Cannesiin ja sai suitsutusta myös Quentin Tarantinolta. Tuolloin lanseerattiin myös ensimmäistä kertaa termi Korea noir, joka tosin koski maan filmiteollisuuden genre-elokuvia. Korealaisen nykydekkarin maailmanvalloitukselle on siis pedattu tietä jo aiemmin.
Viimeisen päälle tuotteistettu korealainen popmusiikki eli K-pop on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti ja esimerkiksi Suomessa ryhdyttiin järjestämään alan tapahtumia, kuten tanssipartyja, kymmenkunta vuotta sitten. Vuonna 2012 pankin räjäytti PSYn Gangnam Style -kappale, joka oli useamman miljardin näyttökerroillaan Youtuben katsotuin video viiden vuoden ajan.
Lisäksi Etelä-Koreasta leviää maailmalle säännöllisin väliajoin kauneus- ja ruokatrendejä. Esimerkiksi kimchi eli hapatettu ja maustettu kiinankaali on trendannut maailmalla jo pitkään. Sitä syödään tiuhaan tahtiin myös Tappajat-kirjassa.