Huonekalujätti Ikea alkaa kokeilla päästöttömiä kotiinkuljetuksia Suomessa. Kokeilu alkaa Tampereelta.
Ikea kertoo aloittavansa Tampereen alueella testaamisen Pohjoismaiden ensimmäisellä sähkökuorma-autolla lokakuun alussa.
Rekka, jolla pilotoinnit aloitetaan, oli Suomeen saapuessaan Pohjoismaiden ensimmäinen vastaavan kokoluokan kuorma-auto, Ikea kertoo.
Päästöttömiä kotiinkuljetuksia testataan jo viidessä eri suurkaupungissa, kuten Shanghaissa ja Lontoossa, Ikea Suomen vastuullisuuspäällikkö Jessica Lehtinen sanoo.
Kyseessä on Ikean mukaan DAF/Emoss-merkkinen sähkökuorma-auto.
Sähköautojen käyttöä kotiinkuljetuksissa on tarkoitus laajentaa myös muualle Suomeen. Syksystä alkaen pääkaupunkiseudun ja Raision alueen kotiinkuljetuksissa otetaan asteittain käyttöön uusiutuva dieselpolttoaine. Uusiutuvalla dieselillä saavutetaan yhtiön mukaan noin 90 prosenttia alhaisemmat päästöt verrattuna tavalliseen dieseliin.
Ikean Tampereen alueesta vastaava johtaja Vesa Haapalahti sanoo, että tuotteet voi saada jo saman päivän aikana kotiin.
Ikean henkilökuntaa kulkee puolestaan biokaasuautoilla. Biokaasu jalostetaan yhtiön ravintoloiden ruokajätteestä.
Suomessa on viisi Ikea-tavarataloa: Espoossa, Vantaalla, Raisiossa, Tampereella ja Kuopiossa sekä lisäksi lähipiste Jyväskylässä.