Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

He ovat kotiseutunsa kultakimpaleita – Jenni, Hanna, Samuel ja Eve perustivat kotinsa paikkaan, johon harva haluaa jäädä

Neljä erilaista tarinaa Suomesta, jossa sivukylät tyhjenevät ja kaupungit täyttyvät.

Eve Taipale
Eve Taipale asuu Kaakkois-Lapissa Kemijärvellä. Hän on paluumuuttaja, joka viihtyy luonnossa. Kuva: Mia Sivula / Yle
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa
Kuva: Mia Sivula / Yle
Harri Vähäkangas, Yle Grafiikka

Yläasteella ajattelin, että isompana muutan Helsinkiin tai ulkomaille. Se ajatus tuntuu nyt tosi vieraalta.

Olen asunut Louella, Kittilässä ja Rovaniemellä. Juhan tavattuani palasin Kemijärvelle. Hänkin on kotoisin täältä. Nyt meillä on 2-vuotias Lilja ja 8-vuotias Risto, joka käy koulua samassa talossa, jossa itse kävin lukion.

Koulukavereista ehkä kaksi kymmenestä on jäänyt Kemijärvelle. Useimmat ovat poikia. Tuttuja on muuttanut tänne takaisin, kun heille on syntynyt lapsia. Lasten on täällä turvallista kasvaa. He kasvavat metsän keskellä, eivät kaupungin hulinassa.

Harrastamme paljon: minä crossfitiä, Juha jääkiekkoa ja metsästystä. Retkeilemme viiden koiran kanssa. Niiden kanssa voi lähteä takapihalta kävelemään. Kaupungissa olisi paljon vaikeampaa, viiden hihnan kanssa.

Kaikki tuntevat Kemijärvellä toisensa, tai ainakin tietävät. Ollaan vähän kuin yhtä suurta perhettä. Jos jollekulle tapahtuu jotain ikävää, se koskettaa kaikkia.

Ajoin vastikään keskustassa kolarin. Paikalle kiiruhti heti ihmisiä, jotka sanoivat, että ei ole mitään hätää. Isommassa kaupungissa ihmiset eivät ehkä olisi välittäneet, mutta täällä huolehditaan toisesta.

Vuosia sitten olin kaupan kassalla töissä. Asiakkaat tervehtivät minua vieläkin. Mutta jos täällä haluaa olla rauhassa, se on hankalaa. Kun Lilja syntyi, kauppareissu kesti puolitoista tuntia, kun kaikki halusivat tulla katsomaan vauvaa ja juttelemaan.

Tietenkin toivon, että Kemijärvelle tulisi lisää lapsiperheitä. Nyt asukkaat ovat suurimmalta osin vanhuksia. Kun heistä aika jättää, mitä tänne jää? Kaavailtu tehdas voi olla tämän kaupungin viimeinen toivo.

Olen onnellinen, että olen käynyt täältä pois ja nähnyt, millaista muualla on. Olen myös ehtinyt kaivata tänne takaisin. Se on tärkeää. Nyt ei tunnu siltä, että ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolen.

Valmistun ensi keväänä terveydenhoitajaksi. Opiskelen Rovaniemellä, 80 kilometrin päässä. Siellä käydessäni huomaan jo eron. Rovaniemellä kaikilla on kauhea meno päällä, mutta täällä on rauhallista. On ihanaa tulla takaisin kotiin.

Kemijärvellä saan olla omassa pienessä kuplassani. Tykkään siitä kuplasta. Aina kun ajattelen tätä paikkaa, mietin metsää, syksyä ja ruskaa.

Kuva: Petri Kivimäki / Yle
Harri Vähäkangas, Yle Grafiikka

Olen asunut koko ikäni Savitaipaleella. Ainoastaan armeija-ajan olen ollut pitemmän ajan muualla.

Yläasteella opinto-ohjaaja sanoi minulle, että jään tyhjän päälle ja syrjäydyn, jos en hae mihinkään kouluun opiskelemaan. Olin kuitenkin jo peruskoulussa päättänyt, että koulun penkille en enää lähde.

Opiskelin sitten oppisopimuksella maaseutuyrittäjäksi ja nyt käyn töissä maatilalla 50 kilometrin päässä Kouvolan Valkealassa. Teen siellä kaikenlaisia maataloustöitä, mutta pääasiassa ajelen erilaisia koneita.

Puolitoista vuotta sitten ostin itselleni omakotitalon täältä Savitaipaleelta Hämäläisen kylän läheltä. Vanhempani asuvat tuossa kolmen kilometrin päässä.

Tässä on keittiö, pari huonetta ja sauna. Pihalla on halkoliiteri, pihasauna, aittarakennus ja grillikatos. Talvella saa tehdä lumitöitä ja kesällä halkoja. Välillä käyn vanhempien luona hoitamassa hevosia.

Rehellisesti sanottuna, tämä on ihan paras paikka asua. Minulle ei ole tullut mieleenkään, että muuttaisin vaikka pääkaupunkiseudulle johonkin kerrostalokaksioon.

Täällä on parasta tila ja vapaus. Olen tottunut asumaan tilavassa paikassa. On maaseudun rauha ja kuitenkin ihan hyvät palvelut Savitaipaleen kirkonkylällä. Kaikki lähellä asuvat ovat tuttuja.

Sen sijaan kaupungissa olisi paljon ihmisiä, mutta kukaan ei kuitenkaan tunne toisiaan. En tiedä, mitä iloa siitä olisi kenellekään.

Ainoa kaupunki jonne voisin kuvitella muuttavani, on 60 kilometrin päässä sijaitseva Lappeenranta. Sielläkään kotini ei olisi keskustassa, vaan keskustaa kauempana omakotitalossa.

Töihin ja kotiaskareisiin kuluu minulla niin paljon aikaa, että ylimääräisiä harrastuksia en tarvitse. Olen tehnyt avustusmatkoja Eurooppaan ja vienyt vähäosaisille vaatteita. Sitä voisin tehdä jatkossa enemmänkin.

Asun tässä talossa yksin. Varmaan tähän joku kaveriksi joskus löytyy. Sillähän minä lähdin Valkealaan töihin, että sieltä löytyy paremmin kuin täältä metsän siimeksestä.

Uskon, että tulevaisuuteni on Savitaipaleella. Alakouluaikaisista kavereistani muutama on jäänyt Savitaipaleelle. Kaikki eivät tietenkään halua jäädä, mutta minulle maaseutu ja maaseudun työt ovat lähellä sydäntä.

Kuva: Anne-Pauliina Rytkönen / Yle
Harri Vähäkangas, Yle Grafiikka

Olen kotoisin Kiuruvedeltä, noin 26 kilometriä keskustasta. Täällä oli kivan rauhallista asua ja kasvaa. Meitä oli maatilalla kuusi sisarusta, joten leikkikavereita riitti. Tämä kylä oli silloin eläväinen. Kyläkoululla oli paljon oppilaita ja melkein kaikilla maatiloilla oli lapsia.

Kyläkoulun lakkauttamisesta on jo aikaa. Minun poikani käy koulussa 15 kilometrin päässä. Sivukylät ovat tyhjentyneet aika nopeasti.

Lähdin Lapinlahdelle kuvataidelukioon 16-vuotiaana. Minulla oli suuri kaipuu lähteä täältä pois ja halusin kokeilla siipiäni. En todellakaan ajatellut silloin, että voisin muuttaa tänne koskaan takaisin. Jatkoin sieltä Kuopioon Muotoiluakatemiaan. Muutin valmistumisen jälkeen edelleen Tampereelle, missä asuimme 5 vuotta.

Minä rakastin Tamperetta, se oli aivan ihana paikka. Se on iso kaupunki, jossa on rikas kulttuuritarjonta, mutta pienten kaupunkien tapaan ihmiset ovat siellä rentoja ja ystävällisiä. Tirautin aika monta kyyneltä, kun sieltä piti lähteä pois.

Lähtö tuli ajankohtaiseksi, kun päätin, että perustan oman puualan yrityksen. Tampereella kävi aika nopeasti selväksi, että yrityksen aloittamiseen olisi pitänyt ottaa iso laina. Täällä Kiuruvedellä oli tilat valmiina ja isällä oli kaikki puuntyöstöön tarvittavat työkalut.

Minun ei tarvinnut ottaa ollenkaan lainaa yrityksen aloittamiseen. Samassa pihapiirissä verstaan kanssa oli isovanhempieni tyhjillään oleva talo. Muuttopäätös syntyi lopulta taloudellisista syistä.

Toinen muuttoon vaikuttanut syy oli tukiverkosto. Tampereella oli kavereita ja ystäviä, mutta poikani isovanhemmat asuvat Kiuruvedellä ja Kuopiossa. Yrittäjän työssä tukiverkoston merkitys on kasvanut. Sukulaisista on iso apu.

Toivoisin, että ihmiset näkisivät maaseudun potentiaalin. Täällä asuttiin ennen sen vuoksi, että oli lypsykarjaa. Mutta kyllä täällä voi tehdä paljon muutakin. Meidän naapuritalo on ollut myynnissä tosi kauan ja lapsiperheet ovat käyneet katsomassa sitä. En tiedä, mitä pitäisi tapahtua, että kaikki eivät muuttaisi kaupunkeihin.

Harmittaa, että tämä kaikki menee täällä hukkaan. Toivon tulevaisuudelta, että verstaani kasvaisi ja loisi työpaikkoja Kiuruvedelle.

Kuva: Kati Rantala / Yle
Harri Vähäkangas, Yle Grafiikka

Kesällä tuli täyteen 10 vuotta oman kodin rakentamisesta Pirttimäkeen. Olemme puolisoni Lassen kanssa molemmat puumalalaislähtöisiä. Olen asunut sairaanhoitaja-opintojen aikana Savonlinnassa, ja Lasse on asunut kahteen otteeseen pääkaupunkiseudulla.

Olemme tyytyväisiä elämään Puumalassa. Toki varsinkin kesällä tulee aina välillä mieleen, että miksi me asumme 15 kilometrin päässä kirkonkylältä. Olisi kiva lähteä käymään vaikka jätskillä rannassa, mutta ei sinne niin vain täältä lähdetä. Maaseudulla on oltava oma auto, meidän perheessä on kaksi.

Puumalassa tuetaan lapsiperheitä monin tavoin. Menen töihin seitsemäksi ja vien samalla Leevin koululle. Hän ehtii olla siellä parin tunnin ajan aamupäiväkerhossa ennen koulupäivää. Aamun ja iltapäivän kerhot ovat meidän perheelle iso etu. Lasse on metsäkoneenkuljettajan töissä aamuvarhaisesta iltaan asti.

Meille olisi täysi mahdottomuus, että minä jättäisin aamulla Leevin yksin kotiin lähtemään kouluun.

Leo on ollut nyt vuoden verran päiväkodissa. Lapset saavat 20 tuntia ilmaista varhaiskasvatusta viikossa, mikä käytännössä puolittaa päivähoitomaksut. Puumalassa on lisäksi käytössä kotihoidontuen kuntalisä ja vauvaraha.

Puumalassa on parasta yhteisöllisyys ja se, että täällä on kaikki meidän perheen tarvitsemat palvelut. Täällä pääsee metsään ja puhtaaseen luontoon, kun astuu ovesta ulos. En jaksaisi asua missään betonilähiössä.

Täällä järjestetään paljon aktiviteetteja. Kesäisin pelaamme pesäpalloa. Keskiviikko taitaa olla ainoa päivä, jolloin kukaan meistä ei käy missään liikuntaharrastuksessa.

Puumalassa on myös tiivis lähipiiri: kaikki kaverit ja molempien vanhemmat. Kirkonkylällä asuvat lasten mummot ovat meille tärkeä apu. Heidän ansiostaan voimme Lassen kanssa harrastaa näinkin paljon.

Mitkä asiat vaikuttavat siihen, missä ja miten haluat asua? Oletko miettinyt lähtöä kotipaikkakunnalta tai takaisin muuttamista? Aiheesta voi keskustella klo 23.00 saakka.

Lue myös:

Suuri tutkimus käynnistyi Seinäjoen seudulla – muuttovirta halutaan positiiviseksi myös keskuskaupungin naapureissa

Kouvola laittaa isot paukut paluumuuttajien haalimiseen – ei todellakaan ole yksin liikkeellä

"Oikeastiko aiotte muuttaa?" Tuttavatkin ihmettelivät, kun Härköset rakensivat seudulle, jolta muut muuttavat pois

Grafiikka: Harri Vähäkangas/Yle, kuvat: Mia Sivula, Petri Kivimäki, Anne-Pauliina Rytkönen ja Kati Rantala/Yle.

Suosittelemme