Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Etelä-Pohjanmaan tulomuuttajia tutkitaan nyt kyselyn avulla

Väestön väheneminen sai käynnistämään tutkimuksen, jolla etsitään uusia keinoja houkutella muuttajia.

Tutkija Toni Ahvenainen (vas.), erikoistutkija Markku Mattila ja erikoistutkija Mika Raunio Siirtolaisuusinstituutissa tekevät suurta muuttoliiketutkimusta Etelä-Pohjanmaan alueella kolmen vuoden ajan.
Tutkija Toni Ahvenainen (vas.), erikoistutkija Markku Mattila ja erikoistutkija Mika Raunio Siirtolaisuusinstituutista tekevät isoa muuttoliiketutkimusta Etelä-Pohjanmaan alueella kolmen vuoden ajan. Kuva: Mirva Ekman / Yle
Elina Niemistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Siirtolaisuusinstituutin ja Seinäjoen seudun kuntien muuttoliiketutkimus on edennyt tiedonkeruuvaiheeseen. Muuttomoottori-hanke on lähettänyt syyskuussa noin tuhannelle seudulle muuttaneelle kyselyn, jolla kerätään tietoa tulo- ja paluumuuttajien arvostuksista ja kokemuksista.

Lisäksi hankkeen nettisivuilla on nyt avoin kysely kaikille tulomuuttajille.

Väen väheneminen on todellisuutta Etelä-Pohjanmaalla. Vain Seinäjoki kasvaa, muiden kuntien käyrät osoittavat alaspäin. Tutkimustiedon avulla etsitään ratkaisuja vähenevän väestön synnyttämiin haasteisiin ja samalla pyritään löytämään uusia vetovoimatekijöitä alueelle.

Tutkimuksen kohteena on Seinäjoen kaupunkiseutu, johon kuuluvat Alavus, Ilmajoki, Isokyrö, Kauhava, Kuortane, Kurikka, Lapua ja Seinäjoki.

Aiheesta lisää: Suuri tutkimus käynnistyi Seinäjoen seudulla – muuttovirta halutaan positiiviseksi myös keskuskaupungin naapureissa

Suosittelemme sinulle