Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Ylen Eero Hyvösestä Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja

JSN:n tehtävänä on puolustaa sanan- ja julkaisemien vapautta ja tulkita hyvää journalistista tapaa.

Eero Hyvönen Yle
Eero Hyvönen on parhaillaan Ylen Metropoli-toimituksen päällikkö. Kuva: Kimmo Hiltunen / Yle
Jussi Salokorpi
Avaa Yle-sovelluksessa

Julkisen sanan neuvoston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Eero Hyvönen. Tehtävä on päätoiminen.

– Media-ala ja JSN elävät luottamuksesta siihen, että sananvapautta käytetään reilusti. Ytimessä on ihmisten oikeus tietää ja saada totuudenmukaista tietoa. Sen edistämisessä riittää työtä, vaikka Suomi pärjää hyvin kansainvälisissä mittauksissa, Hyvönen sanoo JSN:n tiedotteessa.

Hyvönen on parhaillaan Ylen Metropoli-toimituksen ja Suomi-deskin päällikkö. Aiemmin hän on ollut päätoimittajana Helsingin Sanomissa, Nelonen Mediassa, Radio Cityssä ja Ylioppilaslehdessä. Koulutukseltaan hän on oikeustieteen kandidaatti.

60-vuotiaan Hyvösen kausi JSN:n peräsimessä kestää neljä vuotta. Tehtävään haki 11 halukasta. Nykyinen puheenjohtaja Elina Grundström kertoi jo toukokuussa, ettei hae jatkokaudelle.

Julkisen sanan neuvosto on tiedotusvälineiden itse perustama elin. JSN:n tehtävänä on puolustaa sanan- ja julkaisemien vapautta ja tulkita hyvää journalistista tapaa.

Tuomioistuin JSN ei ole, eikä se käytä julkista valtaa.

Suosittelemme sinulle