Postiluukun kolahdus kaikui hiljaisessa rappukäytävässä puoli seitsemän aikaan aamulla.
Eteiseen oli tiputettu luukusta kukkakuvioinen postikortti.
Siinä oli huolellisesti pidetty tukkimiehen kirjanpito – 39 viivaa – ja lyhyt viesti:
"painu vittuun häiritsemästä yörauhaani, saatanan rämpyttäjä".
Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, juttu jo vähän naurattaa. Vaikka kyllä helsinkiläinen muusikko Antti Autio pitää 17-vuotiaana saamaansa viestiä uhkaavana.
Kukkakortissa luki slogan "taidetta ilman käsiä", koska kortin oli tehnyt suulla tai jalalla maalaava taiteilija.
– Mietin, vihjaileeko naapuri, ettei minulla ole ehkä kohta käsiä, jos jatkan. Koin oloni kyllä uhatuksi. Mutta taisin soittaa yöaikaan, Autio myöntää naurahtaen.
Esiintyjä, joka ei halunnut esiintyä
Antti Autio on 29-vuotias muusikko ja näyttelijä.
Tässä jutussa hän taitaa olla kuitenkin hieman enemmän muusikko kuin näyttelijä, sillä pian ilmestyy hänen bändinsä toinen levy.
Ja on toinenkin syy.
– Tuntuu, että minusta tuli näyttelijä vähän kuin vahingossa, hän summaa asian.
Vaikka perhetaustan vuoksi voisi kuvitella, että näytteleminen olisi ollut mitä ilmeisin ammatinvalinta. Mutta palataan tähän vielä tuonnempana.
Pari vuotta sitten Aution yhtye esiintyi Helsingissä Sideways-festivaaleilla. Tuolloin heitä markkinoitiin Twitterissä "suomenkielisen folkrockin suurena lupauksena".
Tänä syksynä musiikkitoimittaja Aleksi Pahkala arvioi blogissaan, että uusimman sinkun perusteella Autio voi olla matkalla kohti kotimaisten laulaja-lauluntekijöiden ykköskaartia.
Samoilla linjoilla on YleX:n musiikkitoimittaja Teppo Vapaus, joka tituleeraa Autiota Suomen kiinnostavimmaksi uudeksi lauluntekijäksi. Vapaus on kiitellyt myös bändin keikkoja.
Yhtye onkin kiertänyt viime vuosina ahkerasti ympäri Suomea.
Vaikka itse asiassa on yllättävää, että Antti Autio on ylipäänsä päätynyt esiintyjäksi. Hänen omien sanojensa mukaan se on lähes mysteeri.
Lapsena hän oli ujo, hiljainen ja epävarma. Hän änkytti ja kaikenlainen esillä oleminen jännitti.
Nytkin Autio asettelee sanansa harkiten. Pitää pitkän tauon ennen vastauksen loppuun saattamista. Pohtii ja punnitsee.
Esiintyminen ja taide kuitenkin kiehtoivat.
Autio teki jo seitsemänvuotiaana omia kappaleita leikkienglannilla. Hän valikoi yleisönsä tarkoin – tai siis oli tarkka siitä, ettei kukaan varmasti kuullut hänen esityksiään.
– Se oli hirveän noloa, jos joku kuuli, mitä puuhailen.
Teinin sinnikäs harjoittelu loi pohjan koko uralle
Seinän toiselta puolelta kuuluu death metal -bändin örinälaulua. Korisevaa huutoa.
Se katkaisee Aution yhtyeen stemmaharjoitukset.
Pienessä treenikämpässä on väljää, sillä paikalla on vain puolet Aution bändistä: viulisti Ella Rosenlund ja basisti Jussi Liukkonen.
He odottavat, että viereisen huoneen örinä rauhoittuu, ja jatkavat.
– Tässä voisi laulaa ensimmäisellä kierroksella herkästi ja toisella ihan kunnolla. Vähän kuin nuo tuolla, Autio vitsailee ohjeistaessaan bändin puolikastaan.
Antti Autio on aina ollut kärsivällinen harjoittelija.
Kuten päättäessään 14-vuotiaana, että saa musiikintunnin kitaransoittokokeesta kympin.
Oli kuitenkin ongelma; hän ei osannut soittaa kitaraa.
Hän ei vain ymmärtänyt soitinta. Miten kolmea eri ääntä soittamalla voidaan saada vaikkapa A? Tätä Autio ihmetteli näppäillessään kotoa löytynyttä kitaraa.
Hän valitsi soittokokeeseen tarjolla olevista kappaleista vaikeimman (The Troggs -yhtyeen Love Is All Around) ja alkoi treenata.
Hän harjoitteli. Harjoitteli. Ja harjoitteli.
Ja kun kokeen aika tuli, Autio soitti täyden kympin arvoisesti.
Taiteen kyllästämä lapsuus
Lapsuuden äänimaisemaa leimasi musiikki.
Perhe asui parin tuhannen asukkaan kylässä, Oitissa, Riihimäen lähellä.
Heidän luonaan asuva ukki vahti lapsia vanhempien ollessa töissä ja soitti lasten iloksi trumpettia. Silloin perheen asuttaman vanhan seurakuntatalon huoneet raikuivat vaskisoittimen sävelistä.
Kaikki kolme isosiskoa soittivat jotain soitinta, esimerkiksi seitsemän vuotta vanhempi Vilja-sisko harjoitteli pianoa päivittäin. Autio itse soitti lapsena kontrabassoa.
Kun Antti Autio kertoo lapsuudenkodistaan, tuntuu lähes itsestään selvältä, että hän on hakeutunut esiintymislavoille.
Isä on näyttelijä ja äiti kuvataideterapeutti sekä lastentarhan opettaja.
Niin. Aution isä on tosiaan näyttelijä Risto Autio. Suomalaisille tutummin Kotikadun Hannes.
Autio kuitenkin painottaa, etteivät lapset kasvaneet lavasteiden keskellä. Itse asiassa hän ei lapsena edes katsonut 90-luvulla huippusuosittua Kotikatu-sarjaa.
– Olen nähnyt ehkä yhden jakson, hän hymähtää.
Se, että oma isä on televisiossa, oli maailman tavanomaisin asia. Vasta kavereiden reaktion myötä, hän ymmärsi, että kyse saattaa olla jostain erikoisesta.
– Kyllä siitä tuli sellainen harha, että saattoi miettiä, että tietävätkö ihmiset myös minut.
Oma uskallus hämmästyttää vieläkin
Jännitys kuristi kurkkua.
17-vuotias Autio seisoi sellistiystävänsä Liilan kanssa satapäisen yleisön edessä ja huomasi pohtivansa, mitä oli mennyt oikein tekemään.
Syksyn viima puhalsi ulkona, mutta Kallion taidelukion juhlasalissa oli lämmin. Suorastaan tukalaa.
Aution oli tarkoitus vetää koulun aamunavaus ystävänsä kanssa ja esittää kolme tekemäänsä biisiä.
Se tarkoitti 15:tä minuuttia lavalla. Omien kappaleiden esittämistä ensimmäistä kertaa suuremmalle yleisölle.
Autio ei muista esityksestä juuri mitään, vain hajanaisia ajatuksia.
– Voi ei, nuokin tyypit tulivat.
Mutta tunnelman hän muistaa. Sen, että jännityksestä huolimatta kaikki meni hyvin. Se oli rohkaisevaa.
Silti hän tuntuu olevan tapahtuneesta vieläkin ihmeissään.
– Miten olen ikinä uskaltanut tehdä mitään tuollaista? Mikä on ajanut tuohon tilanteeseen? Jälkikäteen ajateltuna se tuntuu todella uhkarohkealta, hän pohtii.
Tekstit rohkaisivat menemään lavalle
Antti Autio on yksi niistä lahjakkuuksista, joita Kallion taidelukiosta on ponnistanut vuosikymmenten aikana.
Siellä jossain ensimmäisen ja toisen opiskeluvuoden aikana palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
Lukiossa järjestetty runokurssi avasi oven suomenkielisten tekstien maailman.
Lapsena ja nuorena Autio oli kokenut, ettei saanut ääntään kuuluviin. Nyt tunteille alkoi löytyä sanoja ja sanoille paikkansa.
– Yhtäkkiä löysin keinon tulla näkyväksi. Se ei välttämättä ollut tarve tulla näkyväksi muille vaan ennen kaikkea itselle.
Juuri kirjallisen muodon löytäminen oli pohja sille, että Autio sai rohkeutta kappaleidensa esittämiseen muille.
Pian kaikki liikenevä aika kului biisien tekemiseen ja soittamiseen – ja niin alppilalaisen yksiön eteiseen tipahti heippalappu naapurilta.
– Kun löysin oman juttuni, suhtauduin siihen antaumuksella. Olin myös todella ankara itselleni, jos en saanut biisejä aikaiseksi.
Nyt nuoruuden ankaruus on jo hellittänyt ja Autio on tietää, että luovuus vaatii aikaa. Ja naapurit yörauhansa.
Mutta entä se näytteleminen?
Autio on nähty muun muassa KOM-teatterissa ja Meriteatterissa Naantalin Rymättylässä.
Autiolla oli nuorena vastareaktio näyttelemiseen, eikä hän voinut kuvitellakaan päätyvänsä ammattiin, vaikka teatteri kiinnosti. Ehkä syynä oli isän työ, ehkä hänen omat pelkonsa. Silti hän tuntuu kulkeneen kohti teatterilavaa määrätietoisesti.
Nuorisoteatteria, ylioppilasteatteria, näyttämötaiteen opintoja ja teatteritaiteen maisteri – vähän kuin vahingossa?
Yksi lausahdus tiivistää Aution suhteen teatteriin – kuten ehkä lavalla olemiseen kaiken kaikkiaan.
– Minua kiinnosti se yhteisöllisyys, yhdessä jännittäminen ja sen kokemuksen jakaminen. Se on jotenkin kauhean hurmaavaa.