Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Tenon kalakiistaan haetaan ratkaisua korkeimmasta oikeudesta – syyttäjä sai valitusluvat

Valitusluvat koskevat saamelaisten kulttuurista perusoikeutta kalastuksen harjoittamiseen.

Tenojoki
Kalastusrikoksista itsensä ilmiantaneet saamelaiset katsovat kalastuslain uhkaavan jokisaamelaista kulttuuria. Kiistaan haetaan ratkaisua korkeimmasta oikeudesta. Kuva: Annu Passoja / Yle
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Korkein oikeus on myöntänyt syyttäjälle valitusluvat Tenon kalastusta koskevissa kiistoissa. Kiistaan voidaan nyt hakea ennakkopäätös suoraan korkeimmalta oikeudelta.

Kyse on paikallisten kalastusoikeudesta Tenon vesistössä. Epäillyt rikokset tapahtuivat kesällä 2017, jolloin viisi saamelaista rikkoi tahallaan lakia kalastamalla luvatta Tenon vesistössä ja teki itsestään rikosilmoituksen.

Lapin käräjäoikeus hylkäsi saamelaisten syytteet kalastusrikkomuksesta ja luvattomasta pyynnistä maaliskuussa. Käräjäoikeuden mukaan saamelaisilla oli perustuslaissa turvattu oikeus kalastaa ainakin kotijoessaan.

Neljää heistä syytettiin luvattomasta pyynnistä heidän kalastettuaan Vetsijoessa ilman vapakalastuslupaa. Lisäksi yhtä ihmistä syytettiin kalastusrikkomuksesta hänen kalastettuaan lainvastaisesti lohta seisovalla verkolla Utsjoessa sallitun kalastuskauden ulkopuolella.

Epäiltyjen tavoitteena on saada oikeudenkäynnin avulla muutos lakiin, joka on vienyt paikallisilta ilmaisen kalastusluvan Ylä-Lapissa. Saamelaiset katsovat vuonna 2016 voimaan tulleen kalastuslain uudistuksen uhkaavan jokisaamelaista kulttuuria.

Kiistaan voidaan hakea ennakkopäätöstä suoraan korkeimmalta oikeudelta, koska syytetyt ovat suostuneet siihen.

Edit 8.10.2019 kello 12.33: Jutussa on täsmennetty lohiverkolla kalastaneen henkilön tekoa.

Lue lisää:

Viisi saamelaista oikeudessa salakalastuksesta – ovat valmiita viemään asian kansainvälisiin tuomioistuimiin

Lapin käräjäoikeus on hylännyt kaikki Utsjoen saamelaisten syytteet luvattomasta kalastuksesta Vetsijoella ja Utsjoella

Suosittelemme sinulle