Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hyryläinen taisteli äärimmäisissä olosuhteissa nesteen imeytymisongelmien kanssa: "Onhan tämä aika epäinhimillistä"

Anne-Mari Hyryläinen teki nousujohteisen kilpailun ja oli lopputuloksissa 19:s.

Anne-Mari Hyryläinen
Anne-Mari Hyrylääinen oli kisan viidenneksi paras eurooppalainen. Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Sakari Lund,
Joska Saarinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Yleisurheilun MM-kisojen suorat lähetykset, aikataulut, kisauutiset ja videot löydät Yle Urheilun Kisaoppaasta.

Anne-Mari Hyryläinen oli Dohan MM-kisojen naisten maratonilla viidenneksi paras eurooppalainen ja sijoittui lopputuloksissa 19:nneksi ajalla 2.51.26.

Vaikka maraton juostiin puolenyön jälkeen, oli Dohassa silti yli 30 astetta lämmintä. Lisäksi lämmin tuuli ja korkea kosteusprosentti vaikeuttivat juoksijoiden urakkaa. Hyryläisellä oli ongelmia nesteen imeytymisen kanssa.

– On vähän heikko olo, koska on aika kova nestehukka. Minulla oli ongelmia 20 kilometrin paikkeilla vatsan kanssa ja jouduin hyppäämään vessassa, mutta onneksi se tasoitttui lopussa. Ei tuo kauhean mukavan tuntuinen maratonjuoksu ollut, Hyryläinen sanoi kilpailun jälkeen.

Olosuhteet Dohassa ovat todella vaativat nimenomaan maratoonareille ja kävelijöille. Muut urheilijat pääsevät tekemään omat suorituksensa ilmastoidulla stadionilla. Naisten maratonin keskeytti lähes 30 juoksijaa.

– Onhan tämä aika epäinhimillistä. Tässä mennään niin äärirajoille. En tiedä voiko tätä sanoa extreme-urheiluksi, mutta urheilijan terveyttä testataan aika äärirajoilla, Hyryläinen totesi.

Kilpailu toimi myös hyvänä harjoituksena ensi kesän Tokion olympialaisiin, jossa olosuhteet eivät ole kovinkaan erilaiset. Mutta miten tällaisesta kilpailusta palaudutaan?

– Lepäämällä, syömällä hyvin ja nesteytyksellä.

Lue myös:

Hyryläinen oli viidenneksi paras eurooppalaisjuoksija huippurankalla MM-maratonilla – Vainio taisteli maaliin asti

Suosittelemme sinulle