Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Video: Miksi tästä tilanteesta ei tullut hylkäystä yleisurheilun MM-kisoissa? "Päivänselvä tapaus"

Asiantuntijoita kummastutti, miksi ugandalaisjuoksijan rynnimistaktiikka ei johtanut toimenpiteisiin.

Katso video kuvaa klikkaamalla.
Atte Husu
Avaa Yle-sovelluksessa

Lauantaina Dohan MM-kisoissa pääosissa olivat luonnollisesti maailman nopeimmaksi mieheksi kruunattu Christian Coleman, pituushypyssä yllätysmestaruuden ottanut Tajay Gayle ja naisten 10 000 metrillä kultaa hurjalla loppukirillään juossut Sifan Hassan.

Tähtitrion takana kamppailtiin paikoista finaaliin, ja etenkin yksi kilpailu herätti keskustelua. Ugandan Halimah Nakaayi runnoi itsensä naisten 800 metrin loppukilpailuun voittamalla kolmannen välierän. Matkalla ykköstilaan Nakaayi käytti viimeisellä kierroksella käsiään niin taka- kuin etusuoralla niin, ettei toiminta voinut jäädä keneltäkään katsojalta huomaamatta.

Yle Urheilun asiantuntijan Jarkko Finnin mukaan Nakaayi häiritsi vastustajiaan hylkäyksen arvoisesti. Hänen yllätyksekseen tuomaristo ei kuitenkaan muuttanut tuloksia, vaan ugandalaisen nimi keikkui kolmannen erän ykköstilalla vielä sunnuntaina.

– Nimen perässä pitäisi olla ajan sijaan DQ (disqualified, suomeksi hylätty). Se oli päivänselvä tapaus, Finni päivitteli.

Juoksijalegenda Steve Cram ei ollut kannassaan aivan yhtä kriittinen, mutta myös britti olisi ymmärtänyt hylkäyksen, mikäli Nakaayin juoksusta olisi tehty protesti.

– Tuollainen tapaus olisi johtanut hylkäykseen seitsemän kertaa kymmenestä, mutta tässä tapauksessa painoi varmasti, ettei Nakaayin toiminta pudottanut ketään finaalista kyseisessä erässä, Cram sanoi Yle Urheilulle.

Nakaayin takana toisen suoran jatkopaikan otti Kenian Eunice Jepkoech Sum, ja myös erässä Nakaayin tönimäksi joutuneet Yhdysvaltain Ce'Aira Brown ja Jamaikan Natoya Goule etenivät finaaliin aikavertailuajoillaan.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n säännöissä lukee kuitenkin, ettei urheilijan tarvitse olla samassa erässä pystyäkseen jättämään protestin, vaan siihen on oikeus kaikilla samalla kierroksella kilpailleilla.

Näin ollen ensimmäisessä välierässä juossut ja ensimmäisenä aikavertailussa finaalista pudonnut Ukrainan Olha Liahova olisi voinut jättää suullisen protestin, joka olisi paitsi Finnin myös Cramin arvioon perustuen tuottanut ukrainalaiselle paikan maanantain finaaliin.

Halimah Nakaayi
Halimah Nakaayi tuuletti välierävoittoaan. Kuva: Getty Images

Suullisesti jätetty valitus ei maksa urheilijalle tai hänen edustajalleen mitään, minkä johdosta niitä tulee tuomariston käsiteltäviksi pienimmistäkin rikkeistä. Yksi tällainen nähtiin perjantaina, kun Britannian yleisurheiluliitto jätti protestin norjalaisesta superlupauksesta Jakob Ingebrigtsenistä miesten 5000 metrin alkuerissä.

Ingebrigtsen juoksi vaivattomasti jatkoon, mutta britit halusivat hylätä norjalaisen ratarikosta. Ingebrigtsen otti viimeisellä kierroksella kolme askelta radan ulkopuolella, mikä johtikin aluksi hylkäykseen. Norjalaiset tekivät tuomiosta kuitenkin vastaprotestin, jonka jury hyväksyi.

Kirjallisen, sata Yhdysvaltain dollaria maksavan vastaprotestin käsittelee kolmihenkinen tuomarineuvosto, jonka päätöksestä ei voi valittaa. Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun brittien protestin kohteena oli Ingebrigtsen. Maaliskuussa järjestetyissä EM-hallikisoissa valituksen seurauksena Jakobin isoveli Filip hylättiin 1 500 metrin välierissä.

Cramin mielestä oli oikein, että Jakob Ingebrigtsen juoksee 5 000 metrin MM-finaalissa maanantaina.

– Protesteja jätetään nykyisin mielestäni liikaa, kuin protestien jättämisen ilosta. Etenkin 800:lla ja 1 500 metrillä urheilijoiden välillä tulee jatkuvasti kontaktia. Juoksun luonnetta on vaikea ymmärtää, jos siitä ei ole omakohtaista kokemusta, omalla urallaan muun muassa 1 500 metrin MM-kultaa (1983), olympiahopeaa (1984) ja kaksi EM-kultaa (1982 ja 1986) voittanut Cram sanoi.

Lue myös:

Norjan protesti meni läpi! Nuorin Ingebrigtsen pääsee sittenkin finaaliin – "En juossut 12 ja puolta kierrosta turhaan"

Ingebrigtsenin veljesten juhlat saivat dramaattisen päätöksen, kun suurin suosikki hylättiin – asiantuntija: "Noita on myös katsottu sormien läpi"

Dopingepäilyjen alla ollut tuore maailmanmestari Coleman Yle Urheilulle: “Ihmiset eivät vain halua keskittyä totuuteen”

Osat vaihtuivat Lontoon kisoista – näin Coleman tykitti MM-kultaan huippuajalla

Suosittelemme