Ruotsin Angelica Bengtssonin suoritus seiväshypyn loppukilpailussa lukeutui Dohan MM-sunnuntain puhutuimpiin hetkiin. Tilanne on puhuttanut ennen kaikkea länsinaapurissa, missä katkenneen seipään povattiin päätyvän mahdollisesti urheilumuseoon.
Bentgtssonin seiväs katkesi ruotsalaisen yrittäessä kolmatta kertaa korkeutta 480, ja hän putosi vaarallisen näköisesti seiväskuoppaan. Tilanteen näet jutun kuvaa klikkaamalla.
– En edes ensin ymmärtänyt, mitä tapahtui. Sitten tuomari kertoi minulle, että saisin vielä yhden yrityksen, koska seipääni katkesi. Vasta silloin tajusin, mitä oli käynyt. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun minulle käy näin, Bengtsson kertasi suoritustaan Yle Urheilulle.
Draama ei kuitenkaan loppunut siihen.
– Seiväs, jolla minun piti hypätä, oli kadonnut. Etsin sitä todella pitkään, Bengtsson aloitti.
Bengtson oli vaihtanut seivästä jäykempään ennen katkeamiseen päättynyttä yritystään. Kun hän palasi etsimään toista seivästään, oli se kadonnut. Bengtssonin kilpakumppani, ranskalainen Ninon Guillon-Romarin tarjoutui lainaamaan omaa seivästään. Kun ranskalainen avasi suojansa, paljastui suojan takaa Bengtssonin seiväs.
– Järjestäjät halusivat, että hyppään samantien. En ajatellut mitään, juoksin vain. Sitten se menikin todella hyvin, Bengtsson kertasi.
Bengtsson ylitti uudella yrityksellään korkeuden 480, mikä on myös uusi Ruotsin ennätys. Myös aiempi ennätys 476 oli Bengtssonin nimissä.
Ruotsalainen sijoittui lopulta kuudenneksi. Kilpailun voitti venäläinen Anzelika Sidorava kauden kärkituloksella 495.
Lue myös:
Sidorova kaikkien aikojen seiväsfinaalin ykkönen – kultaan vaadittiin kauden kärkitulos