Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Pika-aidat jälleen täynnä draamaa! Suomalaistuomari odottaa protesteja

Miesten 110 metrin aitojen finaali oli jälleen täynnä tapahtumia. Yhdysvaltojen Grant Holloway juoksi voittoon.

Katso video kuvaa klikkaamalla.
Simo Leinonen,
Anu Karttunen
Avaa Yle-sovelluksessa

Jo pika-aitojen välierissä nähtiin mielenkiintoinen tapahtuma, kun ensimmäisessä alkuerässä Barbadosin Shane Brathwaite nostettiin viimeiseltä sijalta finalistiksi ja Jamaikan Ronal Levy hylättiin. Barbadosin tekemässä protestissa todettiin, että Levy häiritsi Bratwaitea ja tämä menetti sen takia juoksunsa rytmin.

Brathwaite juoksi finaalissa ensimmäisellä radalla, joka on tähän mennessä jätetty aina tyhjäksi. Hän ei kuitenkaan ollut mukana mitalitaistossa.

Sen sijaan hallitseva maailmanmestari ja olympiavoittaja, Jamaikan Omar McLeod oli kolmanneksi viimeisellä aidalla vielä viemässä mestaruuden, mutta osui viimeistä edelliseen aitaan ja menetti tasapainonsa. Hän kaatui ja kaatuessaan häiritsi viereisellä radalla juossutta Espanjan Orlando Ortegaa.

Vahvasti välierissä juossut Ortega oli yksi kisan ennakkosuosikkeja, mutta nyt hän putosi mitaleilta ollen viides.

Yhdysvaltojen Grant Holloway ylitti maaliviivan ensimmäisenä aikaan 13,10 ja toiseksi tuli venäläinen Sergei Shubenkov ajalla 13,15. Ranskan Pascal Martinot-Lagarde vei pronssin ajalla 13,18.

MM-kisoissa toimiva suomalaistuomari Pasi Oksanen piti saman tien selvänä, että McLeod hylätään, kuten kävikin. Mutta mitä sen jälkeen tapahtuu, onkin mielenkiintoista.

– Muutama protesti tulee. Tulee paljon keskusteluja ja protesteja, Oksanen arvioi Yle Puheelle.

– En usko, että kisaa juostaan enää uudestaan, sillä nykysääntöjen mukaan siihen pitäisi ottaa mukaan ne vain, joita on häiritty.

Oksanen arvioikin, että tapauksessa on kolme vaihtoehtoa: joko tilanne jää tällaiseksi, jolloin vain McLeod hylätään, tai häirityt urheilijat juoksevat uudestaan kelloa vastaan, tai viimeisenä vaihtoehtona koko juoksu uusitaan. Viimeiseen vaihtoehtoon Oksanen ei kuitenkaan uskonut.

Espanja teki tilanteesta myöhemmin protestin. Ensimmäinen protesti hylättiin, mutta toinen meni läpi ja Ortega nostettiin viidenneltä sijalta pronssille. Martinot-Lagarde saa pitää kolmannen sijansa.

Päivitetty juttua 3.10.2019 kello 9.34: protesteja ei tehty.

Päivitetty kello 22.10: Espanja teki protestin ja Ortega nostettiin pronssille.

Lue myös:

Taas iso tuomariratkaisu MM-yleisurheilussa! Espanjalaisaituri nostettiin viidenneltä sijalta pronssille

Huntingtonilla hieman alavireinen päivä, valmentaja hehkutti kuulakisan henkistä nousua – “Olen ylpeä likasta”

Yhdysvaltalainen ottelija otti kantaa Dohassa – hyppykengässä sateenkaarinauha

Mayer antoi ME-varoituksen! Paransi ennätyssarjansa kuulatulosta 82 sentillä!

Huntington ehti "pelastaa" kameramiehenkin kesken kisan – joukkueen hieroja pelasti ottelijan

Kuiviston ennätysaika riitti äärettömän kovan alkuerän viimeiseen sijaan – "Odotin, että olisin niitä Suomen ennätysaikoja pystynyt hätyyttelemään"

Suosittelemme