Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kommentti: Kansainvälinen yleisurheiluliitto sivuuttaa asiantuntijansa – tässä on syy Qatarin MM-kisojen "reilun pelin" mitalikohuun

Kansainvälisen yleisurheiluliiton päätöksillä jakaa ylimääräisiä pronssimitaleita ei ole mitään tekemistä huippu-urheilun kanssa, kirjoittaa Yle Urheilun toimittaja Atte Husu.

110 metrin aitojen palkintojenjako
110 metrin aitojen palkintojenjaossa pronssipallille nousi kaksi urheilijaa, Pascal Martinot-Lagarde (toinen oikealta) ja Orlando Ortega (oikealla). Keskellä kultaa juhlii Grant Holloway ja hopeaa Sergei Shubenkov. Kuva: Getty Images
Atte Husu
Avaa Yle-sovelluksessa

DOHA. Torstai 3. lokakuuta 2019 jää yleisurheilun historiaan päivänä, jolloin huippu-urheilu sysättiin nurkkaan ja "reilu peli" astui parrasvaloihin.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF avasi oven loputtomalle protestitulvalle, kun sen viisihenkinen tuomarineuvosto tuli aamuyöllä myöntäneeksi kaksi moukaripronssia kahdella eri tuloksella yleiseen oikeustajuun vedoten. Tapahtui päätös kuinka virkeässä mielentilassa tahansa, aamulla yhdellä jos toisella taisi käydä mielessä, olisiko asian kanssa ollut paikallaan nukkua yön yli.

Oli miten oli, IAAF:n ennenkuulumaton päätös ei ehtinyt vanheta kuin muutaman tunnin, kun liitolla oli käsissään uusi protesti. Se koski 110 metrin aitajuoksufinaalia, jossa Espanjan Orlando Ortega koki kovia, kun viimeisellä aidalla kaatunut Jamaikan Omar McLeod osui rytäkässä Ortegaan. Kolarihetkellä kilpailussa toisena olleen Ortegan vauhti hidastui, ja hän putosi lopulta viidenneksi.

Koska tuomaristo oli vastikään niellyt unkarilaisen moukarinheittäjän sepustuksen muuttuneista taktiikoista ja myöntänyt tälle pronssimitalin siitä huolimatta, että tämän pisin heitto oli yliastuttu, espanjalaiset päättivät kokeilla onneaan. Sata Yhdysvaltain dollaria – virallinen protestimaksu – löysi pikapikaa tiensä IAAF:n protestitilille, jonka tuotto on tätä tahtia pian verrattavissa qatarilaisjärjestäjien saamiin lipputuloihin.

IAAF:n hallituksella enemmistö juryssa

Se, mitä Ortegan protestin käsittelyssä tapahtui, onkin sitten pala yleisurheiluhistoriaa.

Tässä kohtaa mainittakoon, että kirjalliset valitukset käsittelevään tuomarineuvostoon eli juryyn kuuluu viisi henkilöä, joista kaksi on IAAF:n kouluttamia tuomareita. IAAF:n niin sanottuun tuomaripooliin kuuluu 35 henkilöä, joista noin kolmannes on erilaisissa tehtävissä Dohan MM-kisoissa.

Ennen kuin esimerkiksi suomalainen henkilö voi päästä tuomariksi yleisurheilun MM-kisoihin, hänellä on takanaan tuomaritehtäviä ja -koulutusta kansallisen ja Euroopan liiton tehtävistä lähemmäs kymmenen vuotta. Palkkaa tuomarit eivät saa työstään, vaan kisajärjestäjä kuittaa heidän matkansa ja ylläpitonsa sekä maksaa lainmukaiset ulkomaan päivärahat.

Tästä päästään mitalikohujen pihviin. Vaikka IAAF:llä on käytössään lajien sääntöihin ja tilanteisiin perehtynyt eliittijoukko, asiantuntijoilla on tuomarineuvostossa altavastaajan rooli. Valtaa käyttää IAAF:n hallitus, josta juryn puheenjohtajana toimii näissä kisoissa kanadalainen Abby Hoffman. Hänen lisäkseen tuomaristossa on kaksi kiertävää IAAF:n hallituksen jäsentä, joista torstaina toinen oli Suomen Antti Pihlakoski.

Hallituksen tullessa mukaan kuvaan, niin tekee myös yleinen oikeustaju – tai jokin versio siitä. Pihlakoski myönsi STT:n haastattelussa, että hän väänsi hallituksen jäsenenä Orlandon tapauksen käsittelyssä pykälämiehiä vastaan.

– Ymmärsin, että on olemassa shit happens -pykälä, mutten ymmärtänyt, miksei finaalissa voi olla kompensaatiopykälää kuten alku- ja välierissä, Pihlakoski sanoi STT:lle ja peräänkuulutti, että säännöt on saatava jatkossa palvelemaan tällaisissa tilanteissa paremmin ihmisten yleistä oikeudentajua.

Porua protesteista

Oikeudentajua IAAF testasi yleisurheilua seuraavalta väeltä torstaina. IAAF:n tuomarineuvoston oikeudentajun mukaista oli siis palkita pronssimitalilla urheilija, joka oli kymmenen metriä ennen maalia toisena.

Protestit ovat puhuttaneet Dohan MM-stadionilla lähes jokaisena kisapäivänä. Osa entisistä lajilegendoista on paheksunut trendiä. Muun muassa takavuosina menestystä etenkin 1 500 metrillä niittänyt Steve Cram kritisoi Yle Urheilulle protesti-intoilijoita viime sunnuntaina.

Cram suositteli, että jatkossa tuomarineuvostossa kuultaisiin tavalla tai toisella entisiä urheilijoita, joilla on omakohtaista kokemusta käsiteltävistä tapauksista. Cram on pitkään toiminut Britannian yleisradioyhtiön BBC:n asiantuntijana aivan kuten 110 metrin aitojen entinen maailmanennätysmies Colin Jackson, jolla olisi saattanut olla torstaina sanansa sanottavana.

Torstain tapausten käsittelyssä selvää on kuitenkin vain, että ensimmäisenä maaliin tuli IAAF:n yleinen oikeudentaju. Asiantuntijoiden sijoitus on vielä epäselvä.

Lue lisää:

Dohan MM-helteessä alkoivat yleisurheilun hullut päivät: jo toinen reilun pelin mitali sai suomalaistuomarin puhaltelemaan – "Älä kysy noin vaikeita"

Taas iso tuomariratkaisu MM-yleisurheilussa! Espanjalaisaituri nostettiin viidenneltä sijalta pronssille

MM-moukarin tuloksiin hämmentävä käänne, pronssi jaettiin protestin jälkeen kahdella eri tuloksella – suomalaistuomari: "Erikoista ja epätavallista"

Suosittelemme sinulle