Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Siirtopommi lentopalloliigassa! Urpo Sivula Akaan haaviin mönkään menneiden ulkomaanneuvotteluiden jälkeen: “Kreikkalaiset saattavat puhua sitä sun tätä”

Maajoukkuehakkuri Urpo Sivula on tehnyt kahden vuoden sopimuksen Akaa-Volleyn kanssa. Ilman jatkosopimusta VaLePassa jääneen Sivulan tavoitteena oli alun perin siirtyä ulkomaille.

Urpo Sivula
Urpo Sivula on pelannut maajoukkueessa vuodesta 2006 lähtien. Kuva: Tomi Hänninen
Janne Karinkanta,
Matti Vikman
Avaa Yle-sovelluksessa

Viime kaudella lentopallon Mestaruusliigassa kuudenneksi sijoittunut Akaa-Volley on tehnyt kovan kiinnityksen. Kauden kaksi ensimmäistä peliä voittanut Akaa vahvistuu kokeneella maajoukkuehakkurilla Urpo Sivulalla.

31-vuotiaan Sivulan tuore sopimus Akaan kanssa kattaa kaksi seuraavaa kautta. Viime vuodet VaLePassa pelanneen Sivulan tavoitteena oli alun perin siirtyä ulkomaan kentille.

– Minulla oli pari vetoa ulkomaille. Mutta sopimusneuvotteluja pidemmälle ei oikeastaan menty. Kun mennään Keski-Eurooppaan, sopimukset on vähän erilaisia kuin täällä Suomessa. Kun Suomessa jostain puhutaan, ne pitää. Mutta Euroopassa saattaa olla vähän toisenlainen meininki.

Sivulan siirtymistä Kreikkaan moni piti jo varmana.

– No se oli juuri tätä. Kaikki varmaan tietää, että kreikkalaiset saattavat puhua sitä sun tätä, ja se voi muuttua kabineteissa ihan muuksi kuin mitä on puhuttu. Mutta se ei harmita minua yhtään. Akaa on minulle enemmän kuin hyvä vaihtoehto.

Ulkomaansiirtopykälää sopimuksessa ei ole.

– Ei ole mitään pykäliä. Täällä pysytään kaksi vuotta ja annetaan kaikki tälle porukalle.

Urpo Sivula
Urpo Sivula on pelannut neljä viime kautta VaLePassa. Kuva: Tomi Hänninen

Lempäälässä asuvan Sivulan valintaan vaikutti maantieteellinen sijainti ja raskaana oleva kumppani.

– Totta kai se vaikutti, tämähän on hienosti 15 minuutin päässä hallilta. Sitten helmikuun lopulla kun pienokainen alkaa tulla maailmaan, voi pleijarien alla käydä kävelemässä lastenraittaiden kanssa ja hakea lämpöä.

Sivula ei kuitenkaan ole haudannut ulkomaanhaaveitaan.

– No haavehan se on aina. Minun mielestäni sen pitää olla tavoite kaikille, jotka pitävät itseään ammattiurheilijoina. Ikää tulee vuosi vuodelta, täytyy pitää itsestään huolta ja antaa näyttöjä pelikentällä. Sitten näkee, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kovat tavoitteet

Akaa-Volley on kahden kierroksen jälkeen sarjataulukossa kolmantena. Edellä ovat yhden pisteen turvin Savo Volley ja Hurrikaani-Loimaa.

Tavoitteet ovatkin tällä kaudella kovat.

– Odotan aika paljon joukkueelta. Ennen kuin tein sopimuksen ja katselin pelaajistoa, ajattelin että joukkue on mitaliehdokas. Minulla ei yleensä ole ollut tapana pelata mistään jättösijoista. Luulen että korkealla ollaan tänä vuonna, Sivula sanoo.

Akaa-Volleyn puheenjohtaja Torsti Mahlanen myhäilee tyytyväisenä Sivulan värväyksen jälkeen.

– Se on tosi hyvä juttu että saatiin Urpo kehään. Sarja on erittäin pitkä, pelejä tulee runkosarjassa 36 ja se vaatii rosteria joka pelipaikalle. Meillä on nyt erittäin hyvä hakkurikaksikko ja vielä nuori Aatu Pöllänen, joka säestää heitä, Mahlanen sanoo.

Myös puheenjohtajalla on selvät tavoitteet alkaneelle kaudelle, mutta puhuu niistä varovaisemmin kuin Sivula.

– Ei luoda paineita. Virallinen tavoite on parantaa viime vuodesta, jolloin olimme kuudensia. Jos rosteria katsotaan kaiken kaikkiaan niin kyllä se sijoitus varmasti, toivottavasti, aika paljon paranee, Mahlanen hymyilee varovaisen itsevarmasti.

Lue myös:

Huippuhakkuri Oivanen valitsi VaLePan, vaikka tarjouksia tuli ulkomailtakin – suurin syy oli olosuhteissa: "Qatarissa melkein kaikkien hallien lattiat olivat betonia"

Suosittelemme sinulle