Qatarissa käynnissä olevat yleisurheilun MM-kisat ovat saaneet rajusti kritiikkiä etenkin surkeista yleisömääristään. Kisajärjestäjät osasivat ounastella yleisökatoa, sillä Khalifa-stadionin yläkatsomot peitettiin kisalogoin varustetuin lakanoin jo ennen ensimmäistäkään kisasuoritusta. Kisojen aikana taas stadionilla on nähty episodeja, joissa useita satoja ihmisiä on marssitettu katsomoon.
Stadionin ilmoitettu yleisökapasiteetti on yleisurheilussa 40 000 katsojaa. Kun yläkatsomot ovat pois käytöstä, istumapaikkoja jää jäljelle noin 25 000. Valtaosan ajasta katsojamäärä on ollut alle 10 000, mutta esimerkiksi torstaina se oli 15 000–20 000.
Perjantaina stadionin alakatsomot olivat kuitenkin täynnä, sillä Qatarin korkeushypyn supertähti Mutaz Essa Barshim taisteli maailmanmestaruudesta. Barshim ei pettänyt kotiyleisönsä odotuksia, vaan puolusti menestyksekkäästi kahden vuoden takaista MM-kultaansa – ja tunnelma Khalifa-stadionilla oli kuin missä tahansa suuressa yleisurheilutapahtumassa.
Tätä osasi odottaa myös Dohaan saapunut suomalaisseurue, joka joutui kuitenkin pettymään stadionin porteilla. Vaikka seurue oli ostanut kuusi lippua, sisään ei ollut asiaa. Yksi seurueen jäsenistä oli Dohassa työnsä puolesta asuva Heikki, jonka mukaan järjestäjät kertoivat, että auki pidettävät katsomot olivat täynnä. Se piti myös paikkansa.
– Kun pääsimme stadikan eteen ja näimme jonot turvatarkastuksiin, tiesimme, ettemme pääse sisään, Heikki kertoi Yle Urheilulle puhelimitse.
– Appivanhempani ovat mukana ja sen verran iäkkäitä, ettei pitkä odottaminen helteessä tullut kyseeseen, hän jatkoi.
Heikki osasi varautua pahimpaan jo bussimatkalla, sillä hänen vaimonsa oli lähettänyt tekstiviestin, jossa kertoi MM-kisojen iltajakson muuttuneen yllättäen ilmaistapahtumaksi.
– Vaimoni lähetti vain viestin, että stadionille ei tarvitakaan enää lippuja, Heikki sanoi.
Heikki on asunut Dohassa yli viisi vuotta, minkä aikana qatarilainen kulttuuri on tullut tutuksi.
– Näin kävi muun muassa käsipallon MM-kisoissa 2014. Myös joihinkin jalkapallo-otteluihin on joskus avattu ovet.
Heikin seurueella on kuusi lippua myös lauantaille, jolloin suomalaisittain luvassa on huippukattaus: Kristiina Mäkelä kilpailee kolmiloikan loppukilpailussa, minkä lisäksi jatkopaikoista kilpailevat keihäsmiehet, aiturinaiset ja Taika Koilahti pituushypyssä.
Perjantain liput maksoivat Heikille noin sata euroa, joita hän ei aio yrittää periä takaisin.
– Tappio täytyy vain niellä ja mennä eteenpäin. Onhan tämä vähän erilaista kuin Suomessa.
– Katsotaan, miten huomenna käy.
Haastateltava esiintyy tässä jutussa Heikkinä, koska hän ei halunnut oikeaa nimeään julkisuuteen.
– Täällä on oppinut, ettei tietyistä asioista huudella, hän kertoi.
Lue lisää: