Seitsenottelija Maria Huntington on tervehtynyt vatsavaivoista, jotka keskeyttivät hänen kilpailunsa Dohan MM-kisoissa torstaina. Huntington keskeytti kilpailun 13:nnelta sijalta juuri ennen toisen kilpailupäivän alkua.
Valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola kertoi Huntingtonin toipumisesta perjantaina Urheiluliiton tiedotteessa.
– Neste pysyy jo sisällä ja hänen vointinsa on hyvä, Niemi-Nikkola ilmoitti.
Huntington lomailee hetken MM-kisamatkan jälkeen ja aloittaa sen jälkeen valmentajansa Matti Liimataisen kanssa tulevan kauden suunnittelun ja harjoittelun.
Huntington, 22, kohensi tänä vuonna otteluennätystään kahdesti. Kesäkuun alussa hän ylitti viime vuoden Kalevan kisoissa tekemänsä ennätyksen lähes 200 pisteellä, kun hän ylitti 6 000 pisteen rajan 53 pisteellä.
Lappeenrannan Kalevan kisoissa elokuun alussa hän otteli 22-vuotiaiden SE-pisteet 6 339, joilla hän selviytyi MM-kisoihin.
Huntington paransi tänä vuonna ennätyksiään kaikissa ottelun seitsemässä lajissa.
Viime vuonna Huntington sijoittui Berliinin EM-kisoissa 19:nneksi pistein 5 731. Tänä vuonna hän keskeytti molemmat arvokisastarttinsa. Gävlessä 22-vuotiaiden EM-ottelu päättyi takareisivammaan ja Dohan MM-ottelu sairastumiseen.
Tokion 2020 olympialaisten tulosraja on 6 420 pistettä.
Lue myös:
Huntington joutui keskeyttämään ottelunsa
Huntington ehti "pelastaa" kameramiehenkin kesken kisan – joukkueen hieroja pelasti ottelijan