Dohassa nähtiin lauantaina kaikkien aikojen kovatasoisin kuulantyönnön MM-finaali. Jo ensimmäisellä työnnöllä nähtiin uusi kisaennätys, joka murskattiin useaan otteeseen finaalin aikana.
Lopulta Yhdysvaltain Joe Kovacs, 30, palasi maailmanmestariksi neljän vuoden tauon jälkeen. Hän työnsi viimeisellään 22,91 metriä.
Mitalistikolmikko olisi voinut Dohassa kuitenkin näyttää hyvin erilaiselta ilman Kovacsin valmentajaa, hänen vaimoaan Ashley Kovacsia.
Tuore mestari kertoi NBC Sportille, että hänen korviinsa kantautui viime vuonna puheita, jotka neuvoivat häntä lopettamaan urheilijauransa. Kovacs työnsi vain kuudessa kisassa koko vuoden aikana, eikä menestystä juurikaan tullut. Yhdysvaltain mestaruuskisoissa hän jäi viidenneksi tuloksella 20,74 metriä.
Heikot tulokset johtivat siihen, että myös Kovacsin sponsori perääntyi.
Kovacs alkoi uskoa neuvoja, joita hänelle supatettiin. Mieli kuitenkin muuttui, kun Kovacs keskusteli vaimonsa kanssa. Tuolloin kaksikko teki selvän suunnitelman siitä, että määränpää on ensi kesän olympialaiset.
Dohassa Kovacs todisti, että ratkaisu oli oikea. Hän nousi viimeisen kierroksen työnnöllään neljänneltä sijalta maailmanmestariksi. Kultatyönnöllä Kovacs petari myös omaa ennätystään.
Ennen viimeistä kierrosta Kovacs sai tärkeät neuvot ja tsempit valmentajavaimoltaan.
– Vaimoni sanoi minulle, että minun tavoitteeni täällä on kauden paras työntö. Olen ollut ennen tätä kolmissa MM-kisoissa ja voittanut niissä kaikissa mitalin, joten todellakin halusin sen nytkin. Olen todella iloinen, että voitin MM-kultaa. Olen todella ylpeä, Kovacs kommentoi Yle Urheilulle.
Kovacs uskoo, että on saanut suurta etua siitä, että hänen henkilökohtainen valmentajansa on myös hänen vaimonsa. Ashley Kovacs on itse työntänyt kuulaa ja heittänyt kiekkoa vielä viime vuosikymmenellä.
– Hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu. Näytimme, että tämä toimii! Luulen, että nyt vien vaimoni syömään. Olen sen todellakin velkaa tästä mestaruudesta, Kovack sanoi.
Lue myös:
Karsintaraja oli paperia miesten kuulassa – hallitseva mestari valmis puolustamaan titteliä