100 metrin aitojen välierissä nähtiin historiallisesti kolme suomalaisnaista Dohan MM-kisoissa. Kolmikko jäi kuitenkin ilman finaalipaikkoja.
Viimeisessä erässä juossut Reetta Hurske sai juoksuunsa tuttuun tyyliin hyvän lähdön. Hieman ennen maaliviivaa Hurskeelta kysyttiin jälleen reagointikykyä, kun viereisellä radalla juossut Belgian Anne Zagre kaatui suomalaisen radalle.
Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut merkittävästi, sillä Hurske oli jo menettänyt jatkopaikkansa. Hän oli lopulta eränsä viides.
– Oma peli oli jo menetetty siinä vaiheessa. Näemmä pystyin vielä maaliviivallakin reagoimaan. En halua kilpasiskon päälle juosta, Hurske kertoi tuoreeltaan Yle Urheilulle.
Hurske juoksi välierässä aikaan 13,24. Aika oli hänen kautensa kolmanneksi huonoin.
– Odotin parempaa aikaa kuin tämä. Tuli surkein kisa tälle kaudelle. Nyt on aika pettynyt olo, kun kausi päättyi vähän rumasti.
Tampereen Pyrinnön urheilija juoksi kovalla riskillä välierässä, eikä kolhuilta vältytty.
– Kolasin muutaman aidan. En tiedä, moneenko kolahti, mutta polvi on ainakin kipeä. Tosin kipu on juuri nyt enemmän henkistä. Polvi on ihan kunnossa.
Nezirille kauden paras
Nooralotta Neziri aitoi toisessa välierässä kauden parhaan 12,89. Hän oli oman eränsä viides.
Neziri oli suomalaisista lähimpänä finaalipaikkaa. Suomalainen jäi finaalipaikasta 24 sekunnin sadasosaa. Finaaliin olisi vaadittu uusi Suomen ennätys. Andrea Carolina Vargas meni viimeisenä urheilijana jatkoon ajalla 12,65.
– Olisin halunnut juosta kympän kovempaa, niin olisin ehkä finaalissa. Otin tässä erässä kovia päänahkoja. Pärjäsin paljon paremmin kuin mitä tilastot tähän kauteen antoivat odottaa, Neziri kommentoi ennen viimeistä erää.
Alkuerän lähdössä Neziri epäonnistui, mutta sunnuntaina startti kulki paremmin. Jyväskyläläinen oli tyytyväinen tulokseensa, vaikka tavoite, MM-finaalipaikka, jäi tällä kertaa lunastamatta.
– Potkaisin yhteen aitaan, mutta silti juoksin kauden parhaan ajan. Olen tyytyväinen tähän, sillä minua jännitti aivan sikana. Tämä oli kauden paras juoksu. Ei voi lähteä kotiin pettyneenä, kun pystyy kauden parhaaseen.
26-vuotias Neziri on urheilijana kokenut. Pika-aitojen ensimmäisen Suomen mestaruuden hän vei jo vuonna 2012.
MM-välierään pääseminen oli Nezirille tärkeää matkalla kohti ensi vuoden huippukisoja, Tokion olympialaisia.
– Tämä antoi uskoa siihen, että olen Tokiossa urani parhaassa iskussa. Se on ollut minulla tähtäimessä pian neljä vuotta.
Korte samaan aikaan kuin alkuerässä
Annimari Korte oli omassa erässään kuudes ajalla 12,97. Kortteen lähdössä oli toivomisen varaan.
Etukäteen Korte uskoi, että pystyy höyläämään sadasosia pois alkuerän ajastaan, sillä lauantaina hän juoksi varmistelleen ja ylitti aidat todella korkealta.
– Nyt yritin olla varmistelematta liikaa, mutta kolhin aitoja. Ehkä puoliin aidoista osui etujalka. Se vähän hidasti. Startissa pomppasin liian pystyyn, Korte kommentoi juoksunsa jälkeen.
Kortteen erän voitti Jamaikan Danielle Williams ajalla 12,41. Hän oli kaikista nopein urheilija välierissä.
Lue myös: